Siirry pääsisältöön

Ursula K. Le Guin: Lavinia

Itse asiassa runoilija antoi minulle vain nimen ja minä olen itse luonut itseni. Mutta ilman häntä taitaisin olla nimetön. En ole koskaan moittinut häntä. Ei runoilijakaan voi kaikessa onnistua.
Mutta outoa silti, ettei hän antanut minulle ääntä. Minä en puhunut hänelle ennen sitä yötä, jolloin tapasimme alttarilla tammien alla. Mistä minun ääneni oikein on kotoisin? Ääni joka huutaa tuuleen Albunean rinteillä, ääni joka puhuu kieletönnä ikiomaa kieltään?


Ursula K. Le Guinin kirjoja olen aikonut lukea jo pitempään; Lavinia on niiden uusimmasta päästä. Luin etukäteen pari romaania hehkuttavaa arvostelua, mutta täytyy myöntää että kirja oli kuitenkin jonkinlainen pettymys. Romaanin henkilöt, itse Laviniaa lukuun ottamatta, jäivät hyvin etäisiksi, ja tarpeettoman yksityiskohtainen selitys alueen maantieteestä (kirjassa oli myös kartta) ja heimojen välisistä poliittisista selkkauksista häiritsivät muuta kerrontaa. Ihan tällaista en odottanut.

Laviniassa on mielenkiintoinen häivähdys metafiktiivisyyttä: romaanin päähenkilö tietää olevansa fiktiivinen henkilö. Latiumin kuninkaan tytär, Lavinia, tapaa pyhässä uhrilehdossa tulevaisuuden aaveen, roomalaisen Vergiliuksen, joka kirjoitti Homeroksen Odysseiaan verrattavan kansalliseepoksen, Aeneiksen. Vergiliuksen runossa kuningatar Lavinia on vain muutaman säkeen arvoinen sivuhenkilö, mutta Le Guin antaa naiselle äänen, luo tälle persoonan ja päästää tämän itse keskustelemaan runoilijan kanssa omasta identiteetistään.

Lavinia elää miesten ja kotijumalien hallitsemaa elämäänsä Italiassa n. 1200-luvulla eaa. Äitinsä painostuksesta huolimatta hän kieltäytyy naimasta sukulaismiestä, Turnusta, koska on nähnyt näyn mereltä saapuvasta sankarista, joka on hänen tuleva puolisonsa. Mereltä saapuukin troijalaispakolaisten joukko mukanaan suuri sotasankari, Aeneas. Kuten Spartan Helena, myös Latiumin Lavinia aiheuttaa tahtomattaan sodan eri kansojen ja miesten taistellessa hänestä ja hänen maastaan.

Ursula K. Le Guin: Lavinia. WSOY. 2009.
Englanninkielinen alkuteos: Lavinia
Suomentaja: Kristiina Rikman

HS kirjat: "Rooman alkulähteiltä löytyy nainen"
Kirjavinkit: Lavinia
Wikipedia: Ursula K. Le Guin


Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude