Siirry pääsisältöön

Hélène de Monferrand: Héloisen ystävät

En aio pyytää sinua luopumaan jutusta. Olet täysi-ikäinen ja rokotettu. Mutta säälistä, ole varovainen. Viisitoistavuotias tyttönen, se on todella iso riski. Ajattele hänen perhettään, joka ei näytä olevan mikä tahansa perhe ja ajattele myös omaa perhettäsi. Äläkä paljasta tunteitasi liian äkkiä, jos voit olla sen tekemättä (mitä epäilen).

Jos tätä romaania lähdettäisiin myymään tänä päivänä, markkinointitekstinä voisi olla esim. "L-koodi Ranskassa viime vuosisadan loppupuolella" tai jotain vastaavaa. Kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä koostuva romaani on vieläpä kronologisesti jaettu kappaleisiin, jotka perustuvat tapahtumavuosiin - aivan kuin TV-sarjan kaudet usein ovat. Lisäksi romaanin naispainotteinen henkilökaarti on melko kirjava: on naisia rakastavia naisia, naisia ja miehiä rakastavia naisia, miehiä rakastavia naisia - ja vastaavasti myös edellä mainittujen henkilöiden äitejä, sisaria, veljiä, työtovereita, lapsia, ystäviä, aviomiehiä, anoppeja... Ihmissuhteiden verkosto on laaja, ja erilaisia näkökulmia riittää.

Romaanin päähenkilö Héloise on vasta 15-vuotias tutustuessaan 31-vuotiaaseen Erikaan. On vuosi 1964. Héloisen ja Erikan suhteesta alkaa tarina täynnä mustasukkaisuutta, pettämistä, eroamista ja yhteen palaamista, oman identiteetin etsintää ja ympäröivän yhteiskunnan muuttumista. Héloisen ja hänen sukunsa, ystäviensä ja rakastajattariensa elämää seurataan aina vuoteen 1980 asti.  

Hélène de Monferrand on jotenkin onnistunut vangitsemaan romaaniinsa ranskalaisen yhteiskunnan yhden osan arjen: rikkaat aateliset, jotka yrittävät pönkittää asemaansa ja välttää skandaaleja kaikin keinoin. Julkisesti mennään naimisiin vain samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien, hyvämaineisten ihmisten kanssa, mutta suljettujen ovien takana tapahtuu jotain aivan muuta - eivätkä monet jaksa enää peitellä ja piilotella salaisuuksiaan. Yksi romaanin parhaista puolista on se, että naisten väliset suhteet on esitetty täysin arkipäiväisesti ja luonnollisena osana elämää. Mukavaa lukea jotain vähemmän heteronormatiivista. :)

Luulisi, että pelkästään kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä koostuva romaani ei sisältäisi niin yhtenäistä ja sujuvaa juonta kuin "tavalliseen" kerrontaan pohjautuva tarina, mutta tässäkin asiassa romaani yllättää positiivisesti. Kirjan tapahtumat kerrotaan useasta eri näkökulmasta, kun ihmiset kirjoittavat niistä toisilleen - tai itselleen. Tämä tekee myös henkilöhahmoista todella moniulotteisia ja kiehtovia, koska tarina perustuu täysin heidän omiin havaintoihinsa ja mielipiteisiinsä - ulkopuolinen kertoja loistaa poissaolollaan.

de Monferrand on kirjoittanut romaanille myös jatko-osan, Suzannen päiväkirja (2000, Journal de Suzanne) sekä suomentamattoman Les enfants d'Héloise.

Hélène de Monferrand: Héloisen ystävät. Meikänainen. 1994.
Ranskankielinen alkuteos: Les amiens d'Héloise
Suomentaja: Virpi Rajala

Wikipedia: Hélène de Monferrand (en)

Kommentit

  1. joskus on kiva lukea noita vanhoja kirjoja.
    http://hannelesbibliotek.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Mulla on jotain tosi tosi hämäriä muistikuvia tästä kirjasta. En olisi muistanut lukeneeni tätä ollenkaan, ellei kuvauksesi olisi palauttanut mieleen tunnelmia. Olisinko ollut tosi nuori tai sitten olen vain plaraillut tätä sieltä täältä. Nyt jos lukisi uudestaan, ehkä saisi enemmän irti. :)

    VastaaPoista
  3. Historia on todellakin mielenkiintoista. Jos katsotaan tähän påivään ja uskotaan ihmisyyteen,niin ei pitäisi pelottaa. Näennäinen suvaitsevaisuus on kuitenkin harhaa. Kaikki ovat hyviä omalla reviirillään, kun ei tarvitse kyseenalaistaa itseänsä ja muutkin toimivat sovitulla tavalla. keskustelkaamme

    VastaaPoista
  4. viitaten edelliseen, pitää laittaa nimi alle kun huutelee. piku

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude