Siirry pääsisältöön

Dan Rhodes: Antropologia ja sata muuta tarinaa

Haaksirikon jälkeen olin sekasorron vallassa ja itkin monta viikkoa. Selviydyttyäni surustani ymmärsin, että tyttöystäväni kuoleman ei tarvitsisi olla minun loppuni. Löysin yhtä viehättävän ja mukavan ihmisen ja lopulta pyysin hänet rantalomalle. Vanha tyttöystäväni huuhtoutui maihin. Hän oli viettänyt neljätoista kuukautta lankkuun ripustautuneena, elänyt raa'alla kalalla, sadevedellä ja minua kohtaan tuntemallaan rakkaudella. Minun oli tehtävä valinta. Uusi tyttöni voitti, koska vanha oli laiha ja rähjäinen, ja sitä paitsi vesi oli tehnyt hänet kamalan ryppyiseksi.

Yllä on yksi Dan Rhodesin tarinakokoelman "mikronovelleista" kokonaisuudessaan. "Haaksirikko"-niminen tarina kuvaa melko hyvin kokoelman tyyliä ja tunnelmaa. Rhodesin tarinat rakkaudesta ja parisuhteesta sisältävät usein absurdia mustaa huumoria, hulvattomia kärjistyksiä ja tragikoomisuutta.

Antropologia ja sata muuta tarinaa on Rhodesin esikoisjulkaisu ja sisältää nimensä mukaisesti 101 tarinaa, jotka kaikki ovat alkukielellä 101 sanaa pitkiä. Suomentaja on onneksi sallinut itselleen vapauden poiketa tästä sanamäärästä, muuten käännöksestä olisi voinut tulla hyvinkin outo...

Rhodesin tarinat ovat yllättäviä, groteskeja ja järjenvastaisia, mutta niitä kaikkia yhdistää silti outo inhimillisyys. Kateelliset ex-poikaystävät, miehiään palvovat vaimot ja tyttöystävänsä kuolemaa surevat miehet menevät usein äärimmäisyyksiin asti osoittaakseen tunteitaan. Tarinat voi lukaista läpi nopeastikin, mutta jos niitä jäi miettimään ja analysoimaan tarkemmin, niitä pystyi tulkitsemaan myös syvemmällä tasolla. Suosittelen siis lukemaan Rhodesia hitaasti, pieninä, herkullisina välipala-annoksina. :)

Dan Rhodes: Antropologia ja sata muuta tarinaa. Sammakko. 2005. 207 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Anthropology and a Hundred Other Stories
Suomentaja: Elina Koskelin

Sammakko: Dan Rhodes
HS kirjat: "Totuuksia rakkaudesta"
Wikipedia: Dan Rhodes

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi