Siirry pääsisältöön

Sheri S. Tepper: Portti naisten maahan

Kansi: Piotr Tomaszewski
- Tiedän että olet utelias. Mutta hyviin tapoihin ei kuulu keskustella isistä. Sillä ei ole merkitystä Naisten maassa. Tiedäthän sinä sen. Me emme kysele. Jo kauan, kauan sitten päätettiin, että kaikki täällä tulevat toimeen paremmin, jos asiasta ei puhuta. 

Blogihiljaisuus on venynyt useampaan päivään. Täällä on hoidettu sairasta kissaa (joka on nyt paranemaan päin!) ja vietetty aikaa lomailevan puolison kanssa omien töiden ohella (heinäkuu + töiden teko kotitoimistossa + kotona lomaansa viettävä puoliso -> kummasti laskeva työmotivaatio).

Sheri S. Tepperin Portti naisten maahan -romaaniin taisin törmätä alun perin Charlotte Perkins Gilmanin Herlandin yhteydessä. Jossain vaiheessa luin Johanna Sinisalon kirjoittaman arvostelun Aikakone-lehteen ja kirja kiinnosti vielä vähän enemmän. Lopulta nappasin sen mukaani kirjaston hyllystä, johon oli sattumalta laitettu tyrkylle utopia/dystopiakirjallisuutta.

Portti naisten maahan on tulevaisuuteen sijoittuva utopistinen romaani. Maailma on lähes tuhoutunut jonkinlaisessa ydinräjähdyksessä, joka on jättänyt jälkeensä suuria, autioita tuhoalueita. Näiden alueiden väliin on perustettu Naisten maana tunnettu pirstaleinen yhteiskunta, joka koostuu useista muureilla ympäröidyistä kaupungeista. Samalla ihmiskunta on palannut aikaan ennen teollistumista. Monet eläinlajit ovat kuolleet, sähköä saadaan vain rajoitetusti ja lääketiede perustuu yrttien tuntemukseen. Naiset ja pikkulapset asustavat kaupungeissa ja vastaavat maanviljelystä, koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Kaikki 5-vuotiaat poikalapset lähetetään muurien ulkopuolella sijaitseviin varuskuntiin, joissa pojat kasvavat miehiksi. 15-vuotiaana pojat saavat itse päättää jäävätkö he varuskuntaan puolustamaan kaupunkia mahdollisia hyökkäyksiä vastaan ja palaavatko Naisten maan portista kaupunkiin naisten palvelusmiehiksi. Palaamista pidetään varuskunnassa kuitenkin häpeänä, ja palvelusmiehet ovat pelkureita ja pettureita sotureiden silmissä.

Varuskunnan miesten ja Naisten maan naisten välillä on hyvin vähän kanssakäymistä, mutta kerran vuodessa järjestettävissä karnevaaleissa soturit pääsevät tapaamaan kaupungin naisia suvunjatkamisen merkeissä. Naisten maan neuvosto säätelee myös tätä hyvin tarkkaan.

Tepperin jakaantunut yhteiskunta perustuu jyrkästi sukupuolten väliseen jakoon. Varuskunnan soturien elämän tarkoitus on suojella naisia, mutta jäin miettimään, että mitä vastaan he romaanissa loppujen lopuksi oikein puolustautuvat, kun vihollisia ei juuri ole? Varuskunta tuntuukin tarpeettomalta, romaanin miesten keksimällä keksityltä paikalta. Samalla Tepper varmaankin yrittää korostaa armeijan turhuutta ja sodan mielettömyyttä.

Miehet on myös jaettu melko kärjistetysti 'hyviin' ja 'pahoihin' - eli sotureihin ja Naisten maahan palaaviin palvelusmiehiin. Soturit halveksivat näitä "feminiinisiä" pettureita, mutta Naisten maassa suurin osa naisista suhtautuu palvelusmiehiin ystävällisesti. Silti myös heitä pidetään toisen luokan kansalaisina, eräänlaisina orjina, joiden tehtävänä on palvella ja totella naisia. Miehille ei siis tässä yhteiskunnassa anneta kovin positiivisia roolivaihtoehtoja.

Romaanin tarinan rinnalla kulki kreikkalaiseen mytologiaan perustuva näytelmä Ifigeneiasta, joka oli Troijan Helenan ja Theseuksen tytär. Naisten maan asukkaat pitävät näytelmää eräänlaisena kansalliseepoksena, ja näytelmän harjoitukset ja vuorosanojen opettelu toimivat taustana varsinaiselle juonelle. Nämä osiot romaanista menivät kuitenkin minulta vähän ohi. Jotain symbolista yhtymäkohtaa Ifigeneian uhraamisella ja romaanin feministisellä yhteiskunnalla tietenkin oli, mutta nämä osiot vaikuttivat silti jotenkin irrallisilta muun tarinan sisällä.

Kokonaisuutena romaani herätti ristiriitaisia tunteita. Toisaalta sen kuvaama maailma oli hyvin kärjistetty ja stereotyyppiseen sukupuolieroon perustuva - sinällään mielenkiintoinen visio, mutta kovin mustavalkoinen. Toisaalta kirja herätti mielenkiintoisia kysymyksiä mm. biologisen vanhemmuuden merkityksestä ja siitä, kuinka paljon omilla valinnoilla voi vaikuttaa elämäänsä ja kuinka suuri osa on perimän ja kulttuurin määräämää. Vaikka juoni tuntui junnaavan välillä paikoillaan, kirjan loppupuolen odottamattomat käänteet tulivat positiivisena yllätyksenä.

Sheri S. Tepper: Portti naisten maahan. Karisto. 1990. 336 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: A Gate to Women's Country
Suomentaja: Jukka Jääskeläinen

Linkit:
Aikakone: Portti naisten maahan
Kirjavinkit: Portti naisten maahan
Wikipedia: Sheri S. Tepper

Kommentit

  1. Tämä on yksi lempikirjoistani :-) Ja tosiaan niitä joiden juoni aukeaa kuin kukka vasta loppupuoliskolla...

    VastaaPoista
  2. Minullakin loksahti jossain vaiheessa suu auki, kun Naisten maan "juju" paljastui. Sen jälkeen kirjaa luki ihan eri tavalla. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude