Siirry pääsisältöön

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä

Ulkoasu: Camilla Pentti
Sakean elämän keskellä kuolema on jylhä kuin rantakallio. Aika ei siihen pysty, vaikka kaikki sen ympärillä muuttuu. Silti aika on täynnä mahdollisuuksia ja kaikkea voi tapahtua, mutta ihmisellä on ajasta vain siru ja senkin voi hukata.

Luin Pertti Lassilan tänä vuonna ilmestyneen romaanin melkein yhdeltä istumalta. Ulkona oli vielä lähes kesäinen ilma, aurinko lämmitti lasitetun parvekkeen helteiseksi, ruukkutomaatti päätti, että nyt on vihdoin tullut aika puskea niitä tomaattejakin esiin. Lassilan teoksessakin kesä on tärkeässä roolissa - se ja merellinen Hanko ja nuoruus.

On elokuu 1916 ja 21-vuotias Elsa asuu Hangossa Aino-siskonsa kanssa ja työskentelee tarjoilijana Belvederessä. Kesän aikana Elsalla on lyhyt suhde merimies Einarin kanssa, mutta miehen lähdettyä merille hän ei jää haikailemaan tämän perään vaan suhtautuu asiaan virkistävän järkevästi:

Miksi minun pitäisi olla murheissani siitä, että olen nainen, jolla on ollut mies vierellään, ja mies meni laivalleen. Ei se suuri tapaus ollut, parempikin ettei ollut, koska minä olisin voinut jäädä sen vangiksi ja mieheen kiinni, vaikka minä haluan olla vapaa ja valita itselleni kenet tahdon.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin syntyy Taimi, jota äitinsä ja tätinsä eivät suinkaan pidä onnettomuutena vaan suurena onnena. Onnea ei kuitenkaan jatku pitkään vaan pientä perhettä kohtaa suuri onnettomuus.

Sitten hypätään ajassa toiseen historialliseen käännekohtaan, vuoteen 1939. Taimi opiskelee Kätilöopistossa ja saapuu kesäksi Hankoon. Vanha taiteilija Albin Stenharu alkaa maalata Taimin muotokuvaa ja juttelee tälle samalla elämästä, rakkaudesta ja menneisyydestä. Erityisesti tämä vertaus jäi mieleen:

Menneeseen ei ole pääsyä, koska sitä ei ole olemassa, on vain raunioita, kirjoituksia, tavaroita, jotka ovat sattuneet jäämään jäljelle. Menneeseen ei voi nähdä, se on kuin yrittäisi huoneesta katsoa ulos pimeään. Lasissa näkee kuvansa, oman ajan kuvan se heijastaa.

Taimi tutustuu yläluokkaisen perheen poikaan, Eeroon, vähän rakastuukin. Syksy tuo jälleen tullessaan muutoksen: sää viilenee, hurma laantuu ja sota syttyy.

Ihastuin Lassilan kirjoitustyyliin jo Armain aika -romaanissa, joka oli pari vuotta sitten Finlandia-ehdokkaana. Siinäkin vietetään helteistä Suomen suvea veden äärellä, mutta näkökulma on lapsen, tässä taas vahvojen, itsenäisten naisten. Lassilan tyylissä ei ole mitään turhaa, rönsyilevää tai päälleliimatun oloista; silti on aikaa pysähtyä yksityiskohtien äärelle, ainakin mitä tulee luontoon ja sen kuvaukseen.

Yksi tämän vuoden parhaista kotimaisista romaaneista, jonka olen lukenut. Haikea, viisas kirja ajan vääjäämättömästä kulusta.

Aika on kuin ihminen, joka ei anna rauhaa vaan puuttuu töykeästi asioihin. Sen kanssa täytyy silti oppia elämään. Muistin julmuus ja lempeys on siinä, että se, mikä paljon merkitsi, ei katoa, vaikka on poissa.

Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä. Teos. 2017. 188 sivua.

Teos: Kesän kerran mentyä
Teos: Pertti Lassila
HS: "Nostalginen kesäromaani vie menneeseen maailmaan"

Kommentit

  1. Minustakin tämä oli kaunis ja ihastuttavakin. Silti jäin kaipaamaan jotain...vaikea sanoa, mitä, mutta loppu oli jotenkin hieman töksähtävä. Toisaalta, niinhän elämäkin välillä on.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s