Pitkät ihmiset ovat älykkäämpiä kuin lyhyet (väittää eräs tutkimus). Kauniit ihmiset menestyvät työelämässä paremmin ja saavat korkeampaa palkkaa kuin keskivertokansa (väittää eräs professori). Kulttuurissamme ihannoidaan nuoruutta, seksikkyyttä ja tiukat kauneusihanteet täyttäviä kasvoja ja vartaloita (se tiedetään ilman tutkimuksiakin).
Anu Holopainen käsittelee tuoreessa nuortenkirjassaan yhteiskunnan asettamia ulkonäköpaineita ja ulkonäön muokkaamista. Romaani sijoittuu tulevaisuuteen, missä ulkonäön kirurgisesta parantelusta on tullut yhtä yleistä kuin mitä sen ei-kirurginen "parantelu" on nykyään: nykypäivänähän valtaosa (naisista) meikkaa, muotoilee kulmiaan, hoitaa kynsiään ja/tai värjää hiuksiaan.
Plastiikkakirurgia on kirjan maailmassa niin yleistä, että "luomuilusta", eli muokkaamattomana pysymisestä, on tullut poliittinen vastarintaliike, vähemmistön ajama aate. Luonnollista kauneuskäsitystä puolustavillakin on varsin pätevät perustelut argumenteilleen:
Julkinen terveydenhuolto on tarkoitettu oikeiden sairauksien hoitoon, eikä iso nenä tai A-kupin rinnat ole sairaus. Sen sijaan on hyvin, hyvin sairasta, että jonkun mielestä on oikeudenmukaista käyttää yhteisiä varoja turhamaisuuteen ja vääristyneen kehonkuvan edistämiseen.
Ulkonäön muokkaaminen herättää vahvoja mielipiteitä. Vain varakkaat pääsevät parhaille klinikoille. Muut saavat tyytyä passikuva-automaatteja muistuttavien InstaPlastien pikamuokkauksiin, joissa voi tilata itselleen vaikka töröhuulet silmänräpäyksessä. Parannellusta ulkonäöstä on tullut statussymboli: muokatut pääsevät kovapalkkaisiin töihin; luomuilu yhdistetään köyhyyteen, rumuuteen ja konservatiivisuuteen. Muokkaukset alkavat jo pikkulapsena, jos vain vanhemmat antavat alaikäiselle luvan niihin. Jopa napaa (!) pidetään epäesteettisenä ja se voidaan poistaa leikkauksella, jotta vatsasta tulee täydellisen litteä pinta.
Aluksi Holopaisen kuvittelema maailma vaikuttaa hurjalta ja mielikuvitukselliselta dystopialta, mutta tarkemmin ajateltuna se ei ole mitenkään mahdoton. Nykyään pelkästään hiusten väriä ja tyyliä vaihtamalla voi luoda itselleen uuden lookin vaikka monta kertaa vuodessa. Kosmeettinen plastiikkakirurgia yleistyy eikä sitä enää häpeillä saati paheksuta niin voimakkaasti kuin ehkä joskus. Ulkonäön muokkaamista ja parantelua voisi kauhistella pinnallisena turhamaisuutena, mutta se olisi tekopyhää. Kaikkihan me haluamme olla tyytyväisiä ulkonäköömme ja suurin osa meistä - sekä miehet että naiset - "muokkaa" sitä jotenkin - oli se sitten meikkaamalla, värjäämällä, kampauksilla, treenaamisella, lävistyksillä, tatuoinneilla, kosmeettisilla hoidoilla tai leikkauksilla.
Holopaisen nopealukuinen kirja on trendikkään moniääninen ja monimediainen: tarina sujuttelee ulkopuolisen kertojan ja minäkertojan välillä, blogitekstien ja chat-keskustelujen maailmassa. Romaanin antama kuva ulkonäkökeskeisestä tulevaisuudesta ei ole kovin toiveikas, mutta se antaa paljon ajattelemisen aihetta ja uuden näkökulman myös nykypäivän tilanteeseen - kuten hyvän tulevaisuusdystopian kuuluukin.
Myös mm. Kirjakko ruispellossa, Niina T., Mai Laakso ja Kirjahilla ovat lukeneet kirjan.
Anu Holopainen: Ihon alaiset. Karisto. 2015. 202 sivua.
Karisto: Ihon alaiset
Karisto: Anu Holopainen
Risingshadow'n arvostelu
Pidin kirjasta ja aihe oli mielenkiintoinen. Oli myös mielenkiintoista lukea aiheesta kannattajien ja vastustajien näkökulmasta.
VastaaPoistaTotta, kirjassa oli paljon hyviä keskusteluja ja perusteluja puoleen ja toiseen.
PoistaJoo must kirja oli ihan ok näin koulussa luettavaks kirjaks. Ärsyttää ku plastick princesin tarina loppu tai sil ei ollu oikee lopetusta... Vai menix mul jotain ohi? no mut siis must se oli ihan kiva kirja, ei mikää paras kumminkaa. ja tykkäsin täst sun postauksest, se oli kiva ja selkee :-)
VastaaPoistat. yhdeksäs luokkalainen joka tekee viimeistä äikän työtä :DDD