Sairaalapäivät, lääkärien ja hoitajien puheet ja jopa huonetoverin liikkeet on kuvattu hämmästyttävällä tarkkuudella. Takalo piirtää avoimesti näkyviin omat mietteensä ja tunteensa, avuttomuutensa ja epätoivonsa, kehonsa arvet ja tuskan ilmeet.
Aika käy pitkäksi, kun joutuu makaamaan voimattomana sängyssä, mutta lukeminenkaan ei onnistu. Voimattomuus on konkreettista ja olo on välillä kuin sätkynukella, joka ei pysty itse vaikuttamaan mihinkään. Huoneen televisiokin saattaa jäädä päälle, kun sitä ei voi itse sammuttaa.
 |
| "Hei... kuuleeko kukaan?" Memento mori, s. 77 |
Piirrostyyli vaihtelee hyvin pelkistetystä maalaukselliseen, ja värimaailma on kauttaaltaan tumma, punertava ja ruskea. Kirkkaanpunaiset verisuonet halkovat mustia pintoja dramaattisesti.
 |
| Memento mori, s. 52 |
Takalo kotiutuu sairaalasta, mutta kuntoutumisprosessi on pitkä ja hankala. Aivoverenvuodolle tyypillisesti väsymys ja keskittymisvaikeudet jatkuvat kuukausia, jopa yli vuoden. Vaikeinta on huomata, ettei työkyky heti palaudu ja piirtäminen onnistu entiseen tapaan. Ajatukset täpärästi väistetystä kuolemastakin pyörivät yhä päässä. Takalo kuvailee myös sitä, kuinka turhauttavan vaikeaa oikean diagnoosin ja sopivan hoidon saaminen voi olla, kun potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisten käsitykset oireista ja niiden syistä eivät kohtaa.
Teoksen aihe on synkkä, mutta mukaan mahtuu myös lämpöä ja yllättävää huumoria. Lääkeaineiden nimet kuulostavat dinosauruksilta (nimodipiini, deksametason, pantopratsoli!). Yhteisistä hetkistä puolison kanssa välittyy hellyys ja rakkaus. Takalo kuljettaa tarinaa eteenpäin sujuvasti ja ahmin koko 200-sivuisen kirjan yhdeltä istumalta.
Takalon sarjakuva on yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista ja olen suositellut sitä innokkaasti vähän kaikille. :) Varsinkin terveydenhuollon ammattilaisten kannattaa lukea tämä.
Veikkaan, että Memento mori on vahvoilla, kun Sarjakuva-Finlandia jälleen jaetaan ensi kuussa.
Tiitu Takalo: Memento mori. WSOY. 2020. 228 sivua.
Kommentit
Lähetä kommentti