Siirry pääsisältöön

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan

Hän keksi sanoja saavutetulle ja löydetylle, katoavalle ja pysyvälle, sanoja, jotka olivat pitkään uinuneet hänessä kuten kyky rakastaa jotain ihmistä niin kuin hän rakasti tätä, jota tuskin tunsi. Hän oli löytänyt rakkauden sattumalta, sitä etsimättä, hetki, katse, kaksi silmää oli riittänyt.

Tätä romaania en olisi löytänyt ilman Hesarin arvostelua, joka nimesi sen yhdeksi tämän kevään hienoimmista käännösromaaneista. Viimeaikaisen kirjablogien ja "harrastelijakritiikin" ympärillä pyörineen keskustelun lomassa myös ns. "ammattilaiskritiikki" osoittautuu joskus varsin hyödylliseksi nostamalla yllättäen esiin pienempien kustantamojen helmiä. :P Väärään aikaan on tosin onneksi löytänyt tiensä myös muutaman blogistin hyppysiin: sitä on kehunut mm. Hanna, joka kuvailee romaania vangitsevaksi; Tuulia, joka uskoo muistavansa kirjan vielä pitkään; sekä Kirjavinkkien Tuija, jonka mielestä romaani on pieni helmi.

Romaani todellakin onnistuu vangitsemaan heti alkulauseista lähtien: Isäni kuoli vain pari viikkoa syntymäni jälkeen. Minulle ei jäänyt muuta kuin valokuva.

Romaanin päähenkilö, aikuistumisen kynnyksellä oleva poika, kiinnostuu tästä valokuvasta ja siinä esiintyvästä salaperäisestä isästään - siitä, miten ja miksi tämä kuoli, miksi jäljelle jäi vain valokuva ja miksi äiti ei suostu kertomaan isästä mitään. Poika lähtee jäljittämään valokuvassa näkyvää rannekelloa Pariisiin ja yrittää samalla selvittää isänsä mysteeriä.

Kirjaa lukiessa nautin siitä, kuinka taidokkaasti kirjailija on onnistunut rakentamaan tarinan paljastamatta liikaa kerralla. Tapahtumien vyyhti aukeaa vähitellen, kun kirjassa hypätään ajassa taaksepäin Emil-isän nuoruuteen 1950-luvun Eurooppaan. Tarina lähestyy vääjäämättä menneisyyden ydinhetkiä ennen isän kuolemaa. Kirjan lukeminen on kuin kerisi lankakerää auki: isän salaisuudet paljastuvat lukijalle yhtä hitaasti kuin päähenkilöllekin (erityisesti jos lukija malttaa olla lukematta takakannen juonikuvausta liian tarkkaan! :P).  Lukija taitaa silti arvata asioiden oikean laidan ennen päähenkilöä, mutta sen jälkeen onkin jännittävää seurata ja odottaa, milloin ja miten isän mysteeri selviää pojalle.

Mistään kevyestä tarinasta ei kuitenkaan ole kyse: esipuheessa kuvaillaan teosta mestarillisen tarkkana psykologisena kuvauksena tematiikastaan. Vaikka kertomus pojasta selvittämässä isänsä salaista menneisyyttä tuntuu kuluneelta aiheelta, Väärään aikaan onnistui yllättämään ja koskettamaan. Minusta esipuhe osuu naulan kantaan siinä, että Sulzerilla on kyky kirjoittaa yhtä aikaa hyvin läheltä ja horisontaalisen etäältä. Kuulostaa aika epämääräiseltä, mutta kirjaa lukiessa huomasin hämmästeleväni sitä, miten kirjailija toisinaan tunkeutuu mahdollisimman syvälle henkilöiden syvimpiin, tiedostamattomiin ajatuksiin ja seuraavassa hetkessä taas tuntuu tarkkailevan kaikkea kylmän etäisesti tapahtumien ulkopuolelta.

Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tämän kirjan!

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan. LURRA Editions. 2012. 242 sivua.
Saksankielinen alkuteos: Zur falschen Zeit
Suomentaja: Raija Nylander

HS kirjat: "Moraalinvartijat antavat kuoloniskun"
Kirjavinkit: Väärään aikaan
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anki12 heinäkuuta, 2012 23:15

    Tehokkaita alkulauseita! Kirjalla on juuri sellainen kansi, joka torjuu minut, mutta sisältö kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr13 heinäkuuta, 2012 21:25

      Kansi on kyllä harvinaisen kökkö, mutta sisältö sitäkin parempi! :)

      Poista
  2. Katri13 heinäkuuta, 2012 15:33

    Minustakin kansi on suorastaan luotaantyöntävä, mutta tarina kuulostaa hyvältä! Katsotaan, jos tämä päätyy joskus luettavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr13 heinäkuuta, 2012 21:26

      Suosittelen, ei kannata antaa kannen hämätä! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt
4 kommenttia
Lue lisää

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe
3 kommenttia
Lue lisää

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude
1 kommentti
Lue lisää