Siirry pääsisältöön

Kesäkuun luetut

Kesäkuussa tuli taas luettua vähän enemmän kuin toukokuussa. Kuukauden lukusaldoon mahtuu mukaan pari romaania, kolme novellikokoelmaa, yksi nuorten fantasiakirja sekä viimeisenä vaan ei vähäisimpänä... yksi Viisikko! Ajattelin nimittäin nostalgiatrippailla vähän kesän mittaan ja lueskella lapsuuden suosikkejani Enid Blytonin Viisikko-sarjan muodossa. Ainakin ensimmäisen kirjan (sarjan kirja #2) perusteella lomillaan seikkailevien brittilapsukaisten viehätysvoima on säilynyt, vaikka nyt lukiessa panee merkille ehkä vähän erilaisia asioita kuin lapsena. Mutta Viisikosta vielä enemmän asiaa myöhemmin omassa päivityksessään.

Kesäkuun luetut:
Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan
Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen
Eeva Rohas: Keltaiset tyypit
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
Tuuve Aro: Himokone
Enid Blyton: Viisikon uudet seikkailut
Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat

Alain Claude Sulzerin kirjan luin pelkästään Hesarin harvinaisen paljon ylisanoja sisältävän arvion perusteella, ja täytyy sanoa, että kriitikko ei liioitellut. Romaani oli suorastaan pelottavan hyvä.

Myös Katherine Boon fiktion ja faktan rajamailla hiiviskelevä dokumenttiromaani erään Mumbain slummin arjesta oli huikeaa luettavaa. Keltaiset tyypit oli melko mitäänsanomaton, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike ainakin lähes yhtä hauska kuin edellinenkin ja Himokone Tuuve Aroa parhaimmillaan.

Kuukauden suurin pettymys oli Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Hiekkasotilaat, eli Routasisarukset-sarjan toinen osa. Ensimmäinen osa osoitti, että Suomessakin osataan kirjoittaa todella laadukasta nuorille suunnattua fantasiaa, mutta toinen osa oli minusta niin sekava ja poukkoileva, ettei kirjasta saanut missään vaiheessa kunnon otetta. Harmi, koska tämä on niitä kirjoja, joista ihan oikeasti olisin halunnut pitää... :P

Tuttuun tapaan varsinaiset arvioni kirjoista ovat vasta tuloillaan, joten perästä kuuluu vielä syväanalyysia (= epämääräisten adjektiivien sisältämää tilitystä) em. kirjoista. :)

Kesäkuussa blogiini eksyttiin jälleen mm. seuraavilla hassuilla hakusanoilla:
liikaa kissoja englantilaisperheessä
äänen värähtäminen
onko 1q84 suomennettu

Viimeiseen voin vastata, että ei ole, valitettavasti. Murakamin tiiliskivi taitaa olla melkoisen haastava ja työläs tapaus kääntää. Jos joku kustantamo ja kääntäjä suomennosurakkaan uskaltaa ryhtyä, niin nostan oikopäätä heille hattua ja postitan vaikka kimpun ruusuja. :)

Nyt hyökkään David Nichollsin Kaikki peliin -romaanin viimeisten sivujen kimppuun!

Kommentit

  1. Haa, täytyypä panna tuo Väärään aikaan korvan taakse. Ja innolla odotan, mitä sanot Himokoneesta, minäkin pidin siitä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti, se oli huikea kirja! :)

      Poista
  2. Väärään aikaan yllätti minutkin positiivisesti. Harmi, että tuollaiset helmet jäävät helposti piiloon isompien kustantajien kirjojen taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minäkään en olisi varmasti löytänyt kirjaa, jos en olisi lukenut siitä tuota arviota.

      Poista
  3. Väärään aikaan oli kyllä huikaisevan hyvä teos, yllätti myös minut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sitä on luettu muissakin blogeissa! :)

      Poista
  4. Luin viime kesänä muutaman Viiskon, ja nyt kesällä muutaman Salaisuus-sarjan teoksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaisuus-sarja tuo minullekin lapsuuden lukumuistoja mieleen. Myös SOS piti aikoinaan kahlata läpi. Kyllä Blyton osasi hommansa! :)

      Poista
  5. Viisikoilla on kysyntää tänä(kin) kesänä :)

    VastaaPoista
  6. Enpäs ole lukenut ainuttakaan noista kesäkuun kirjoistasi. Kätkössä kauniin ikuisen kiinnostaa kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli aika järisyttävä kirja, suosittelen! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s