Siirry pääsisältöön

Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon

Kansi: Päivi Puustinen
Miehen nimi on Klaus ja hänen vaimonsa on Lilian. He palaavat häämatkaltaan Firenzestä ja Italian rannikolta Livornosta. Heidän matkalaukuissaan on rantaan huuhtoutuneita simpukoita ja alumiininen espressokeitin, joka on harvinaisuus Suomessa. Lilianilla on jalassaan korkokengät ja mahtavat rakot. Vaikka ulkona sataa vettä ja upea nahka saattaa pilaantua, Lilian ei ole halunnut vaihtaa kenkiä lentoasemalla. Hän rakastaa kenkiään. Hän rakastaa tuoksua, joka lähtee uusien kenkien nahkapinnasta.

Aleksis Kiven päivän ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi täytyy tietenkin kirjoittaa jostain kotimaisesta teoksesta, joten päivitys Anna Kareninan -kimppaluvun edistymisestä saa nyt jäädä vielä odottelemaan vuoroaan. Joel Haahtela sopii päivään senkin takia, että hän kuuluu niihin suomalaisiin kirjailijoihin, jotka "löysin" vasta äskettäin (kanssabloggaajien avustuksella toki) :) ja Finlandia-ehdokkaana edustaa myös kotimaisen kirjallisuuden kärkinimiä. Naiset katsovat vastavaloon -romaanin saamisesta saan kiittää Pekkaa, joka järjesti Haahtela-päivityksensä yhteydessä arvonnan.

Romaani alkaa tilanteesta, jossa tuore aviopari, suomentaja Lilian ja arkkitehti Klaus, palaavat häämatkaltaan uuteen, yhteiseen unelmakotiinsa. Rakastuneiden arki alkaa asettua uomiinsa ja hetken heitä yhdistää myös eksentrisen naapuripariskunnan, Emman ja Jimin, puuhien vakoileminen. Jokin Emmassa vetää sekä Liliania että Klausia puoleensa, jokin salaperäinen, mystinen, jopa seksuaalinen voima. Vuodenajan vaihtuvat ja jännitteet avioparin välillä kasvavat hitaasti.

Minulle tuli tästä romaanista hyvin vahvasti mieleen Kreetta Onkeli, vaikka Onkeliltakaan en ole lukenut muuta kuin Kotirouvan. Tyyli oli jotenkin samanlainen: arkinen ja mutkaton. Lauseet olivat tässäkin lyhyitä ja selkeän yksinkertaisia, mutta paljon myös jätettiin sanomatta, piilotettiin rivien väliin. Tunnelma siitä, että jotain vielä tapahtuu, tai on tapahtumassa romaanin näennäisen tylsässä ja arkisessa todellisuudessa, on koko ajan vahvasti läsnä.

Vertailkaapa muuten vielä huviksenne Onkelin romaanin kantta Haahtelan kanteen tuossa ylempänä: molemmissa roikkuvat suomalaista designia edustavat valaisimet! Hmm, hämmentävä yhteensattuma... :)

Oikeastaan Haahtelan kirjan lukeminen muistutti myös siitä, että Onkelaltakin voisi lukea jotain muuta. Mutta Haahtelan muut teokset menevät siis myös ehdottomasti lukulistalle!

Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon. Otava. 2001. 199 sivua.

Kiiltomato/Elli Leskelä: "Joel Haahtela, kirjallisuutemme Kultahattu"
HS kirjat: "Idyllin sisällä"
Kirjavinkit: Naiset katsovat vastavaloon

Kommentit

  1. Jännä huomio noista kansista ;). Haahtelan ja Onkelin kielessä saattaa olla jotain samaa, mutta Vastavalossa ja Kotirouvassa on kyllä ihan eri tunnelma, jota noiden kansien erilainen värimaailma vastaa hyvin.

    VastaaPoista
  2. Olipa mielenkiintoista lukea tuosta vertailusta. En ole koskaan lukenut Onkelia (olen usein aikonut), mutta Haahtelan löysin alkuvuonna ja minusta tuli heti hänen faninsa. Tämän kirjan luin kesäkuussa, nyt voisi ollakin uuden Haahtelan aika. Luen hänen kirjojaan säästellen. :)

    VastaaPoista
  3. Minulla ei ilman kirjablogeja olisi varmaan mitään mielikuvaa Haahtelasta. En ole vielä lukenut, mutta blogien ansioista kirjailija on korvan takana.

    Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  4. Maria, juuri näin. Tyylissä on samankaltaisuuksia, mutta romaanien teemat ja tunnelmat olivat hyvin erilaisia. Silti uskon, että Onkelista pitävät nauttisivat myös (ainakin tästä) Haahtelasta ja toisin päin.

    Katja, minulla on onneksi vielä monta Haahtelaa edessäpäin (ja Onkelia!). :)

    Liisa, minäkin taisin kuulla Haahtelasta ensin kirjablogeista joskus Finlandia-ehdokkuuden aikoihin. Kiitos tunnustuksesta!! Täytyy miettiä sopivia paljastuksia. :)

    VastaaPoista
  5. Minuakin suosi onnetar Pekan arvonnassa, ja sain myös tuon kyseisen kirjan. Se on tosin vielä odottelemassa vuoroaan, mutta on mainiota kuulla, että teos on lukemisen arvoinen. :-) Itsekään en ole Haahtelaa aiemmin lukenut, enkä tosin Onkeliakaan. Vertauksesi ja nuo kannet ovat hieno huomio!

    VastaaPoista
  6. Kaisa, lupaan että sinulla on vielä hyvä lukukokemus luvassa. :)

    VastaaPoista
  7. Ihan kuin olisin joskus jo pitänyt tuota kirjaa kädessäni ja melkein lainannut sen... Täytyy harkita uudelleen. Onkelilta luin viimeksi Beigen, joka oli ahdistava ja surullinen. Hyvä. Kotirouvaakaan en ole lukenut... voi tätä lukemattomien kirjojen määrää!

    Minulla on blogissa sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  8. Hienoa että pidit! Täytyypä tutustua tuohon Onkeliin.

    VastaaPoista
  9. Suketus, kannattaa lukea ja Kotirouva myös! Ehkä luenkin Onkelilta seuraavaksi Beigen. :)

    Pekka, suosittelen! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude