Siirry pääsisältöön

Paluu arkeen ja syyskuun luetut


Kiitos ihanista kommenteista edelliseen päivitykseen!! :) Matka oli ikimuistoinen, Välimeri odotetusti turkoosi ja kreikan kieltä - myös odotetusti - mahdoton ymmärtää. ;) Kaikki sujui hyvin lukuun ottamatta pieniä vaikeuksia päästä takaisin Suomeen Ateenan lentokentän lakkojen takia... Kotona kuitenkin ollaan, ja lokakuu on jossain välissä päässyt alkamaan eli on aika taas tehdä yhteenvetoa viime kuun luetuista. Syyskuu oli taas hyvä lukukuukausi ja matkalla oli myös aikaa lukea eri kulkuvälineissä ja lentokentillä odotellessa...

Syyskuun luetut:

romaanit:
Damon Galgut: In a Strange Room
Hanna-Riikka Kuisma: Käärmeenpesä
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1. Swannin tie: Combray
Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
David Nicholls: One Day
Theodor Kallifatides: Pitkä päivä Ateenassa

tietokirja/muu:
Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä
Jaana Kapari-Jatta: Vaarille pala haitaria

Useampi romaani odottelee siis vielä arviointivuoroaan. Kapari-Jatan harmittavasti vähän mitäänsanomaton pakinakokoelma ei oikein taida inspiroida kirjoittamaan siitä mitään...

Saran Kadonnutta aikaa etsimässä -haasteeseen osallistuin sarjan ensimmäisellä osalla, joka oli yllättävän nopealukuinen, mutta silti sen verran haastava tapaus, että taidan jättää muut osat vielä suosiolla lukematta. Romaanista siis lisää vielä myöhemmin...

Voitin viime kuussa Pekan Haahtela-arvonnassa Naiset katsovat vastavaloon -romaanin ja luin sen saman tien ja pistin puolisonkin lukemaan! Luulen, että hipsin lähiaikoina kirjastossa H:n kohdalle hakemaan lisää samanlaista... :)

David Nichollsin One Day eli Sinä päivänä on saanut jo useamman kuukauden ajan melkoisia blogisavuja, joten pitihän se vihdoin lukea. Kirja oli mukana matkalla ja oli jopa vähän liian koukuttava, koska välillä teki mieli vain jatkaa lukemista sen sijaan että olisi esim. lähtenyt romanttiselle iltakävelylle rantahietikoille! Romaanin kannessa olisikin pitänyt olla varoitusteksti: saattaa aiheuttaa elämän prioriteettien järjestäytymistä uudelleen. ;)

Theodor Kallifatidesin Pitkä päivä Ateenassa osoittautui - ironista kyllä - nimensä puolesta vähän liiankin sopivaksi matkalukemiseksi (nimimerkillä "12 tuntia Ateenan lentokentällä viettänyt"). En taida kirjoittaa tästäkään tämän pidempää arviota. Romaani oli jotenkin sekava ja pitkäveteinen, mutta myönnän, että lukutilanne saattoi myötävaikuttaa huomattavasti tämän mielikuvan muodostumiseen. ;)

Näiden lisäksi luin loppuun myös Tolstoin Anna Kareninan toisen osan, joten lupaan päivitellä tilannetta lukuhaasteen osalta (ja vastata kommentteihinne!) pian. 

Kommentit

  1. Mahtavaa, että pidit selvästikin Haahtelasta. Minä lumouduin hänen kirjoistaan Perhoskerääjän kohdalla ja nyt luen Haahtelaa säästellen. Ja Sinä päivänä on tosiaan varsin koukuttava.

    Ennen kaikkea ihana kuulla häämatkastanne. Mieheni on parhaillaan työmatkalla Kreikassa ja hänen menonsa viivästyi melkoisesti juuri Ateenan lakkojen vuoksi. Toivon, että loppuviikko Kreikassa sujuisi lakottomasti, jotta puolisoni pääsisi ajoissa takaisin kotiin.

    Hyvää paluuta arkeen!

    VastaaPoista
  2. Pidin paljon! Haahtelan tyylissä on nimenomaan jotain lumoavaa. Kirjan arki tuntui hyvin intensiiviseltä.

    Ateenan lentokentälle kannattaa tosiaan varata roppakaupalla kärsivällisyyttä (ja hyviä kirjoja!). ;) Toivottavasti miehesi pääsee ongelmitta kotiin!

    VastaaPoista
  3. Ihana ranta...ja varmaan ihana loma.

    Haahtelan Naiset katsovat vastavaloon on ollut ohjelmassa jo kauan, mutta aina tulee jotain. Pidin Lumipäiväkirjasta.

    Nyt en halua lukea mitään suomalaista arkea, sillä Lionel Shriver sai minut odottamaan jotain enemmän.

    VastaaPoista
  4. Leena, oli oikein ihana!

    Minä taas arvon, mihin Haahtelaan tarttuisin seuraavaksi. Saa nähdä mikä osuu kirjastossa käsiin. :)

    Shriverkin on vielä kokematta...

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että teillä oli ihana honeymoon!

    Hih, nauratti tuo Sinä päivänä -kommentti, sillä samainen kirja oli minulla mukana Istanbulin matkallamme samaan aikaan, ja samalla tavalla harmitti usein lähteä kirjan ääreltä kaupunkia katsomaan. :) Loppukirjan luinkin jääkahvin kanssa keskustan terassilla miehen shoppaillessa yksin. :D

    Haahtelaan olen päättänyt tutustua minäkin, vaikkei hän varmaan ihan mukavuusalueellani ole. Hän on kuitenkin niin kehuttu ja rakastettu täällä blogimaailmassa, että olisi hassua jättää lukematta.

    VastaaPoista
  6. Karoliina, hyvän kirjan merkki on ehdottomasti se, jos sen mielikuvitusmaailma voittaa jopa eksoottisen oikean maailman mennen tullen! :)

    Itse asiassa puoliso ahmii parhaillaan Sinä päivänä -kirjaa, eikä kuulemma ehdi nyt keskeyttää. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude