Siirry pääsisältöön

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo?
Hylkää isäsi ja kiellä nimesi,
tai jos et tahdo, vanno että rakastat,
enkä minä silloin ole Capulet.

Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin.

Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena osittain sen dramaattisen ajankulun vuoksi. Neljään vuorokauteen tiivistetty tarina ja nopea tahti antavat vaikutelman siitä, että tapahtumat rullaavat vääjäämättä eteenpäin kohti loppua ilman että henkilöt pystyvät niihin juuri vaikuttamaan. Kohtalolla on tärkeä rooli näytelmässä.

Romeon ja Julian tarina on varmasti sinällään tuttu kaikille (jollei ole, spoilerivaroitus!). :) Kaksi nuorta rakastuu toisiinsa ensisilmäyksellä, mutta saa tietää, että heidän sukunsa ovat vihollisia keskenään. Suhde on pidettävä salassa, mutta traagiset tapahtumat johtavat siihen, että Romeo karkotetaan kotikaupungistaan. Julia puolestaan saa kauhukseen kuulla, että hänet aiotaan naittaa toiselle miehelle. Ovela juoni rakastavaisten saattamiseksi jälleen yhteen epäonnistuu, mikä johtaa molempien kuolemaan.

Olen lukenut näytelmän aiemmin useampaan kertaan (nyt ensimmäistä kertaa suomeksi!), ja tällä lukukerralla minua ihmetytti erityisesti se, miten heppoisin perustein Romeo ja Julia ovat yhdessä. Ehkä olen tylsä aikuinen enkä ymmärrä intohimoista (teini)romantiikkaa, mutta jotenkin tuntui niin teennäiseltä, kun Romeo puhkesi ylistämään Julian kauneutta ja vannomaan ikuista rakkautta nähtyään tämän vilaukselta juhlissa! Julia taas vaikuttaa siltä, että hän on enemmän kiinnostunut saamaan Romeon sänkyyn ja vihille kuin tutustumaan tähän paremmin. Pari meneekin naimisiin parin päivän päästä siitä, kun he tapaavat. Julia laukoo hääyönä kaikenlaisia kaksimielisyyksiä odotellessaan Romeota kärsimättömänä makuuhuoneessaan:

Oi, olen ostanut rakkauden kartanon, 
mutta en vielä asu siellä; ja vaikka
olen myyty, olen yhä nauttimaton.
Kuinka pitkä onkaan tämä päivä,
kuin juhlan aatto innokkaalle lapselle,
jonka uudet vaatteet vielä odottavat.

"Innokkaalle lapselle" tosiaankin... Tässä "vuosisadan rakkaustarinassa" mielenkiintoista on myös se, että toinen naimisiinmenevä osapuoli on hieman kyseenalaisesti vasta 13-vuotias! Capulet, Julian isä sanoo:

[...] lapseni on vielä vieras tässä maailmassa,
ei ole täyttänyt neljäätoistakaan;
kahdesti vielä kesän hehku sammukoon,
ennen kuin lapsemme on kypsä avioon.

Kreivi Paris, Julian toinen kosija, vastaa "ylisuojelevaiselle" isälle: Äidiksi ovat tulleet monet häntä nuoremmat. (!)

Näin siis Romeon ja Julian aikaan... Nuoresta iästään huolimatta Julia on kuitenkin kiehtova hahmo, joka selvästi kehittyy ja aikuistuu näytelmän aikana, jos kukaan nyt neljässä päivässä voi hirveästi muuttua. Alussa hän noudattaa kuuliaisesti isänsä tahtoa, mutta Romeo herättää hänessä jonkinlaisen kapinantunteen ja hän heittää lopulta hyvät käytöstavat romukoppaan:

Oi, kuinka mielelläni
noudattaisin tapoja, kieltäisin sanani,
mutta nyt saavat käytössäännöt jäädä.
Rakastatko minua?

Romeo ja Julia on monitasoinen klassikko, jossa riittää tulkittavaa. Loppujen lopuksi näytelmässä on kuitenkin kyse rakkaudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Romeon ja Julian kuolemasta koituu jotain hyvääkin: se saa aikaan rauhan riitaisten sukujen välillä. Toisaalta heidän pelastumisensa on raivostuttavan pienestä kiinni: yksi pieni kirje ei pääse ajoissa perille, mikä koituu parin kohtaloksi. Joskus postinjakelu pettää! :D

William Shakespeare: Romeo ja Julia, WSOY. 2006. 191 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Most Excellent and Lamentable Tragedy of Romeo and Juliet
Suomentaja: Marja-Leena Mikkola

Wikipedia: Romeo ja Julia

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Voi että, miksi minulla on tämä edelleen lukematta... En tiennytkään, että tarina ei ole alunperin Shakespearen ideoima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea joskus! Minäkään en ole perehtynyt muihin kuin Shakespearen versioon tarinasta. ;)

      Poista
  2. En nyt muista ollenkaan olenko tämän lukenut vai vain muita Shakespearen näytelmiä... Katsoin muutama kuukausi takaperin Romeo+Juliet leffan ja muistan myöskin ihmetelleeni "pinnallista"rakkautta ja nopeaa tahtia jolla kaikki tapahtuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffaa katsoessa tapahtumien nopeuden voi ehkä käsittää jopa selvemmin kuin näytelmää lukiessa. Romeo ja Julia eivät tosiaankaan aikailleet... :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude