Siirry pääsisältöön

P. G. Wodehouse: Hot Water

The Continental breakfast, as a rule, consists of a pot of what the French smilingly call coffee, three smallish dabs of butter, a roll shaped like a roll, and another roll shaped like a horseshoe.

There was a huge gap in my education: a gap the size of P. G. Wodehouse. Yes, the name 'Wodehouse' was vaguely familiar to me (although its correct pronunciation was not), and everyone has heard of Jeeves the butler, but for some reason I just hadn't actually picked up one of his books and read it. Until now.

(And what made me do it now? The random fact that I was watching Fry's Planet Word, the BBC documentary series about language presented by Stephen Fry, in which he mentions Wodehouse as one of the greatest story-tellers and masters of language in literature. And since I have nothing but respect for Stephen Fry and his opinions, I had to find out for myself.)

Hot Water is not even "a Jeeves novel", but I wanted to try reading Wodehouse in English (as opposed to something translated into Finnish) and this was one of the few untranslated Wodehouse novels that was available in the local library.

Wodehouse certainly demands a certain kind of mind-set and attitude. Some people say that no matter what mood you're in, once you start reading one of his books, you'll immediately feel better. Personally, I found Hot Water funny, entertaining and clever on the one hand, but also occasionally confusing, annoying and even boring! Perhaps the novel had its good and bad moments, or perhaps it just depends on the reader's mood...

The language was a bit of a challenge. I bet some of the strangest expressions are unfamiliar to a native English reader - let alone a non-native one like me! :) It's all very witty, proper, upper class, stiff-upper-lip Englishness... And at the same time Wodehouse is exaggerating wildly, parodying the way the upper classes speak.

What to say about the plot... The novel is set in a château in Brittany, France, where the Vicomte Blissac is hosting a party. The problem is that the Vicomte Blissac doesn't seem to be who he says he is. And some of the guests are also pretending to be someone they're not. Important letters go missing, a senator is blackmailed, a girl is engaged to be married, someone falls in love, someone falls out of love, some people get drunk, others hide in a boat, and some safes may need to be blown open...

The result is an intricate, confusing mess of a plot that I personally found difficult to keep up with. Too many characters, too many false identities, too many hidden secrets and motives... Michael Frayn's Skios was very similar to this novel, only I enjoyed Frayn's novel more.

Maybe this wasn't a good choice in terms of first Wodehouse novel to read. My wife read another one called Quick Service (her first introduction to Wodehouse as well), and apparently she is now some kind of a fan! She is reading another Wodehouse novel and two others have somehow already found their way into our bookshelf.

So Hot Water didn't convince me that Wodehouse is some kind of genius, but I suppose I should give him a second chance. Maybe with one of those Jeeves stories...

Finally, I bit of wisdom from Hot Water:

If fewer people went about the place pretending to be lizards, this would be a better and a sweeter world.

P. G. Wodehouse: Hot Water. Penguin Books. 1985. 238 pages.

Wikipedia: Hot Water
Wikipedia: P. G. Wodehouse

Kommentit

  1. I like Wodehouse's Jeeves-stories, but I have read these only in Finnish.
    Very funny, indeed :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s