Siirry pääsisältöön

Tekstit

Tärpit Helsingin kirjamessuille 2018

Helsingin kirjamessuihin on enää kolme yötä aikaa ja viimeistään nyt on aika nostaa blogissakin esille muutama tärppi tämän vuoden messuohjelmasta. Kirjamessut ovat uudistuneet jonkin verran uuden ohjelmajohtaja Ronja Salmen myötä ja mm. lavat on nimetty uusiksi. Katsotaan, miten paljon eksynyttä haahuilua tästä vielä aiheutuu. ;) Messujen teemamaa on Yhdysvallat , ja Yhdysvaltain suurlähetystön messuosastolla aion ainakin vierailla: siellä on "50 States, 50 Books"-näyttely, johon on kerätty eri osavaltioista kertovia tai niitä ilmentäviä kirjoja. Kuulostaa kiinnostavalta! Messuilla on myös tuttuun tapaan lukupiirejä sekä samaan aikaan Messukeskuksessa järjestettävä Viini ja Ruoka -tapahtuma . Viikonloppu tuo mukanaan myös muuta juhlaa, koska Kirjanurkkaus täyttää lauantaina 27.10 pyöreitä vuosia! Ensimmäisestä blogipostauksesta ( Johanna Sinisalon Linnunaivot ) tulee silloin kuluneeksi 10 vuotta. Katsotaan, jos kirjamessuhumun keskellä ehdin tehdä jonkin virallisen b...

Tommi Kinnunen: Pintti

On lasinteräviä hetkiä, jotka viiltävät menneet ajat irti nykyisistä. Ne karkottavat varmuuden ja havahduttavat huomaamaan, että sellainen on mahdollista, mitä ennen ei osannut todeksi kuvitella. Maailmassa syttyy sotia ja sattuu onnettomuuksia, tapahtuu vallankumouksia ja kruunajaisia, joiden mukaan aikaa jaksotetaan, mutta tavallisen ihmisen elämässä mullistukset ovat sellaisia, joita ei koulukirjoihin merkitä. Silti juuri ne toimivat käännekohtina loppuelämän ajan. Tommi Kinnusen kolmas romaani Pintti on tietenkin yksi kirjasyksyn suurista tapauksista, ja minäkin liityin kiltisti hyvissä ajoin kirjaston ylipitkään varausjonoon. Sekä esikoisteos Neljäntienristeys (2014) että Lopotti (2016) tekivät ison vaikutuksen. Täytyy myöntää, että Pintti ei aivan täyttänyt odotuksia. Pintti on kolmenpäivänromaani, johon mahtuu muistojen ja takaumien kautta paljon muutakin kuin vain nuo kolme päivää. Keskiössä on kylä, joka elää ja hengittää lasitehtaan tahdissa. Romaanin kolme päivää ...

Aki Ollikainen: Pastoraali

Niemenkärjen saunamökissä mykkä karitsa nuuski lattialla lojuvaa tyhjää jaloviinapulloa. Se haistoi saman hajun kamarin senkin päällä makaavan miehen hengityksessä. Mykkä luontokappale asteli ulos avoimesta ovesta. Portailla istui vanha nainen märkä villatakki yllään. Nainen kaivoi pusakkansa taskusta kullatun taskukellon ja sitoi kellon perät pienen eläimen kaulan ympärille. "Karitsa", vanha nainen sanoi. Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, Blogistanian Finlandia-palkinnon sekä Finlandia-palkintoehdokkuuden vuonna 2012. Se on jostain kumman syystä minulla edelleen lukematta. Ollikaisen toinen teos, Musta satu (2015) on myös lukulistalla. Niiden sijaan nappasin Hesarin hehkutuksen innoittamana kirjastosta kirjailijan tuoreimman pienoisromaanin Pastoraalin . Pastoraali kuvaa nimensä mukaisesti eräänlaista paimenidylliä, yhtä kesäpäivää siinä. Kirja alkaa aamuöisestä kohtaamisesta usvaisella pihatiellä miehen ja keltasi...

André Simon & Susanna Olkinuora: Ugu Ugu ja Hiljaisuuden kaupunki

Ugu Ugu oli yksinäinen yksisarvinen. Hän oli lähtenyt kotikaupungistaan löytääkseen itselleen ystävän. Pitkästä aikaa blogiesittelyssä vuorossa lastenkirja , André Simonin ja Susanna Olkinuoran Ugu Ugu ja Hiljaisuuden kaupunki . Meillä eletään eskarilaisen kanssa lukemisen suhteen pientä välivaihetta. Lapsi osaa jo jonkin verran lukea ja haluaa välillä lukea itse (erityisesti Aku Ankkoja), mutta useimmiten mieluummin yhä kuuntelee, kun hänelle luetaan ääneen. Kirjastosta ollaan lainattu viime aikoina myös helppolukuisia kirjoja juuri lukemaan oppineille, mutta monet niistä ovat vielä aavistuksen liian pitkiä tai hankalia. Mikä ei toisaalta haittaa - eipä tuota lukutaidon kanssa tarvitse vielä sen kummemmin kiiruhtaa ja saan lukea toivon mukaan lapselle vielä kauan senkin jälkeen, kun hän jo osaa lukea sujuvasti. :) Toisaalta on mahtavaa seurata, miten kirjojen maailma vähitellen laajenee lukutaidon myötä. Ugu Ugu ja Hiljaisuuden kaupunki on itse asiassa juuri sopivaa kieltä ja...

Voiko se olla totta? Skeptisiä näkökulmia nykymenoon (toim. Tiina Raevaara)

Propagandaa, totuuden piilottelua, valehtelua sekä valikoitujen totuusrusinoiden poimimista tiedon pullasta on harjoitettu myös edellisillä vuosikymmenillä, -sadoilla ja -tuhansilla. Joka tapauksessa populismi on nyt pinnalla politiikassa, ja tunteisiin vetoavat tarinat ohittavat monesti tieteellisen tiedon. Tietoa on nykyään saatavilla enemmän kuin koskaan, mutta tieto ei itsessään ole välttämättä todenmukaista. Tiedon ja tieteen rinnalla kulkee pseudotieteeseen perustuvia väittämiä, villejä salaliittoteorioita ja somen voimalla hurjasti leviäviä suoranaisia valheita. Tämä "ilmiö", jota totuudenjälkeiseksi ajaksikin kutsutaan, ei kuitenkaan ole mikään uusi juttu. Tiina Raevaaran toimittama artikkelikokoelma Voiko se olla totta? on kuitenkin erittäin ajankohtainen teos siitä, millaisella huuhaalla meitä tällä hetkellä pommitetaan ja miten siihen pitäisi suhtautua. Raevaara itse on kirjoittanut kirjaan superkiinnostavat alkusanat, joissa hän käsittelee mm. median murros...

Maggie Nelson: Argonautit

Päältä katsoen saattoi näyttää, että sinun vartalosi muuttui koko ajan "maskuliinisemmaksi" ja minun aina vain "naisellisemmaksi". Mutta sisältäpäin se ei tuntunut siltä. Sisältä me olimme kaksi inhimillistä eläintä ja koimme muodonmuutosta rinta rinnan, toistemme todistajiksi osuneina. Toisin sanoen me vanhenimme. Sattumalta luin lähes peräkkäin Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaoston ja Maggie Nelsonin Argonautit , kaksi autofiktioksikin kutsuttua, lähes samanikäisten amerikkalaisnaisten kirjoittamaa romaania parisuhteesta, äitiydestä ja kirjoittamisen rajoista. Sivumennen-podcastissakin puitiin kirjoja samassa jaksossa . Yhtymäkohtia löytyy, mutta tyylillisesti Nelsonin teos on paljon teoreettisempi ja analyyttisempi kuin Offillin. Argonauteissa Nelson pohtii omaa äitiyttään, sukupuolta ja identiteetin joustavuutta. Hänestä tulee ensin puolisonsa lapsen äitipuoli, sitten raskaana oleva ja synnyttävä äiti. Samaan aikaan hänen puolisonsa Harry käy läpi omaa...

Choo WaiHong: Naisten valtakunta: Kiinalaisen vuoristoheimon salattu maailma

Mosuotyttöä eivät kahlitse mitkään kulttuurilliset tai yhteiskunnalliset rajoitukset: hänellä on vapaus juhlia, nauraa, toimia johtajana, käydä töissä ja rakastaa niin kuin parhaaksi katsoo. Hänen ei tarvitse taistella vallasta, sillä hänellä on valta jo syntyessään. Hänen tietään on ollut viitoittamassa vahvojen äitien, isoäitien ja näiden esiäitien jatkumo. Viime vuosisadan alun feministinen kirjailija ja aktivisti Charlotte Perkins Gilman julkaisi kuuluisan feministisen utopiaromaaninsa Herland vuonna 1915 (suomennos Savukeitaan kustantamana 2009). Siinä kolmen miehen retkikunta löytää Amazonin viidakosta naisten kansoittaman utopiayhteiskunnan, jossa ei ole miehiä lainkaan. Suvun jatkaminenkin hoituu naisvoimin. Myös esimerkiksi tieteiskirjailija Sheri S. Tepper on kirjoittanut utopistisesta Naisten maasta romaanissa Portti naisten maahan ( A Gate to Women's Country , 1988, suom. 1990). Tepperin synkässä kirjassa miehet on karkotettu tai alistettu eräänlaisiksi orjiksi...