Siirry pääsisältöön

Pertti Lassila: Armain aika

Ulkoasu: Camilla Pentti
Kun lasta katselee, miten se leikkii leikkejään, on omissa oloissaan ja sovussa maailman ja elämänsä kanssa niin kuin Kimmo on, täytyy ihmetellä, onko sen asian pakko muuttua toiseksi. Lapsella on ympärillään ja ajatuksissaan suuri tila, iso kesä, jossa olla ja liikkua miten mieli tekee. Sitä ei aikuisena muista, mutta lapsesta näkee, että niin se on, on täytynyt olla. Vuodet kuluvat, lapsesta tulee aikaihminen, ja kaikki pienenee, maailma ympärillä ja ajatukset päässä, kunnes maailma tuntuu ahtaalta ja pää tyhjältä, ja ihmisen on paha olla.

Finlandia-palkinto myönnettiin eilen Laura Lindstedtin Oneironille. Säästelen tuota herkkupalaa joululomalle, mutta ehdin sentään lukea yhden muista Finlandia-ehdokkaista, nimittäin Pertti Lassilan Armain aika -romaanin.

Heti ensimmäisillä sivuilla käy selväksi, että Lassila on taitava kuvailemaan miljöötä ja viipyilee verkkaisessa ympäristö- ja luontokuvauksessa mielellään. Kesäisistä perinnemaisemista tuli välillä Anni Kytömäen Kultarinta mieleen, mutta Lassila on aavistuksen arkisempi luontokuvauksessaan. Hän luettelee kukkapenkin kukat ja kuvailee rantakallion nuotiopaikkaa. Ilmassa leijailevat kukkien tuoksut, kaikkialla liikehtivät hyönteiset, taivaalla kirkuvat tervapääskyt.

Kun aloin lukea romaania, kolmevuotias tytär kömpi viereen ja kysyi: "Äiti, mitä siinä lukee?" Aloinpa sitten lukea kirjaa ääneen ensimmäiseltä sivulta lähtien. :) Lapsi jaksoi kuunnella pari sivua ihmeen keskittyneenä. Hiljaisen lumoutuneisuuden keskeytti vain yksi hämmentynyt kysymys. Kun luin, että "kiurun liverrys sirosi ilmaan ja kiiri sinen korkeudessa", vierestä kuului: "Mitä se tarkoittaa?" - "Että lintu laulaa", vastasi laiska äiti. :)

Armain aika kertoo kolmen sukupolven yhteisestä kesästä huvilassa meren rannalla. Kimmo viettää lapsuuden huoletonta, idyllistä kesää. Hänellä on piilopaikka vanhassa ruuhessa, siipirikkolokki, jolle pitää onkia kaloja, poskessa pihkaa, suupielessä ahomansikan punaa ja hiuksissa männynneulasia.

Kimmon äiti, Eila, ja täti, Kerttu, istuvat ja puhuvat menneistä. Sodan synkät muistot lankeavat varjona aurinkoisen huvilan ylle. Sota on vienyt Eilan molemmat aviomiehet eivätkä Kertun elämän palaset ole järjestyneet aivan odotetusti. Eilan isä ja Kimmon isoisä, Kaarlo, muistelee uraansa pankkialalla, 1920-luvun nousukiitoa, avioliittoa, joka meni peruuttamattomasti rikki ja Anni-vaimoa, joka sairastui syöpään. Menneet vaiheet rinnastuvat nykyhetkeen, loputtoman helteiseen Suomen suveen.

Lapsilla on kadehdittava kyky elää, nauttia ja ottaa kaikki ilo irti nykyhetkestä murehtimatta menneitä tai tulevia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa muistella mennyttä aikaa ja suunnitella tulevaa. Kimmon kesässä tapahtuu vähän, mutta silti se on täynnä kokemuksia, tuoksuja, ääniä ja muita aistihavaintoja. Ehkä eräs tapahtuma kuitenkin muistuttaa elämän rajallisuudesta eikä sen kohdannut lapsi ole enää niin viaton ja huoleton kuin aiemmin. Ja kun lapsi kysyy mitä kuolema on, isoisä ei osaakaan vastata. Kuoleman sattumanvaraisuus ja sitä seuraava paikka tai tyhjyys - uskomuksista riippuen - on liian käsittämätön selitettäväksi. Suvi, armas aika, tulee vielä monta kertaa, isoisä lohduttaa.

En yhtään ihmettele, että Armain aika nousi kuuden Finlandia-finalistin joukkoon. Pieneen kirjaan mahtuu suuria teemoja ja tunteita. Lauseet ovat kirkkaita ja ehjiä, kieli lähes musikaalista ja lukiessa päätyy jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan. Kesäkirjahan tämä on; se pitäisi lukea heinäkuun helteiden aikaan mökillä, mutta kyllä se piristää myös synkkää marraskuuta.

Pertti Lassila: Armain aika. Teos. 2015. 148 sivua.

Teos: Armain aika
Kirja.fi: Armain aika

Kommentit

  1. Minä en oikein ihastunut tähän teokseen. Tämä on sellainen kesäkirja, kuvataan kesäaikaa. Nyt on niin pimeää ja synkkää.

    VastaaPoista
  2. Kirja ei lämmittänyt minua. Liian taiteellinen omaan makuuni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Kansi: Tuija Kuusela Valoa valoa valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran rannassa. Hän seisoi selkä minuun päin. Paskainen pukukoppi nojasi häntä vasten. Hän ei katsellut järvelle unelmoivasti vaan vittuuntuneena. Niin kuin hän ei olisi odottanut minua yhtään. Viime vuoden Finlandia Junior -palkinnon voittaja on aiheuttanut ristiriitaisia tunnelmia sekä lukijoissa että kriitikoissa. Toisaalta kirjan rohkeaa aihevalintaa ja runollista muodolla leikittelyä on kiitelty ja ihmetelty, toisaalta taas jotkut ovat vierastaneet juuri näitä samoja asioita: rakkautta ja rakastelua kahden 14-vuotiaan tytön välillä sekä kieltä ja tyyliä, jotka yhtä lailla rikkovat perinteisiä normeja. Minä kuulun niihin lukijoihin, jotka eivät oikein saaneet kirjasta otetta. Hengästyttävä kerrontatyyli lähinnä ärsytti ja väsytti; henkilöhahmojen "teiniys" samoin. Ehkä tämä on todella nimenomaan nuorten kirja, koska en ihan ollut samalla aallonpituudella tarinan kan...