Kun Laina Heinonen, Oulun kaupungintalolla työskentelevä sihteeri, vastaa erään työpäivän päätteeksi puhelimeen, hän hämmästyy kuullessaan Jumalan äänen. Jumala käskee Lainan hankkia 800 opetuslasta tai muuten ihmiskunta tuhoutuu.
Hanna Hauru on tarttunut uudessa romaanissaan kiehtovaan aiheeseen: heinoslaiseen herätysliikkeeseen, joka toimi Oulussa 1960-luvulla. Liikkeen perusti Laila (kirjassa siis Laina) Heinonen, joka kutsui itseään profeetaksi ja ennusti lopun aikoja.
Pidän Haurun teoksista, koska ne poikkeavat täysin kaikesta muusta, mitä yleensä luen. Ne ovat synkän absurdeja, pieniä kummajaisia, kielellisiä mestariteoksia. Olen enemmän tai vähemmän pitänyt kaikista Haurun aiemmista teoksista, joten odotukset olivat korkealla myös tälle. Varsinkin, kun uskonnolliset lahkot tosiaan jostain syystä kiehtovat minua aiheena. Paperinarujumala tuotti kuitenkin pienoisen pettymyksen.
Odotin kirjalta jotain syvempää, jotain enemmän. Päähenkilö ja minäkertoja Laina Heinonen jää kovin etäiseksi hahmoksi. Haurun aiemmissa romaaneissa olen pitänyt erityisesti niiden aistillisista, groteskeista kielikuvista ja raadollisesta henkilökuvauksesta. Tässä teoksessa kielikään ei ollut niin räiskyvän yllättävää kuin aiemmissa.
Tarinakin on typistetty tyngäksi; se tuntui jo liian pelkistetyltä: Laina saa puhelun Jumalalta, kertoo asiasta siskolleen ja yhdessä he perustavat uuden uskonnollisen liikkeen. Kannattajajoukko kasvaa innokkaan värväyksen ansiosta, ja liikkeen seuraajat kokoontuvat bunkkeriin odottamaan maailmanloppua. Entä sitten, kun sitä ei tulekaan?
Alle 100-sivuisen, ohuen kirjan ahmaisee tunnissa. Sen lyhyet luvut ovat melkein kuin minimalistisia proosarunoja. Jokaiseen lauseeseen takertuu kuin oljenkorteen, kun yrittää imeä kirjasta kaiken mahdollisen. Silti jälkeenpäin jää jotenkin pettynyt olo: juoni on liiankin tiivis ja pelkistetty. Olisin kaivannut vähän enemmän lihaa tarinan luiden päälle.
Jos Haurun teokset kiinnostavat, niin suosittelen kokeilemaan esim. Utopia tai Tyhjien sielujen saari -pienoisromaaneita. Molemmat ovat Haurun vanhempaa tuotantoa ja pidin niistä enemmän kuin uudemmista.
Paperinarujumala on luettu myös Katjan, Hannan, Paulan ja Jaanan blogeissa. En taida tosiaan olla mielipiteineni yksin: kaikki ovat pitäneet kirjasta, mutta kaikki ovat myös toivoneet lisää pituutta tai syvyyttä tarinaan! :)
Hanna Hauru: Paperinarujumala. Like. 2013. 95 sivua.
Like: Paperinarujumala
Kirjavinkit: Paperinarujumala
Savon Sanomat: Paperinarujumala
Minäkin luin tämän kirjan vasta ja ihastuin Haurun tyyliin. Pieni kummajainen oli kyllä oikein osuva kuvaus tästä kirjasta. Kiitos myös noista muista lukuvinkeistä.
VastaaPoistaNimenomaan: hieno kirja, mutta niin lyhyt! Luin sen 15 minuutissa ja jäin kaipaamaan enemmän ydintä. Intensiivinen ja kauniisti kirjoitettu, kuitenkin.
VastaaPoistaPaperinarujumala oli ensimmäinen lukemani kirja Haurulta, mutta se poikkeaa tosiaan aika paljon aiemmista. Esimerkiksi Tyhjien sielujen saareen verrattuna tämä oli hyvin siloiteltu ja suoraviivainen. Ikään kuin popularisoitu.
VastaaPoista