Siirry pääsisältöön

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

Kansi: Liisa Holm
Se oli vanha lasten loru, jonka hän muisti omasta lapsuudestaan.

Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän, 
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän. 

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan...

Paikkasin jälleen aukon sivistyksessäni lukemalla äskettäin kaikkien aikojen parhaaksi kesäkirjaksi äänestetyn Agatha Christien salapoliisiromaanin Eikä yksikään pelastunut.

Romaani on "rikosten kuningattaren" myydyin ja kenties tunnetuin teos, ja yksi maailman kaikkien aikojen eniten myydyimmistä kirjoista. Syy tähän on helppo ymmärtää: Eikä yksikään pelastunut on juuri sopivasti aivonystyröitä kutitteleva, kiehtova ja karmiva murhamysteeri, jossa jännittävä tunnelma ei pääse missään vaiheessa lopahtamaan.

Kymmenen toisilleen tuntematonta ihmistä kutsutaan kesävieraiksi kartanoon eristyksissä olevalle Neekerisaarelle. Heti ensimmäisenä iltana olohuoneen gramofoni alkaa yhtäkkiä soittaa levyä, jolla kutakin vieraista syytetään murhasta. Vielä saman illan aikana ensimmäinen vieraista kuolee ja muut alkavat kuolla yksitellen. Kartanon isäntäväki loistaa poissaololtaan eikä saarelta pääse pakenemaan.

Kiehtovinta tarinassa on juuri tämä suljetun tilan mysteeri: koska kartanossa tai saarella ei näytä olevan ketään muita kuin nuo kymmenen vierasta, murhaajan täytyy olla yksi heistä. Kun vieraat kuolevat yksitellen, vaihtoehdot alkavat käydä vähiin ja lopulta kaikki epäilevät kaikkia. Joka luvusta löytyy myös lukijan epäilyksiä eri suuntiin johdattelevia pieniä vihjeitä.

Perinteisen murhamysteerin lisäksi kirjassa pohditaan rivien välissä myös syyllisyyttä, moraalia ja lakia. Kukaan vieraista ei ehkä ole täysin viaton tai syytön, mutta koska laki ei ole heitä tuominnut, joku on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Mistä moinen kostonhimo tai tinkimätön oikeudentaju juontaa juurensa?

Onneksi olin jotenkin onnistunut pysymään kaikki nämä vuodet autuaan tietämättömänä romaanin nerokkaasta loppuratkaisusta. Jarmo Papinniemen esipuhetta en uskaltanut lukea kahta ensimmäistä kappaletta pidemmälle, koska minusta hän paljasti toisessa kappaleessa jo liikaa. Myös kirjan nimeä voisi kai pitää jonkinlaisena juonipaljastuksena (englanninkielinen And Then There Were None ei ole yhtään parempi), mutta nimi on siis peräisin lorusta, johon murhat perustuvat ja joka esitellään heti romaanin alussa.

Kirjan nimen historia on vaiherikas: alun perin romaani ilmestyi Britanniassa vuonna 1939 nimellä Ten Little Niggers, mutta seuraavana vuonna ilmestyneeseen amerikkalaisversioon nimi muutettiin poliittisesti korrektimmaksi And Then There Were None -muotoon. Kirja on sittemmin ilmestynyt myös mm. nimillä Ten Little Soldiers ja Ten Little Indians, joista jälkimmäisen taas koettiin loukkaavan Amerikan intiaaneja. Suomenkielisen painoksen nimi oli vuosien 1940 - 1956 painoksissa Eikä yksikään pelastunut, sitten vuosina 1968 - 1999 Kymmenen pientä neekeripoikaa, ja vuodesta 2003 eteenpäin jälleen Eikä yksikään pelastunut.

Yksi juttu pisti silmään suomennoksessa. Romaanin juonelle ratkaisevan tärkeässä lorussa sanotaan: On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt, syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt. Mietin, että mikä ihmeen "ankka punainen". Romaanin henkilöt tuntuvat näkevän tässä punaisessa ankassa paljon enemmän merkityksiä kuin minä näin. Eräs heistä sanoo: "Punainen ankka - tämä on tärkeä kohta. [nimi] ei ole kuollut... Hän otti pois yhden posliinineekerin saadakseen teidät uskomaan, että hän on kuollut. Sanokaa mitä tahdotte, mutta [nimi] on yhä saarella. Hänen katoamisensa juuri merkitsee punaista ankkaa." Tämä kuulosti vähintäänkin oudolta, joten oli pakko tarkistaa lorun englanninkielinen versio. "Punainen ankka" paljastui "red herringiksi", eli sananmukaisesti käännettynä "punaiseksi silliksi", mutta kyse on kielikuvasta. "Red herring" on eräänlainen harhaanjohtava ja hämäävä vihje, joka esitetään muka merkittävänä, muka joka oikeasti vie vain henkilön huomion pois tärkeämmistä asioista. "Punainen ankka" ei millään tavalla välitä tätä merkitystä lukijalle, mutta kun tietää alkuperäisen sanan, yllä oleva lainauskin kuulostaa järkevämmältä.

Mutta arvoituksellinen punainen ankka ei kuitenkaan onnistunut pilaamaan lukukokemusta vaan ahmin tämän kauhistuttavan tarinan pikavauhtia loppuun asti. Oli pakko päästä heti lainaamaan kirjastosta lisää Christietä, mutta en ehtinyt edes sisälle asti, kun bongasin oven pielestä vaihtohyllystä kaksi Christien dekkaria! Kiva sattuma. :)

Muista bloggaajista Jenni on äskettäin lukenut kirjan Dekkariviikolla. Myös mm. Niina T. ja Naakku ovat lukeneet kirjan. Salla pohtii arviossaan kirjan nimeä ja rasismia enemmänkin. Jokke antaa myös vinkkejä siihen, kuinka kirjan vihjeitä voi kerrata jälkeenpäin mielessään, kun jo tietää loppuratkaisun.

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut. WSOY. 2003. 263 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: And Then There Were None
Suomentaja: Helka Varho

Wikipedia: Eikä yksikään pelastunut
Wikipedia: Agatha Christie

Kommentit

  1. Tämä kirja oli Agathallekin haaste ja hienosti hän sai jännityksen säilymään. Monipuolinen bloggaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vain yrittää kuvitella, miten vaativaa tämän kirjoittaminen on ollut. Hienosti kirjailija pitää kyllä langat käsissään ja jännitys tiivistyy loppua kohti.

      Poista
  2. Muistan hyvin, kun luin tämän nuorena tyttönä ekaa kertaa! Jännitys oli suorastaan kihelmöivää. Mutta silloin petyin loppuratkaisuun, se oli mielestäni petosta :D Toinen lukukerta aikuisena oli seesteisempi, mutta jännitystä riitti, sillä olin onnistunut loppuratkaisun unohtamaan välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä odotin koko ajan jotain yliluonnollista loppuratkaisua, mutta onneksi sitä ei tullutkaan. :)

      Poista
  3. Tämä on upea teos! Luin sen yläkoulussa, mutta näin keväällä tästä erittäin oivan teatteriversion pelkillä naisnäyttelijöillä esitettynä. Loppuratkaisu on oiva ja onnekseni olin osittain unohtanut kirjan tapahtumat joten teatterissakin sai jännittää. Kiitos muuten tuosta punainen ankka -selvityksestä, jäin miettimään tätä esityksen jälkeen ja nytpäs tiedän että mitä se ankka siellä tekee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen ankka tosiaan kummittelee varmaan monissa kirjan sovituksissa, kun loru pysyy melkoisen muuttumattomana. :) Olisipa mahtavaa nähdä tästä näytelmä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude