Siirry pääsisältöön

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa

Tämä oli Venetsia, keimaileva ja petollinen kaunotar. Puoleksi taru, puoleksi pyydys muukalaisille - tämä kaupunki, jonka tunkkaisessa ilmassa taide kerran rehoitti tuhlailevin muodoin ja jonka muusikot loivat säveliä, jotka viettelevinä tuudittavat aistillisiin uniin. Seikkailijan silmät joivat sen upeutta, hänen korvansa täyttyivät sen melodioista.

Thomas Mannin 1912 julkaistu novelli ilmestyi suomeksi ensimmäistä kertaa Toini Kivimäen suomentamana vuonna 1928 (2. painos vuonna 1957). Novelli on suomennettu uudestaan 1980-luvulla ja julkaistu Tammen kertomuskokoelmassa Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia vuonna 1997.

Mannin novellin päähenkilö on ikääntyvä müncheniläinen kirjailija, Gustav von Aschenback, joka lähtee Venetsiaan viettämään rentouttavaa lomaa. Hotellissa hän kuitenkin iskee silmänsä kauniiseen, 14-vuotiaaseen puolalaispoikaan, Tadzioon. Poika vaikuttaa Gustaviin niin voimakkaasti, että hän päättää jäädä Venetsiaan vielä senkin jälkeen, kun suurin osa muista turisteista on paennut kaupungista siellä riehuvan kulkutautiepidemian vuoksi.

Perusasetelma voisi tuoda mieleen Vladimir Nabokovin romaanin Lolita, joka käsittelee keski-ikäisen miehen ihastumista 12-vuotiaaseen tyttöön. Merkittävänä erona on kuitenkin ehkä se, että Mannin teoksessa ei niinkään käsitellä seksuaalisuutta, vaan Gustavin hullaantuminen poikaan vaikuttaa olevan melko ei-seksuaalista: täydellisen, esteettisen kauneuden palvomista - miten se sitten tulkitaankaan.

Itse tulkitsisin novellin ennemminkin symboliseksi. Minulle siitä tuli mieleen Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva. Gustav näkee puolalaisessa pojassa sen nuoruuden ja kauneuden, jonka hän on jo menettänyt ja jota hän ei voi enää saada takaisin. Kadonnut, tavoittamaton kauneus rinnastuu koskemattomaan poikaan: Gustav ja Tadzio eivät vaihda sanaakaan keskenään vaan mies tyytyy seuraamaan poikaa ja ihailemaan tätä kauempaa.

Novelli oli hidasta mutta samalla antoisaa luettavaa. Lauseet rönsyilevät kuin villiintynyt muratti ja erityisesti Venetsian kaupunkiympäristö ja kanaalien sokkelot on kuvattu maagisella ja elävällä tavalla.

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa. Karisto. 1957.
Saksankielinen alkuteos: Der Tod in Venedig
Suomentaja: Toini Kivimäki

Wikipedia: Kuolema Venetsiassa
Wikipedia: Thomas Mann
Gummerus: Thomas Mann

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Jos olet lukenut kuvassa olevan kirjan, niin siinä Kuolema Venetsiassa -suomennos Ei ole Toini Kivimäen, vaan minun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiosta! Tähän on tosiaan eksynyt väärä kansikuva. Luin tuon Kariston vanhemman painoksen, joten kyseessä oli tosiaan Toini Kivimäen suomennos. Täytyypä vaihtaa tuo kuva oikeaksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Hassan Blasim: Allah99

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...

Tiiliskivifobia

Nyt kun blogeissa pohditaan kesä- ja lomalukemisia ja toisaalla mietitään tiiliskiven pohjimmaista merkitystä, niin minäkin ajattelin paljastaa kesäprojektini, joka on eräs tiiliskiveksikin kutsuttu teos. Teen tämän postauksen täysin itsekkäistä syistä; kuvittelen nimittäin, että jos olen uskotellut teille näin julkisesti täällä blogissani, että aion moiseen projektiin ryhtyä, niin en voi enää perääntyä siitä. Blogiyhteisön painostus rohkaiseva kannustus saa siis minut lukemaan tämän ja ehkä jopa erehdyn nauttimaan siitä! :) Kyseessä on siis Leo Tolstoin Anna Karenina . Tuo suuri maailmankirjallisuuden klassikko, yleissivistykseen kuuluva teos, jokaisen itseään kunnioittavan, sivistyneen lukutoukan hyllyssä jököttävä järkäle. Miksi, oi miksi, en käynyt katsomassa tätä Turun kaupunginteatterissa viime vuonna? Miksi en ylipäätään ole nähnyt tästä yhtäkään näytelmä-, tv- tai elokuvasovitusta, vaikka luulisi, että niitä on pilvin pimein? Miten ihmeessä kirja on tietämättömyydestäni ...