Siirry pääsisältöön

Owen Sheers: Vastarinta

Kaikki laakson miehet olivat lähteneet. Edellisenä iltana heitä oli vielä ollut seitsemän. Miehiä, joilla oli ollut piiput ja savukkeet, lippalakit, saappaat, harvoin naurava suu, tuulessa ahavoituneet kasvot ja maan kovettamat kädet. Aamulla he olivat olleet poissa.

Owen Sheersin esikoisromaani edustaa minulle hieman vierasta kaunokirjallisuuden tyylilajia, vaihtoehtohistoriaa. Romaani sijoittuu maailmaan, jossa toinen maailmansota onkin edennyt hieman toisella tavalla. Liittoutuneiden maihinnousu Manner-Eurooppaan on epäonnistunut, ja saksalaiset ovat miehittäneet Britannian Ranskan tavoin. Yhdysvallat vetäytyy taisteluista. Toisaalta kuvitelma tuntuu hurjalta; toisaalta mahdolliselta: näinkin olisi voinut käydä ja ties miten se olisi vaikuttanut historiankulkuun. Normandian maihinnousun onnistuminen oli loppujen lopuksi melko pienestä kiinni, ja hyökkäsihän Saksa Englantiin oikeastikin, ainakin ilmapommitusten muodossa.

Vastarinta sijoittuu Olchonin pikkukylään, jota voi tuskin kyläksi kutsua. Eristäytynyt talojen rykelmä sijaitsee keskellä Walesin kukkuloita ja peltoja. Eräänä aamuna pian miehityksen alkamisen jälkeen Olchonin naiset heräävät siihen, että kylän miehet ovat poissa. Kaikki seitsemän.

Kun kylään saapuu saksalaispartio etsimään oletettua vastarintaliikettä, naiset joutuvat vaikean valinnan eteen. Niskoittelua ei suvaita, ja aviomiesten katoaminen herättää epäilyksiä. Maatilan työt on kuitenkin tehtävä entiseen tapaan, karja hoidettava ja ruokittava ja kerättävä ruokaa talven varalle. Karut elinolosuhteet pakottavat sotilaat ja naiset tulemaan toimeen keskenään ja jopa auttamaan toisiaan. Heidän välilleen muodostuu hauras toveruus- ja riippuvuussuhde.

Kun päällystö näyttää unohtaneen koko partion olemassaolon, miehet päättävät jäädä vähin äänin syrjäkylään talveksi. Onko se pelkuruutta, karkuruutta ja maanpetosta vai tervettä järkeä ja itsesuojeluvaistoa? Kun armeijan kuri ja eturintama tuntuvat kaukaisilta, elämää voi ehkä yrittää jatkaa lähes normaaliin tapaan, kuin sotaa ei olisikaan. Toisille voi osoittaa vieraanvaraisuutta, empaattisuutta ja solidaarisuutta, jopa poikkeusoloissa.

Sheersin kirjassa Walesin luonto on tärkeässä roolissa ja välillä kuvaukset yltyvät runollisiksi. Kukkuloiden laet ovat terävät kuin hiotut puukot ja kevätauringon pilkahdus muuttaa laakson maiseman kullalla silatuksi haavaksi.

Tarina itsessään on ihan mukiinmenevä, muttei sen enempää. Huono puoli on kirjaan puoliväkisin tungettu romanttinen juonikuvio sekä hieman ennalta-arvattava sivujuoni natsien havittelemista taideaarteista. Eräs keskiaikainen maailmankartta kun on kuulemma piilotettu johonkin laakson luolaan. Epäuskottavaa, herra Sheers.

Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka kirjailija itse on käsikirjoittanut.

Owen Sheers: Vastarinta. Otava. 2009. 365 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Resistance
Suomentaja: Jaakko Kankaanpää

HS: "Kun historia kääntyy toiseen suuntaan"
Kirjasampo: Vastarinta

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen skenaario. Luin itse juuri Némirovskyn Ranskalaisen sarjan ja siinä tuli hyvin esiin, miten sodassa loppujen lopuksi häviävät kaikki - välillä toiset, välillä taas toiset toiset.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s