Se, että miestä on kautta historian pidetty ihmisen oletusarvona, näkyy maailmassa ja yhteiskunnassa niin monella eri osa-alueella, että sitä ei oikein edes käsitä. Ei, ennen kuin joku niin sanotusti nostaa kissan pöydälle, kuten brittiläinen toimittaja Caroline Criado Perez.
Ehkä miesoletusta ei usein tiedosta tai huomaa osittain siksi, koska se on ilmeisesti iskostettu meihin pienestä pitäen. Siis todella pienestä.
Tämän kirjan inspiroimana selvitin muun muassa seuraavaa: Taaperon, silloisen vauvan, kirjakokoelmasta löytyy peräti yhdeksän kirjaa, joissa esiintyy leijona. Ja kahdeksan kertaa yhdeksästä kyseessä on urosleijona. Yhdessä kirjassa esiintyy sekä uros- että naarasleijona samalla sivulla.
 |
| Jo lapsikin tietää, että leijona on leijona vain, jos sillä on harja. |
Onpas hassu, triviaali löydös, joku voisi ajatella. Sitä paitsi oletusleijona on uros yksinkertaisesti siksi, että uroksella on harja, joka helpottaa sen tunnistamista. Lapsen aliarvioimista tuollainen selitys, sanon minä. Leijonista puhumattakaan! Aivan kuin harjaton naaras olisi jotenkin vähemmän leijonamainen ja siksi toissijainen. Mutta ainakin tämän pienen kuvakirjaotannan perusteella oletus miehestä (tai uroksesta!) ensisijaisena representaationa elää vahvana.
Perezin teos todistaa, että vastaava "oletusurosleijonuus" on juurtunut syvälle myös ihmisten pariin. Ja nyt ei siis puhuta enää eläimistä eikä edes taaperoista vaan mukamas sivistyneistä ja järkevistä aikuisista ihmisistä, vaikka Pérezin teoksen esimerkkien perusteella sitä on välillä vaikea uskoa!
Miehet ovat yliedustettuina tutkimuksissa ja tilastoissa, joiden perusteella on suunniteltu esimerkiksi liikennettä, autoja, älypuhelimia ja lääkkeitä. Sen vuoksi moni asia maailmassa on rakennettu ja kehitetty sukupuolittuneen, puolueellisen tiedon pohjalta. Tämä sekä hankaloittaa tarpeettoman paljon naisten arkea (esim. naisten vs. miesten vessajonot ravintoloissa) että aiheuttaa myös aidosti hengenvaarallisia tilanteita (lääkkeiden kehittäminen sopiviksi ensisijaisesti miehen elimistölle).
Vaikka teos on paikoin karua, suorastaan järkyttävää ja silmiä avaavaa luettavaa, olen sikäli optimisti, että uskon maailman olevan menossa koko ajan parempaan suuntaan näiden asioiden suhteen. Nykyään puhutaan yhä useammissa yhteyksissä sukupuolitietoisuudesta ja sukupuolivaikutusten arvioinnista. Tärkeintä olisi kuitenkin se, että asioiden muuttuminen ei jäisi vain sanahelinän tasolle vaan jokainen voisi omassa elämässään pyrkiä tietoisesti ottamaan naisten näkökulman huomioon ja kyseenalaistamaan ääneen sen, jos jossain universaali oletus onkin mies. Kuten vaikkapa nyt lastenkirjojen leijonakuvissa. Triviaalia, ehkä, mutta jotenkin niin kuvaavaa.
Perezin teoksessa on runsaasti tilastoja ja lukuja, mikä on toisaalta ymmärrettävää - onhan kyseessä tietokirja tilastotiedoista. Mutta äänikirjassa numerorimpsuja ja tilastoja oli hieman puuduttavaa kuunnella ja vaikea hahmottaa. Suosittelen siis lukemaan kirjan paperiversiona.
Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset: näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille. WSOY. 2020. 411 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Invisible Women: Exposing Data Bias in a World Designed for Men
Suomentaja: Arto Schroderus
äänikirja, 11 t 22 min, lukija: Satu Paavola
Kommentit
Lähetä kommentti