Siirry pääsisältöön

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Ulkonäkö vaikuttaa moniin asioihin, kunnollisen opiskelu- ja työpaikan saamiseen, elämänkumppanin löytämisestä nyt puhumattakaan. [...] jo vuosikymmeniä sitten monet tutkimukset todistivat, että viehättävät ja hoikat ihmiset saivat todennäköisemmin töitä, usein jopa paremmalla palkalla kuin ylipainoiset ja epäesteettiset.

Pitkät ihmiset ovat älykkäämpiä kuin lyhyet (väittää eräs tutkimus). Kauniit ihmiset menestyvät työelämässä paremmin ja saavat korkeampaa palkkaa kuin keskivertokansa (väittää eräs professori). Kulttuurissamme ihannoidaan nuoruutta, seksikkyyttä ja tiukat kauneusihanteet täyttäviä kasvoja ja vartaloita (se tiedetään ilman tutkimuksiakin).

Anu Holopainen käsittelee tuoreessa nuortenkirjassaan yhteiskunnan asettamia ulkonäköpaineita ja ulkonäön muokkaamista. Romaani sijoittuu tulevaisuuteen, missä ulkonäön kirurgisesta parantelusta on tullut yhtä yleistä kuin mitä sen ei-kirurginen "parantelu" on nykyään: nykypäivänähän valtaosa (naisista) meikkaa, muotoilee kulmiaan, hoitaa kynsiään ja/tai värjää hiuksiaan.

Plastiikkakirurgia on kirjan maailmassa niin yleistä, että "luomuilusta", eli muokkaamattomana pysymisestä, on tullut poliittinen vastarintaliike, vähemmistön ajama aate. Luonnollista kauneuskäsitystä puolustavillakin on varsin pätevät perustelut argumenteilleen:

Julkinen terveydenhuolto on tarkoitettu oikeiden sairauksien hoitoon, eikä iso nenä tai A-kupin rinnat ole sairaus. Sen sijaan on hyvin, hyvin sairasta, että jonkun mielestä on oikeudenmukaista käyttää yhteisiä varoja turhamaisuuteen ja vääristyneen kehonkuvan edistämiseen.

Ulkonäön muokkaaminen herättää vahvoja mielipiteitä. Vain varakkaat pääsevät parhaille klinikoille. Muut saavat tyytyä passikuva-automaatteja muistuttavien InstaPlastien pikamuokkauksiin, joissa voi tilata itselleen vaikka töröhuulet silmänräpäyksessä. Parannellusta ulkonäöstä on tullut statussymboli: muokatut pääsevät kovapalkkaisiin töihin; luomuilu yhdistetään köyhyyteen, rumuuteen ja konservatiivisuuteen. Muokkaukset alkavat jo pikkulapsena, jos vain vanhemmat antavat alaikäiselle luvan niihin. Jopa napaa (!) pidetään epäesteettisenä ja se voidaan poistaa leikkauksella, jotta vatsasta tulee täydellisen litteä pinta.


Aluksi Holopaisen kuvittelema maailma vaikuttaa hurjalta ja mielikuvitukselliselta dystopialta, mutta tarkemmin ajateltuna se ei ole mitenkään mahdoton. Nykyään pelkästään hiusten väriä ja tyyliä vaihtamalla voi luoda itselleen uuden lookin vaikka monta kertaa vuodessa. Kosmeettinen plastiikkakirurgia yleistyy eikä sitä enää häpeillä saati paheksuta niin voimakkaasti kuin ehkä joskus. Ulkonäön muokkaamista ja parantelua voisi kauhistella pinnallisena turhamaisuutena, mutta se olisi tekopyhää. Kaikkihan me haluamme olla tyytyväisiä ulkonäköömme ja suurin osa meistä - sekä miehet että naiset - "muokkaa" sitä jotenkin - oli se sitten meikkaamalla, värjäämällä, kampauksilla, treenaamisella, lävistyksillä, tatuoinneilla, kosmeettisilla hoidoilla tai leikkauksilla.

Holopaisen nopealukuinen kirja on trendikkään moniääninen ja monimediainen: tarina sujuttelee ulkopuolisen kertojan ja minäkertojan välillä, blogitekstien ja chat-keskustelujen maailmassa. Romaanin antama kuva ulkonäkökeskeisestä tulevaisuudesta ei ole kovin toiveikas, mutta se antaa paljon ajattelemisen aihetta ja uuden näkökulman myös nykypäivän tilanteeseen - kuten hyvän tulevaisuusdystopian kuuluukin.

Myös mm. Kirjakko ruispellossa, Niina T., Mai Laakso ja Kirjahilla ovat lukeneet kirjan.

Anu Holopainen: Ihon alaiset. Karisto. 2015. 202 sivua.

Karisto: Ihon alaiset
Karisto: Anu Holopainen
Risingshadow'n arvostelu

Kommentit

  1. Pidin kirjasta ja aihe oli mielenkiintoinen. Oli myös mielenkiintoista lukea aiheesta kannattajien ja vastustajien näkökulmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirjassa oli paljon hyviä keskusteluja ja perusteluja puoleen ja toiseen.

      Poista
  2. Joo must kirja oli ihan ok näin koulussa luettavaks kirjaks. Ärsyttää ku plastick princesin tarina loppu tai sil ei ollu oikee lopetusta... Vai menix mul jotain ohi? no mut siis must se oli ihan kiva kirja, ei mikää paras kumminkaa. ja tykkäsin täst sun postauksest, se oli kiva ja selkee :-)

    t. yhdeksäs luokkalainen joka tekee viimeistä äikän työtä :DDD

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi