Siirry pääsisältöön

Päivä 10 - Suosikkiklassikkoni

Hui, tämä on paha! Kirjaklassikkoja on tullut luettua tasaiseen tahtiin vuosien varrella sekä koulu- ja opiskelujuttujen takia että muutenkin. Ja lastenkirjallisuuden klassikkoteokset ovat sitten asia erikseen. Koska en osaa valita vain yhtä, vastaan kolme eri suosikkia. ;)

Lapsena rakastin Pupu Tupuna ja Miina ja Manu -sarjoja. Otso-herra oli myös kova nimi. Ehkä rakkain lastenkirjallisuuden klassikko oli kuitenkin Oiva Paloheimon Tirlittan, jota minulle luettiin ensin ääneen ja jota luin vanhemmalla iällä itse. Tirlittanin tarinassa oli jotain maagista ja jopa pelottavaa. Romaanissa Tirlittanin koti hajoaa salamaniskussa niin, että vanhemmat ja sisarukset lentävät kaikki eri ilmansuuntiin ja Tirlittan jää yksin selviämään maailmassa pyjama päällään. Hän lähtee kulkemaan okariina kädessään ja etsii vanhempiaan. Muistan, että lapsena ei ymmärtänyt monia kirjan asioita - esimerkiksi erään tädin sairastama luuvalo kuulosti nimen perusteella kummalliselta sairaudelta.

Suomalaisista klassikoista ehkä suurimman vaikutuksen on tehnyt Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, jonka luin lukioikäisenä pariin kertaan. En silloin enkä vieläkään voi olla ihmettelemättä sitä, miten joku suomalainen kirjailija voi kirjoittaa yhdessä kesässä muinaista Egyptiä yksityiskohtaisesti käsittelevän järkälemäisen opuksen käymättä ko. maassa kertaakaan! Kirjan henkilöt jäivät myös mieleen: Sinuhen lisäksi erityisesti uskollinen Kaptah sekä Nefernefernefer, oikea femme fatale.

Ei-suomalaisen suosikkiklassikon valitseminen onkin sitten vaikeampaa. Emily Brontën Humiseva harju ja Victor Hugon Kurjat ovat molemmat tehneet aikoinaan suuren vaikutuksen (myös leffoilla oli osuutensa asiaan, myönnetään). :) Valitsen kuitenkin suosikikseni Herman Melvillen Moby Dickin, johon jäin lukiessa täysin koukkuun. Pidin kaikenlaisista meriseikkailuista jo lapsena ja Moby Dick kuuluu tavallaan samaan genreen, vaikka sillä on myös symbolinen puoli. Kaikki varmaan tuntevat kirjan perusidean: valaanpyyntialuksen kapteeni Ahabilla on epätoivoinen pakkomielle pyydystää valkoinen valas, eli Moby Dick. Kertojana toimii Ahabin alukselle pestautunut "Ismael". Filosofisten pohdintojen lisäksi romaanissa on runsaasti yksityiskohtaista kuvausta valaanpyynnistä (ei heikkohermoisille), eikä huumoriakaan puutu. Jostain syystä mieleeni on piirtynyt erityisen tarkasti eräs romaanin kohtaus, jossa selitetään kuinka valaan kokonaisena nielaisema mies voidaan "synnyttää" valaan sisältä elävänä... :)

Kommentit

  1. Moby Dick on aivan loistava! Se taisteli minullakin suosikkiklassikon tittelistä. Melville oli valovuoden aikaansa edellä kun kirjoitti tämän.

    VastaaPoista
  2. Minustakin kirja on klassikkoasemansa ansainnut nimenomaan sen vuoksi, että se ei ole vain perinteinen seikkailukirja vaan taustalla on koko ajan myös jotain syvällisempää, filosofisempaa ja modernia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anna Karenina -kimppaluku

Nyt kun syksy on virallisesti polkaistu käyntiin syyskuun muodossa ja viimeisetkin kesälomat on varmaan pidetty, on aika tarttua uusiin haasteisiin myös lukemisen osalta. Tässä kuussa alkoi Kadonnutta aikaa etsimässä -haaste ja Satu pisti pystyyn Ruusun nimi -read-a-longin , mutta jos joku vielä kaipailee lukuhaastetta loppuvuodelle, niin nyt olisi oiva tilaisuus saada vertaistukea Anna Kareninan lukemiseen! Romaanin lukemalla voi samalla osallistua vaikka 10 klassikkoa -haasteeseen tai 500+ minihaasteeseen hiukan jälkijunassa. :) Itse laitan kimppaluvun pystyyn lähinnä haasteeksi itselleni, jotta saisin tämän tiiliskiven luettua vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi ilahduttavaa, jos tähän uskaltautuisi mukaan muitakin, jotta kimppaluku olisi nimensä veroinen! :) Anna Karenina on alun perin julkaistu jatkokertomuksena, joten sen lukeminen osissa pidemmän ajan kuluessa on itse asiassa Tolstoin alkuperäiselle julkaisulle "uskollisempi" tapa lähestyä teosta. Romaani ja...

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Hassan Blasim: Allah99

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...