Siirry pääsisältöön

Outi Alm: Hemingwayn naiset

Kysymys on tarinoista ja muistamisesta. Siitä, miten jokainen sukupolvi liitetään edellisten ketjuun. Mutta eihän se nykyään sovi. Kukaan ei halua olla osa ketjua, tahdoton kappale muiden kappaleiden seassa. Ei ennen kuin on tarpeeksi vanha hyväksyäkseen, ettei yksin pysty muuttamaan historiaa, tuomaan valoa tai tietoa tai tekemään suuria tekoja.

Itselleni ennestään täysin tuntemattoman Outi Almin romaani oli positiivinen yllätys. Sujuva kerronta ja mukaansatempaava juoni tekivät lukemisesta viihdyttävää. Romaani käsittelee syvällisiä aiheita, mutta melko kepeästi.

Eronnut kirjastonhoitaja Maija yrittää keinolla millä hyvänsä saada järjestystä elämäänsä, vaikkapa pakkomielteisesti noudatettujen ostoslistojen avulla. Sattumalta hän tapaa epäsovinnaisen ja maailmaa nähneen Kaisan, jolla on omat itsepintaiset mielipiteensä elämästä ja vanhuudesta.

Kumpikin etsii elämälleen jotain syvempää tarkoitusta: Maija hakee tulevaisuudelleen suuntaa ja Kaisaa vaivaavat hänen nuorena kuolleen äitinsä kommentit ja vihjaukset Kaisan isästä Ernest Hemingwayn romaanien sivuilla. Maija ja Kaisa ystävystyvät ja tapaavat säännöllisesti keskustellakseen vanhuudesta ja yksinäisyydestä, naiseudesta ja seksuaalisuudesta, Hemingwayn sovinismista ja Simone de Beauvoirin feminismistä.

Romaanin heikoin lenkki on sen dialogi, joka on auttamattoman epärealistista ja kömpelöä. Henkilöiden suuhun pistetään lauseita, jotka kuulostavat siltä kuin ne kuuluisivat ennemminkin ulkopuoliselle kertojalle. Kuten yllä oleva lainaus, joka on siis erään henkilöhahmon puhetta: eihän kukaan oikeasti puhuisi noin - ei edes kirjassa! Tietenkään kirjoitettu dialogi ei realistisesti vastaa tosielämässä käytyä keskustelua, eikä se ole sen tarkoituskaan. Mutta dialogin teennäisyys häiritsee näin pahasti yleensä vain suomalaisissa saippuasarjoissa! :P

Outi Alm: Hemingwayn naiset. Gummerus. 2007. 264 sivua.

Gummerus: Hemingwayn naiset
Gummerus: Outi Alm
HS kirjat: "Vanhat naiset näyttävät, miten täältä lähdetään"
Kiiltomato: "Tasa-arvon peruskurssi"

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Aloin juuri lukea tätä joten mielenkiinnolla luin mitä sinulla oli siitä sanottavaa. Minuakin häiritsee tönkkö dialogi, mutta muuten kirja vaikuttaa minulle mieleiseltä.

    VastaaPoista
  2. Käynkin heti lukemassa, mitä olet kirjasta sanonut. Vaikka omat muistoni tämän lukemisesta ovat jo vähän hatarat... :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude