Siirry pääsisältöön

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken

Kansi: Eevaliina Rusanen

Kysyn Henneriltä, mitä hän tekisi, jos joku paljastaa meidät. Hän sanoo, että silloin minun pitäisi tulla hänen luokseen kokonaan. Ja jatkaa, että ennemmin tai myöhemmin minun pitää joka tapauksessa tehdä päätökseni, viimeistään sitten kun täytän kahdeksantoista. Olen nyt ihan viininhuuruissa ja lumoudun hänen sanoistaan, jotka vakuuttavat minulle yhä uudelleen: sinä olet se jonka minä haluan, sinä, eikä kukaan muu.

Vielä joskus kerromme kaiken -romaanin päähenkilö on kirjan alussa vasta 16-vuotias Maria, joka elelee varsin huoletonta teinitytön elämää valokuvaamisesta innostuneen poikaystävänsä kanssa DDR:ssä. On vuosi 1990, Berliinin muuri on murtunut edellisenä vuonna ja Saksan jälleenyhdistyminen lähestyy. Itäsaksalaisella maatilalla vuosi voisi yhtä hyvin olla vaikka 1950. Lehmät on lypsettävä ja tilan työt hoidettava entiseen tapaan, vaikka ympärillä oleva maa muuttaa hiljalleen muotoaan.

Maria ei ole kiinnostunut poliittisista mullistuksista vaan ennemminkin 40-vuotiaasta, erakoituneesta naapurin isännästä, Henneristä, jonka kanssa hän aloittaa salasuhteen. Epäsovinnaisessa, kiihkeässä suhteessa on kaikuja toisaalta Vladimir Nabokovin Lolitasta, toisaalta myös D. H. Lawrencen Lady Chatterleyn rakastajan riistanvartijan ja yläluokkaisen naisen suhteesta. Jokin alkukantainen tarve tuntuu ajavan Marian ja Hennerin yhteen. Vaikka ikäero tekee heistä epätodennäköisen, jopa rikollisen, parin, heitä yhdistää myös rakkaus kirjallisuuteen, itsenäisyyden kaipuu ja elämän tarkoituksen etsiminen:

Mieleeni hiipii hienoinen raskasmielisyys, kun kesä kääntyy syksyn puolelle ja syntymäpäiväni on ovella. Tunne siitä, että minulla on maailmassa jotakin merkitystä, on tähän saakka kasvanut vuosi vuodelta. Mutta nyt, kun täytän seitsemäntoista ja maailmasta on tullut niin kovin avara, oma merkitykseni tuntuu taas vähenevän.

Saksan yhdistyessä ympärillä myös Henner ja Maria "yhdistyvät", aluksi arastellen ja sitten yhä kasvavan intohimon ja riippuvuuden vallassa. Rinnastin lukiessani Hennerin ja Marian suhteen Saksan jälleenyhdistymiseen, vaikka romaanin loppuratkaisu ei oikein istunut tähän allegoriaan...

Kiinnostavinta kirjassa olivat sen uskottavat kuvaukset siitä, mitä Saksan yhdistyminen merkitsi tavallisille ihmisille. Länsisaksalaiset sukulaiset saapuivat itään kauhistelemaan "maalaisjunttien" takaperoista elämää. Itäsaksalaiset taas suhtautuivat varovaisen innostuneesti lännen uusiin innovaatioihin ja mahdollisuuksiin. Vierailut muurin toiselle puolelle olivat jännittäviä seikkailuja.

Vielä joskus kerromme kaiken oli yllättävän mukaansatempaava teos, ja Ilona Nykyrin sujuvaa suomennosta oli helppo lukea. Välillä juoni uhkasi lipsahtaa epäuskottavan, romanttisen viihteen puolelle. Romaanin kannesta on muistaakseni ollut blogeissa keskustelua puolesta ja vastaan jo aiemmin. Itse kuulun niihin, joiden mielestä se ei oikein sovi romaanin tunnelmaan.

Moni bloggaaja on lukenut kirjan, mm. Elina, Hanna, Salla ja Erja.

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken. Gummerus. 2014. 200 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Irgendwann werden wir uns alles erzählen
Suomentaja: Ilona Nykyri 

Gummerus: Vielä joskus kerromme kaiken
Kirjavinkit: Vielä joskus kerromme kaiken

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Tästä jäi varsin mukavat muistot, vaikka mikään järisyttävä kokemus tämä ei ollutkaan. Minullekin kiinnostavinta oli kirjan historiallinen puoli, eli itäsaksalaisten sopeutuminen Saksan yhdistymiseen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Hassan Blasim: Allah99

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...

Tiiliskivifobia

Nyt kun blogeissa pohditaan kesä- ja lomalukemisia ja toisaalla mietitään tiiliskiven pohjimmaista merkitystä, niin minäkin ajattelin paljastaa kesäprojektini, joka on eräs tiiliskiveksikin kutsuttu teos. Teen tämän postauksen täysin itsekkäistä syistä; kuvittelen nimittäin, että jos olen uskotellut teille näin julkisesti täällä blogissani, että aion moiseen projektiin ryhtyä, niin en voi enää perääntyä siitä. Blogiyhteisön painostus rohkaiseva kannustus saa siis minut lukemaan tämän ja ehkä jopa erehdyn nauttimaan siitä! :) Kyseessä on siis Leo Tolstoin Anna Karenina . Tuo suuri maailmankirjallisuuden klassikko, yleissivistykseen kuuluva teos, jokaisen itseään kunnioittavan, sivistyneen lukutoukan hyllyssä jököttävä järkäle. Miksi, oi miksi, en käynyt katsomassa tätä Turun kaupunginteatterissa viime vuonna? Miksi en ylipäätään ole nähnyt tästä yhtäkään näytelmä-, tv- tai elokuvasovitusta, vaikka luulisi, että niitä on pilvin pimein? Miten ihmeessä kirja on tietämättömyydestäni ...