Siirry pääsisältöön

Kreetta Onkeli: Kotirouva

Äiti voi olla kuka vaan. Äiti voi olla irtokarkkinainen tai Karrin äiti tai uimakoulun opettaja. Sellainen joka tulee kotiin ja jää sinne. Sellainen nainen joka hoitaa Vitaa. Tuntee kellon. Sanoo milloin pitää syödä ja mitä vaikka itse ei haluaisi. Sellainen joka leikkii vaikka sen ei ehkä ole ihan pakko. Äiti on sellainen joka nukkuu isän kanssa samassa sängyssä ja saa isän hymyilemään. Äiti laittaa ruokaa ja lukee iltasadun. Äiti ei huuda. Äiti on aina kotona. Äiti keksii kaikenlaista. Äiti kutsuu kavereita kylään ja vie Vitan niille. Vitan äiti on Sirre. Se tuli niiden perheeseen kun piti.

Kreetta Onkeli on minulle uusi kirjailijatuttavuus. Kutsumus-romaania luettiin ahkerasti monessa blogissa viime vuoden puolella; siitä ovat kirjoittaneet ainakin JoriJenni, anni.m, ja Hanna. Kotirouvasta ei montaa mainintaa ole, mutta löysin kuitenkin Sallan lehtiarvostelun kirjasta. Myös Hesarilla ja Kiiltomadolla on ollut kirjasta sanottavaa.

Tartuin Kotirouvaan vähän epäillen. Kuten sanoin, minulla ei ollut juuri mitään ennakkokäsityksiä tai -odotuksia kirjailijasta, mutta kirjan nimilehden alaotsikko, "Rakkausromaani", aiheutti pientä hälytyskellojen kilinää.

Lukiessa kävi kuitenkin ilmi, että alaotsikkoa ei oltu tarkoitettu aivan kirjaimellisesti. Satiirisessa romaanissa todellinen rakkaus on koko ajan jossain henkilöiden tavoittamattomissa. Elämän tarkoitusta etsivä keski-ikäinen Sirre löytää yöllä rapultaan kylmettyneen Vita-tytön ja soittaa poliisille. Viranomaisten kautta Sirre tutustuu tytön kiireiseen liikemies-isään, Assar Eloon, ja päätyy ensin Vitan lapsenvahdiksi ja parissa viikossa äidiksi ja kotirouvaksi. Edustusvaimon elämä ei kuitenkaan vastaa täysin odotuksia eikä äitinä oleminen ole aina helppoa. Vähitellen myös Assarin todellinen luonne paljastuu: mies on väkivaltainen työnarkomaani, jonka tulemisiin ja menemisiin Sirrellä ja Vitalla ei ole mitään vaikutusta:

Maanantaina hän unelmoi miehensä kanssa talonpoikaismarkkinoiden karitsapaistista. Tiistaina Assar tienasi enemmän kuin tangokuningas. Keskiviikkona hänellä ei ollut käteistä. Torstaina hän huusi hurraa. Perjantaina hän jäi työpaikalle nukkumaan. Lauantaina hän oli kauhean väsynyt. Sunnuntaina perhe oli hänelle tärkein. He menivät pyytämättä pois uuden television edestä. Onneksi se oli taulumallia ja kiinnitetty korkealle.

Pidin Onkelin tyylistä: lyhyistä, yksinkertaisista päälauserykelmistä, joista ei pilkkuja juuri näkynyt. Lukeminen vaati ehkä tavallista enemmän keskittymiskykyä, koska koko romaani oli samanlaista lausetykitystä ilman turhia jaaritteluja tai "suvantovaiheita". Yksinkertaisten lauseiden takana piilee kuitenkin suuria tunteita ja rivien väliin jää runsaasti tilaa lukijalle tehdä omia tulkintoja. Pidin myös siitä, että kirjassa keskitytään niin vahvasti Sirren henkilökohtaiseen näkökulmaan. Vita pääsee myös välillä ääneen, mutta Assar taas nähdään vain ja ainoastaan perheen naisten näkökulmasta. Ihanan kärjistettyä ja subjektiivista. :)

Jäin vielä miettimään sitä, että mikähän symboliikka kätkeytyy perheen tyttären, Vita Elon, nimeen? Molemmat sanat viittaavat elämään... Olisiko Vita ainoa henkilö, joka alkaa oikeasti elää omaa elämäänsä romaanissa, kun Assar ja Sirre vain junnaavat paikoillaan omissa, yksityisissä vankiloissaan?

Kreetta Onkeli: Kotirouva. Sammakko. 2007.

Linkit:
Sammakko: Kreetta Onkeli
HS kirjat: "Kreetta Onkelin Kotirouva kertoo yksinäisyydestä ja rakkauden kaipuusta"
Kiiltomato: "Onko kaikki valta väkivaltaa?"

Kommentit

  1. Minä tykkäsin Kotirouvasta ja luin sen yhdeltä istumalta. Kirja oli samalla kertaa viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Mieleeni jäi erityisesti kohta lopusta, kun Sirre on jossain kylässä ja tajuaa unohtaneensa marjastuksen ja sienestyksen taloudenpidostaan ja kirjoittaa vihkoonsa: "muista marjastus ja sienestys!" Aika karu tarina kyllä, ei tosiaan mitään siirappia...

    VastaaPoista
  2. Joo, muistan tuon kohdan! :) Kirjassa oli monia samanlaisia kohtia, jotka olivat sekä hauskoja että jotenkin surullisia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon linkityksestä. :) Mie tykkäsin Kutsumuksesta, mutta en juurikaan Beigestä. Olisi mielenkiintoista lukea tämä Kotirouva, koska vaikuttaa tyyliltään samanlaiselta kuin aiemmat Onkeli(ni).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude