Siirry pääsisältöön

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan

Hän keksi sanoja saavutetulle ja löydetylle, katoavalle ja pysyvälle, sanoja, jotka olivat pitkään uinuneet hänessä kuten kyky rakastaa jotain ihmistä niin kuin hän rakasti tätä, jota tuskin tunsi. Hän oli löytänyt rakkauden sattumalta, sitä etsimättä, hetki, katse, kaksi silmää oli riittänyt.

Tätä romaania en olisi löytänyt ilman Hesarin arvostelua, joka nimesi sen yhdeksi tämän kevään hienoimmista käännösromaaneista. Viimeaikaisen kirjablogien ja "harrastelijakritiikin" ympärillä pyörineen keskustelun lomassa myös ns. "ammattilaiskritiikki" osoittautuu joskus varsin hyödylliseksi nostamalla yllättäen esiin pienempien kustantamojen helmiä. :P Väärään aikaan on tosin onneksi löytänyt tiensä myös muutaman blogistin hyppysiin: sitä on kehunut mm. Hanna, joka kuvailee romaania vangitsevaksi; Tuulia, joka uskoo muistavansa kirjan vielä pitkään; sekä Kirjavinkkien Tuija, jonka mielestä romaani on pieni helmi.

Romaani todellakin onnistuu vangitsemaan heti alkulauseista lähtien: Isäni kuoli vain pari viikkoa syntymäni jälkeen. Minulle ei jäänyt muuta kuin valokuva.

Romaanin päähenkilö, aikuistumisen kynnyksellä oleva poika, kiinnostuu tästä valokuvasta ja siinä esiintyvästä salaperäisestä isästään - siitä, miten ja miksi tämä kuoli, miksi jäljelle jäi vain valokuva ja miksi äiti ei suostu kertomaan isästä mitään. Poika lähtee jäljittämään valokuvassa näkyvää rannekelloa Pariisiin ja yrittää samalla selvittää isänsä mysteeriä.

Kirjaa lukiessa nautin siitä, kuinka taidokkaasti kirjailija on onnistunut rakentamaan tarinan paljastamatta liikaa kerralla. Tapahtumien vyyhti aukeaa vähitellen, kun kirjassa hypätään ajassa taaksepäin Emil-isän nuoruuteen 1950-luvun Eurooppaan. Tarina lähestyy vääjäämättä menneisyyden ydinhetkiä ennen isän kuolemaa. Kirjan lukeminen on kuin kerisi lankakerää auki: isän salaisuudet paljastuvat lukijalle yhtä hitaasti kuin päähenkilöllekin (erityisesti jos lukija malttaa olla lukematta takakannen juonikuvausta liian tarkkaan! :P).  Lukija taitaa silti arvata asioiden oikean laidan ennen päähenkilöä, mutta sen jälkeen onkin jännittävää seurata ja odottaa, milloin ja miten isän mysteeri selviää pojalle.

Mistään kevyestä tarinasta ei kuitenkaan ole kyse: esipuheessa kuvaillaan teosta mestarillisen tarkkana psykologisena kuvauksena tematiikastaan. Vaikka kertomus pojasta selvittämässä isänsä salaista menneisyyttä tuntuu kuluneelta aiheelta, Väärään aikaan onnistui yllättämään ja koskettamaan. Minusta esipuhe osuu naulan kantaan siinä, että Sulzerilla on kyky kirjoittaa yhtä aikaa hyvin läheltä ja horisontaalisen etäältä. Kuulostaa aika epämääräiseltä, mutta kirjaa lukiessa huomasin hämmästeleväni sitä, miten kirjailija toisinaan tunkeutuu mahdollisimman syvälle henkilöiden syvimpiin, tiedostamattomiin ajatuksiin ja seuraavassa hetkessä taas tuntuu tarkkailevan kaikkea kylmän etäisesti tapahtumien ulkopuolelta.

Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tämän kirjan!

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan. LURRA Editions. 2012. 242 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Zur falschen Zeit
Suomentaja: Raija Nylander

HS kirjat: "Moraalinvartijat antavat kuoloniskun"
Kirjavinkit: Väärään aikaan

Kommentit

  1. Tehokkaita alkulauseita! Kirjalla on juuri sellainen kansi, joka torjuu minut, mutta sisältö kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on kyllä harvinaisen kökkö, mutta sisältö sitäkin parempi! :)

      Poista
  2. Minustakin kansi on suorastaan luotaantyöntävä, mutta tarina kuulostaa hyvältä! Katsotaan, jos tämä päätyy joskus luettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, ei kannata antaa kannen hämätä! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi