Siirry pääsisältöön

Amos Oz: Meri on sama

Yleensä en avaa suutani: pelkään tosissani, että ryhtyessäni vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta saatan itsekin sortua puolinaisuuksiin. Kiukku johtaa harhaan. Totta kai minä kunnioitan urheaa lasta joka huutaa Kuningas on alasti! samaan aikaan kun kansa hurraa eläköötä kuninkaalle. Mutta nyt kaikki tässä valtiossa kiljuvat että kuningas on alasti, ehkä lapsen pitäisikin jo huutaa vaihteeksi jotain muuta tai sanoa sanottavansa ääntään korottamatta.

Metafiktio on voimakas tehokeino, joka järisyttää lukijan luomaa mielikuvitusmaailmaa murtamalla raja-aitoja fiktion ja todellisuuden välillä. Postmodernistiselle tyylilleen uskollisena myös Meri on sama rikkoo perinteisiä kirjallisuuden normeja kerrontatyyliltään. Kertoja itse on yksi henkilöhahmoista, mutta hänen roolinsa rajoittuu tarinan eteenpäin viejään, tapahtumiin juuri ja juuri osallistuvaan ulkopuoliseen tarkkailijaan. Myös kirjailija itse on sijoitettu tarinaan mukaan. Kirjan henkilöt kirjoittavat Amos Ozille osoitettuja kirjeitä, jossa he antavat kirjailijalle neuvoja kirjoitusprosessia varten.

Teoksen lajityyppiä ja genreä on vaikea määritellä. Onko Meri on sama romaani? Ehkä. Teos seuraa useiden henkilöhahmojen elämää ja ihmissuhteiden kehitystä. Yhtä hyvin teos voisi olla runo, tai oikeastaan postmoderni runokokoelma. Kerrontaa jaksottavat polveilevat riimit, lyhyet unenomaiset kappaleet ja loppusointuja myöten valmiit, "perinteiset" runot. Kustantajat ja kirja-arvostelijat eivät näytä pääsevän yksimielisyyteen teoksen luokittelusta. Kiiltomato kutsuu teosta "runokertomukseksi", kun taas Ozin suomalaisen kustantajan mielestä teos on "proosan ja lyriikan rajoja rikkova". Wikipedia taas kuvailee teosta itsevarmasti sanoilla "suorasanaiseen runomuotoon kirjoitettu romaani". Mutta luokittelusta viis, kaikenlaisten rajojen rikkominenhan on vain virkistävää!

Teoksen maailmaa katsotaan mm. Albertin näkökulmasta, joka viihdyttää itseään eläkepäivillään etsimällä porsaanreikiä virallisista sopimuksista. Albertin poika, Rico, lähtee yllättäen matkalle Tiibetiin etsimään itseään tai pakenemaan kuolleen äitinsä, Nadjan, haamua. Välillä kerrontaa ohjailee Ricon nuori vaimo, Dita, joka menettää asuntonsa ja järkyttää Albertin maailmaa ja moraalikäsityksiä muuttamalla tämän luo.

Amos Oz on yksi tunnetuimmista israelilaisista kirjailijoista. Hänen teoksensa huokuvat paikallista väriä ja kulttuuria, mutta politiikan sijaan etusijalle asetetaan yksittäisten ihmisten elämä - halut, pelot ja surut.

Amos Oz: Meri on sama. Tammi. 2002.
Hepreankielinen alkuteos: Oto ha-yam
Suomentajat: Kristiina Lampola ja Mikko Rimminen

Kiiltomato: "Meri on sama, meri on hiljaa"
Wikipedia: Amos Oz

Katso myös nämä:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude