Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006

Kun elämä laitetaan risaiseksi, se muuttuu keskivertoa mukavammaksi. Mutta kun elämä on risainen, on se loppujen lopuksi kaukana ehjästä ja mukavasta. Eli ensin on helvetin hauskaa, sitten alkaa vähän kerrassaan rasittaa.

Tunnustan: en ollut aluksi lainkaan kiinnostunut  Juice-elämäkerrasta, joka ilmestyi viime syksynä, sai paljon kehuja ja on siitä lähtien pojottanut myyntitilastojen ja kirjaston varatuimpien kirjojen kärjessä. Kirjabloggaajatkin valitsivat sen toiseksi parhaaksi viime vuonna julkaistuksi tietokirjaksi.

En ole mikään Juice-fani ja tunnen miehen tuotantoa hävettävän huonosti (En edes tiennyt, että "Rakkauden haudalla" -biisi on alun perin Juicen käsialaa!). Luulisi, että syntyperä velvoittaisi tutustumaan mieheen: isäni on myös kotoisin Juankoskelta ja oli Juicen koulukavereita. Mutta ei... Se, että lopulta luin elämäkerran, on täysin Antti Heikkisen ansiota.

Selailin opusta vanhempieni luona kahvipöydässä ja jäin siihen niin totaalisesti koukkuun, että kiikutin sen kotiin ja tahkosin sen vähitellen loppuun asti. Heikkisen kyky kuljettaa tarinaa eteenpäin ja höystää sitä hauskoilla yksityiskohdilla ja savon murteella tekee kirjasta todella viihdyttävää luettavaa. Kirjailijan innostus Juicen elämän pienimpiäkin yksityiskohtia kohtaan on tarttuvaa, ja Juice ja suomirockin historia alkaa pakostakin kiehtoa, vaikka genre ei muuten minuun uppoakaan.

Tytär Juicen patsaalla Juankosken torilla. Heikkisen kirjan mukaan Leskinen itse kaipasi pronssipatsaalle kultaista korvarengasta.

Heikkinen on tehnyt valtavan, aivan uskomattoman määrän taustatyötä kirjaa varten: haastatteluja, analyysiä, tutkimusta... Tuntuu, että mitään ei ole karsittu pois - toisaalta, miksi olisikaan? Kansien väliin, vajaaseen 500 sivuun mahtuu huikea määrä nippelitietoa Juicen elämän varrelta, otteita sadoista haastatteluista, valokuvia, laulunsanoja ja jopa tupakannatsoja!

Senkin opin, että lempinimi "Juice" liittyy itse asiassa erääseen käsivoiteeseen. Nimi keksittiin ilmeisesti hetken mielikohteesta jalkapallopelin tiimellyksessä, kun eräs Juicen kavereista muisti lehtimainoksen, jossa oli Lemon Juice & Glycerine -rasvaa.

Mielenkiintoista oli myös se, että Juice muutti nuorena Juankoskelta Tampereelle opiskelemaan käännösalaa. Hänestä piti tulla englannin ja saksan kääntäjä, mutta jälkimmäinen kieli tuotti nuorelle miehelle niin paljon harmia, että valmistuminen jäi ja kääntäjän ura vaihtui muusikon uraksi. Ties minkälaisen kielenkäyttövirtuoosin käännöskirjallisuuden ala Juicessa menetti, mutta musiikkipiirit saivat kyllä sitäkin paremman biisintekijän. Ja ovathan monet Juicen laulunsanoista käännöksiä englanninkielisistä kappaleista.

Heikkinen kertoo esipuheessaan pyrkineensä lähestymään Juicea ennen kaikkea fanin ja tavallisen ihmisen näkökulmasta, ei niinkään tietokirjailijana. Vaikka tuloksena onkin perusteellinen, faktapainotteinen ja kronologisesti etenevä (siinä mielessä hyvin perinteinen) tietokirja, niin rivien välistä huokuu myös lämpöä ja ymmärrystä Juicea kohtaan sekä henkilökohtaisia tulkintoja ja mielipiteitä. Heikkinen ei pelkää kommentoida tapahtumia omista näkökulmistaan, esittää arvailuja siitä, miten Juice asiat koki, ja täyttää tarinaan jääviä aukkoja. Subjektiivinen ote tekee kirjasta persoonallisen ja helposti lähestyttävän.

Antti Heikkinen: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950-2006. Siltala. 2014. 478 sivua.

Siltala: Risainen elämä
HS: "Juice Leskinen oli aikuinen vain lauluissaan"
SS: "Heikkinen vaalii perinteistä nero-myyttiä"