Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus

Minä en nimittäin tee aina niin kuin käsketään.
Ja se johtuu siitä että muiden antamat käskyt ovat yleensä hämmentäviä ja vaikeaselkoisia.
Ihmiset sanovat esimerkiksi usein: "Ole hiljaa", mutta he eivät sano kuinka kauan pitäisi olla hiljaa. Tai puistossa voi olla kyltti jossa lukee NURMIKOLLA KÄVELEMINEN KIELLETTY mutta siinä pitäisi lukea NURMIKOLLA KÄVELEMINEN KIELLETTY TÄMÄN KYLTIN YMPÄRILLÄ tai NURMIKOLLA KÄVELEMINEN KIELETTY TÄSSÄ PUISTOSSA koska maailmassa on paljon nurmikoita joilla saa kävellä.

Mark Haddonin jo kuusi vuotta sitten englanniksi ilmestynyttä romaania on hehkutettu siellä täällä ja nyt ymmärrän miksi. Pitkästä aikaa kirja, jota ei voinut laskea käsistään ennen loppua!

Romaanin omaleimainen minäkertoja on Aspergerin syndroomaa sairastava Christopher, joka on omien sanojensa mukaan 15 vuotta, 3 kuukautta ja 2 päivää vanha. Christopherin arkea rytmittävät tiukat säännöt ja käyttäytymismallit. Hänen idolinsa on Sherlock Holmes, ja hän on matemaattisesti lahjakas ja pitää alkuluvuista ja tähtitieteestä. Hän ei kuitenkaan osaa tulkita muiden ihmisten tunteita kasvonilmeiden perusteella eikä hän osaa "rupatella tyhjänpäiväisyyksiä" (small talk). Hän ottaa kaiken mitä sanotaan kirjaimellisesti, mikä aiheuttaa välillä hankaluuksia ja myös hassunkurisia tilanteita.

Romaanin alussa naapurin Wellington-koira tapetaan talikolla. Christopher päättää selvittää Sherlock Holmesin hengessä, kuka koiran tappoi. Suoraviivaiseen logiikkaansa turvautumalla Christopher selvittää mysteeriä ja tulee ohessa myös selvittäneeksi äitinsä kuoleman arvoitusta.

Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Otava. 2003. 272 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: The Curious Incident of the Dog in the Night-Time
Suomentaja: Terhi Leskinen

Kirjavinkit: Yöllisen koiran merkillinen tapaus
Pirkkalan kunnankirjaston esittely: Yöllisen koiran merkillinen tapaus
Wikipedia: Yöllisen koiran merkillinen tapaus

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Lue lisää

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude

Lue lisää

Kirjanurkkaus

Hae tästä blogista