perjantai 22. heinäkuuta 2011

Ursula K. Le Guin: Maameren velho

kansi: Sami Saramäki
Ja se karkaa uudestaan eikä pääse kuitenkaan todella pakoon, sillä minä löydän sen aina. Minut on sidottu siihen kammottavaan paholaiseen ja riipun siinä ikuisesti, jollen saa selville sanaa, joka hallitsee sitä: sen nimeä.

Maameren tarinat 1-3 -kokoelman takakannessa Ursula K. Le Guinin fantasiakirjasarjaa verrataan ei enempää eikä vähempää kuin kahteen fantasiakirjallisuuden grand old manin tuotokseen, J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogiaan ja C. S. Lewisin Narnia-tarinoihin. Kummankin herran tuotantoon olen tutustunut ja hieman hurahtanutkin eri ikävuosina, mutta Le Guin on pysynyt minulle aivan viime vuosiin asti suurena tuntemattomana. Puute on tietenkin korjattava ja niinpä vein ystäväni hyllystä Maameren tarinat sarjan kolmen ensimmäisen osan yhteispainoksen.

Maameren tarinoiden ensimmäisessä osassa Varpushaukkana tunnettu poika pääsee Roken saaren velhokoulun oppiin. Siellä hänet nimetään Gediksi ja vihitään Maameren velhoksi. Oppivuosinaan hän kuitenkin päästää vahingossa irralleen pimeyden varjon, muodottoman olion, joka uhkaa tuhota paitsi Gedin myös hänen kanssaan kulkevat ihmiset. Nuori velho ei tiedä varjon tosinimeä, eikä siten pysty käskemään sitä tai hallitsemaan sen voimia. Alkaa takaa-ajo pitkin Maameren lukuisia saaria aina Rajavesien tuolle puolen.

Maameren velho on pohjimmiltaan hyvin perinteinen fantasiaseikkailu velhoineen, taikoineen sekä hyvän ja pahan välisine taisteluineen. Jotenkin Le Guinin tyyli ja tarinan hieman verkkainen kulku kuitenkin erottaa sen selvästi monista muista viime vuosikymmenten fantasiakirjailijoiden teoksista. Mukaan mahtuu yllättävän paljon elämänmakuista filosofiaa ja symboliikkaa. Esimerkiksi tässä kirjassa ihmisten, eläinten ja muiden olioiden tosinimien tunteminen antaa vallan käskeä ja hallita - eli toisen identiteetin määrittely toimii toisin sanoen vallankäytön välineenä hyvässä ja pahassa. Mielenkiintoinen idea...

Virkistävää oli myös se, että velho Ged ei ole mikään perinteinen, kaikkivoipa sankari, päinvastoin. Hänellä on omat heikkoutensa, jotka eivät edes ole mitään vähäpätöisiä vikoja. Ylpeys, kunnianhimo, itsekkyys ja yllytyshulluus kuuluvat kaikki jossain määrin nuoren velhon repertuaariin ja harkitsemattomista teoista saa tietenkin kärsiä...

Hyvän fantasian lukeminen on aina jotenkin vapauttavaa ja rentouttavaa. Huolella rakennetussa fantasiamaailmassa voi koukuttua rauhassa seikkailuun ja tarinan parissa viihtyminen on taattu. Sarjan kakkososa, Atuanin holvihaudat, on jo luettu (siitä lisää myöhemmin) ja kolmas on menossa... :) Hayao Miyazakin poika, Goro Miyazaki, on ohjannut sarjaan pohjautuvan elokuvan, joka näyttää hirveän tutulle, mutta en vaan muista olenko sitä nähnyt vai sekoitanko johonkin toiseen anime-elokuvaan...

Ursula K. Le Guin: Maameren velho (Maameren tarinat 1). WSOY. 2002.
Englanninkielinen alkuteos: A Wizard of Earthsea
Suomentaja: Kristiina Rikman

Linkit:
UrsulaKLeGuin.com
WSOY: Ursula K. Le Guin
HS kirjat: "Fantasiatrilogia, joka kasvoi aikuiseksi"
Wikipedia: Ursula K. Le Guin

4 kommenttia:

  1. Maameren tarinat ovat jääneet minullekin tuntemattomaksi vaikka jotkut tutut näitä ovatkin lukeneet ja kehuneet myös.

    Ged kuulostaa vähän Belgarionilta, teinivuosieni rakkaalta velhopojalta, ja tuo tosinimi-juttukin kuulostaa hämmentävän tutulta mutta fantasiakirjoissa samat teemat kiertävät joka tapauksessa. Tärkeintä on, mitä niistä saa irti sanoisin.

    Ja mikä sattuma, en tiennytkään että nämä kannet ovat puolitutun tekemät! Luettava siis on ;)

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut Ursula Le Guinia jonkin verran nuorempana, mutta vain hänen scifi-teoksiaan. Muistan huonosti kirjoja, vaikka pidin niistä. En pitänyt lukupäiväkirjaa, silly me!

    Fantasia ei ole oikein koskaan ollut minun juttuni, tosin mm. Ursulalta sitä voisi joskus mieluusti taas kokeilla. Maameren tarinat kuulostaa kiehtovalta.

    VastaaPoista
  3. Luin Maameren tarinat joskus viitisen vuotta sitten. Aloitin vähän velvollisuudesta, luen aika vähän tällaista selkeästi fantasiaksi luokiteltavaa kirjallisuutta.

    Pidin tarinoista tosi paljon! Vaikka kerronta olikin aika hidasta, Le Guin oli onnistunut luomaan aivan oman eheän maailmansa. Siellä oli lumoavaa samoilla velhojen ja noiten matkassa pitkin sumuisia meriä ja salaperäisiä saaristoja.

    VastaaPoista
  4. linnea, samoja teemoja varmasti löytyy, mutta tässä niistä sai ainakin paljon irti. :) Kansi on muuten todella hieno!

    Paula, minua taas kiinnostaa fantasia enemmän kuin scifi, vaikka en mikään suurkuluttaja olekaan. Mutta suosittelen kokeilemaan tätä!

    Erja, tutulta kuulostaa! Kerronta oli tosiaan hyvin rauhallista, mutta ei missään vaiheessa tylsää. :)

    VastaaPoista