keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita

Katselen elementtitaloa. Sen seinustalta me seitsemänkymmentäluvun lopun kesäaamuina nyhdimme ruohoa Pilvin paksulle marsulle. Sen pommisuojassa me piinasimme muovisotilaiden lihaa atomitulella, kuvittelimme sokaisevan välähdyksen lastenhuoneen ikkunassa, pirstoutuvan lasin ja betonin, liekehtivät Lundia-hyllyt vuodelta 1980 ja sulaneen Rubikin kuution, jossa oli kuusi pikimustaa sivua. [...]
- Muistatko sä, miten tää oli maailman ihanin paikka, josta ei olis koskaan halunnut lähteä?
Luulen muistavani, mutta en sano mitään.

Ooh, mikä kirja! Riku Korhonen on minulle täysin uusi tuttavuus, mutta julistaudun jo yhden kirjan perusteella faniksi. Korhosen esikoisromaani voitti ilmestymisvuotenaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja varmasti ansaitusti!

Korhosen episodiromaanin luvut ovat kuin palapelin paloja, eri asukkaiden näkökulmista kerrottuja lähiötarinoita. Paloista rakentuu pirstaleinen kuva Tora-alhontien varrella asuvista tai asuneista ihmisistä, joita ei aluksi ehkä yhdistä mikään muu kuin katuosoite, yhteinen lähiö. Tai ehkä heillä on sittenkin vielä jotain muuta yhteistä; jokin jaettu nostalgian tunne, menetetyn menneisyyden perään haikaileminen. Tora-alhontien asukeissa kulminoituu yhden sukupolven lapsuus, toisen keski-ikä ja perhe-elämä, kolmannen vanhuus.

Romaanissa ei silti ole kyse mistään perisuomalaisen harmaasta ja ankeasta lähiökuvauksesta vaan mukaan mahtuu runsaasti lämmintä ironiaa ja huumoria - myös mustaa sellaista. Korhonen osaa käyttää kieltä, jollaista lukiessa ei voi muuta kuin hymyillä ja ihailla. Lähiössä järjestettäviä "Sisuseniorien senssit" -illanviettoja kuvaillaan vaikkapa seuraavalla tavalla:

En liioittele paljoakaan sanoessani, että ankeassa salissa leijunut sisuseniorien säärihaavojen imelä kuolionkatku typerrytti minut tajuttomaksi. Ilonpitoon kerääntyneen ryppyisen ruhokasan ytimistä kumpusi kalkkeutuneiden suonien ahdas, unettava suhahtelu. Yhteislaulun ja tuolilla istuen suoritetun infantiilin verryttelyleikin jälkeen ohjelmassa oli kahvin juontia ja ns. vapaata seurustelua.

Episodiromaanin henkilökaarti on laaja ja eri episodien - tai lukujen - henkilöt lomittuvat ja nivoutuvat yhteen yllättävilläkin tavoilla. Lenkkeilijä löytää tuntemattoman miehen housut kintuissa joen rannasta. Pari lukua myöhemmin kerrotaan miehen näkökulmasta, miten tilanteeseen on päädytty. Sitten taas pari lukua myöhemmin on miehen vaimon vuoro liittää palasensa tarinaan. Sitten onkin naapurilla tai naapurin lapsella sanansa sanottavanaan. Tarinoita on yhtä monta kuin henkilöitäkin. Henkilöistä olisi pitänyt melkein piirtää jonkinlainen kartta, että kaikki yhteydet olisi voinut muistaa ja ymmärtää.

Kielen lisäksi pidin kuitenkin erityisesti juuri romaanin haastavasta rakenteesta, vaikka se vaatikin välillä sivujen selaamista taaksepäin (kukas tämä tyyppi taas olikaan??). 70- ja 80-luvuilla kasvaneet saavat varmasti paljon irti myös Korhosen hienosta aikakausikuvauksesta. Minullekin tuli Rubikin kuutioista, länkkärileikeistä ja Leviksistä nostalginen olo, vaikka olen ehkä pikkuisen nuorempaa sukupolvea... :)

Riku Korhonen: Kahden ja yhden yön tarinoita. Sammakko. 2003.

Linkit:
Sammakko: Riku Korhonen
HS kirjat: "Sukupolveni kohtalonleikki"
Wikipedia: Riku Korhonen

4 kommenttia:

  1. Kiitos! Pitää raivata lopultakin tälle tilaa, on jo monta vuotta (!) odottanut. Taidan olla vielä ihan sopivaa ikäryhmääkin...
    Herran tarhurit oli yksi alkuvuoden helmistä! Mukavia lukuhetkiä sen parissa!

    VastaaPoista
  2. Ensiksi kiinnostuin Keltaisesta seinäpaperista ja nyt tästä. Olen kuullut Riku Korhosta kehuttavan usein, mutta en ole ehtinyt tutustua hänen teoksiinsa. Haastava, mielenkiintoinen rakenne ja vaikka olen sopivasti nuorempi, ajankuvaus kiinnostaa myös.

    VastaaPoista
  3. Hauska lukea positiivisia arvioita tästä kirjasta. Muistan tämän olleen aika tajuntaaräjäyttävä kertomus. Episodien yhdistelemiseen olisi todellakin kannattanut varata kynä ja paperia ajatuskaavion piirtämiseen.

    Jostain syystä Korhosen muut kirjat eivät ole sytyttäneet lukemaan... mutta lähiöt aiheena ovatkin olleet todella lähellä sydäntäni :)

    VastaaPoista
  4. Kirsi - Kannattaa kyllä raivata tilaa! Onneksi minäkin tajusin lukea tämän, vaikka kirjailija oli outo ja kirjan kansi ei ole erityisen houkutteleva.. :)

    Hanna - Ajankuvaus saa kyllä nuorempaakin sukupolvea edustavan lukijan rypemään ihanassa nostalgiassa. Allekirjoittanut todistaa. :P

    Koira - Minulla taas on lähiökirjallisuus (voisiko se olla jopa oma genrensä??) jäänyt vähemmälle, kun olen aina ajatellut sen olevan jotenkin ankeaa ja ahdistavaa. Mutta Korhonen todisti tämän(kin) ennakkoluulon kerralla vääräksi! Korhosen uusin romaani, Hyvästi tytöt, odottelee jo hyllyssä vuoroaan, eli palailen jatkossa vielä asiaan...

    VastaaPoista