Siirry pääsisältöön

Kreetta Onkeli: Ilonen talo

Päällys: Martti Ruokonen
Birge itkee yhä lastenhuoneessa niin että äiti ei saa unta. Äiti pukee päällensä nyppyläpipon ja tuulitakin. Menen tuvasta eteiseen kysymään mikä hätänä. Äiti etsii peilipöydän laatikosta kalastajalankaa, se aikoo mennä liiteriin hirttämään itsensä. Otetaan rauhallisesti, Birge nyt on tuollainen, yritän keksiä, mutta äiti sanoo että jos itkeminen ei lopu niin hän menee ja hirttäytyy.

Kuten yllä olevasta lainauksesta käy ilmi, Kreetta Onkelin esikoisteos, Ilonen talo, on kaikkea muuta kuin 'ilonen'.

Romaani sijoittuu Luhangan kirkonkylään Keski-Suomessa. Minäkertoja Ruut on kirjan alussa alle kouluikäinen. Isosisko Birge on tokaluokkalainen, kun isä kuolee tuvan sohvalle. Äiti on alkoholisoitunut eikä osaa huolehtia tytöistä. Välillä käydään sijaisperheissä, välillä mummon ja papan hoivissa. Ravintolaillan jälkeen äiti saattaa sammua Datsuniin kesken kotimatkan. Kun kotona käy vieraita miehiä öisin, tytöt laittavat lastenhuoneen oven lukkoon. Birgen kapinoidessa äitiä vastaan Ruut joutuu ottamaan yhä enemmän vastuuta kodista.

Ilonen talo on sitä tuttua, supisuomalaista inhorealismia parhaimmillaan ja pahimmillaan. Maaseudulle unohdettujen talojen peräkammareista pursuilee alkoholismia, väkivaltaa, mielenterveysongelmia ja onnettomia perheitä. Kurjuutta, surkeutta ja rumuutta on vaikka muille jakaa.

Vaikka kirjan lukeminen toisaalta ahdistaa, sen tyyli jotenkin vieraannuttaa tarkastelemaan asioita ulkopuolelta. Lyhyistä, toteavista lauseista koostuva teksti tekee kaikesta kliinisempää ja etäisempää. Kertoja yksinkertaisesti toteaa asioiden olevan niin kuin ne ovat, sen kummemmin kaunistelematta, kiertelemättä tai selittämättä. Ihastuin Onkelin suorasukaiseen kirjoitustyyliin jo Kotirouva-romaanissa - siinä se tosin toimi myös huumorin keinona.

Onkeli itse on kertonut omaelämäkerrallisen romaaninsa syntyvaiheista ja sen ilmestymisen jälkeisestä kohusta esim. tässä haastattelussa. Monet luhankalaiset ovat tunnistaneet itsensä romaanista, mutta palaute on ollut pääosin positiivista. Edes Onkelin äiti ei ole kuulemma loukkaantunut tyttärensä karuista lapsuusajan paljastuksista.

Ilosessa talossa on vierailtu myös Naakun, Liisan ja Hreathemusin blogeissa.

Kreetta Onkeli: Ilonen talo. WSOY. 1996. 148 sivua.


Otava: Kreetta Onkeli
Wikipedia: Kreetta Onkeli

Katso myös nämä:

Kommentit

  1. Luin tämän kirjan silloin joskus sen ilmestymisen aikoihin, ja se oli vaikuttava kokemus. Silloin en ollut vielä tutustunut niin kovin tällaiseen synkkämieliseen suomalaiselämän kuvaukseen, mikä irl oli myös mulle aika tuntematonta. Silloinhan tämä kuvaus juoppovanhemmista taisi olla aika uutta kirjallisuudessa. Tuli Mari Mörön Kiltin yön lahjat, joka oli samantapainen myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli jännä lukea näin jälkeenpäin kirjan saamasta vastaanotosta sen ilmestymisen aikoihin esim. tuosta Onkelin haastattelusta. Romaani taisi olla aikanaan yksi ensimmäisistä tämänkaltaisista lapsuuskuvauksista. Vaikuttava kirja tosiaan.

      Poista
  2. Se että kirja on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, tekee siitä mahdollisen lukea! Muuten se olisi liian rankka ja synkkä. Omassa lukemisessani kirjan teemaksi nousi nimenomaan lapsen lojaalisuus - sitä kautta myös aikuisten vastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minusta kiinnostavaa oli myös se, miten kirjassa kertojaääni muuttuu ja kehittyy samalla, kun Ruut kasvaa & vanhenee ja alkaa ymmärtää asioita paremmin.

      Poista
  3. Miyen voidaan tietää, että äiti ei loukkaantunut kirjasta, kun äiti kuoli kirjassa? Vai oliko se fiktiota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkelin haastattelujutussa sanotaan näin:
      Kreetan äiti ei ole suuttunut tyttärensä paljastuksista. Ilosessa talossa perheen äiti kuolee. Onkelin mukaan se on niitä harvoja kohtia, jotka eivät perustu tositapahtumiin.
      "Äiti asuu nykyään Savossa. Hän elää yhä samaan tyyliin kuin kirjassa."

      Koko haastattelu löytyy täältä.

      Poista
  4. Mitä kaunokirjaa suosittelet aiheelle Lapsuus päihdeperheessä - miten se näkyy aikuisuudessa?
    Tarvitsisin tuon kysymyksen pohjalle hyvän kaunokirjallisuus kirjan! En vain tiedä mikä olisi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän tulee näin äkkiseltään mieleen kaunokirjallisuutta, jossa päihdeperheessä elänyt lapsi esiintyisi myös aikuisena. Onkelin Ilosessa talossa tosiaan keskitytään lapsuuteen, samoin Susanna Alakosken Sikalat-romaanissa, joka myös kertoo alkoholistivanhemmista lapsen näkökulmasta.

      Hanna Haurun pienoisromaani Utopia kertoo tytöstä, joka yrittää aikuisuuden kynnyksellä lähteä alkoholisoituneen perheensä luota. Jera Hännisen Harakkapoika kertoo perheestä, jonka yrityksen konkurssi ajaa vanhemmat mm. juomaan. Hännisen romaanissa seurataan päähenkilöä lapsuudesta keski-ikään saakka, eli se voisi sopia tuohon aiheeseen.

      Kannattaa kysyä esim. kirjastosta lisää vinkkejä.

      Poista
  5. Minkälaisia tutkivan esseen kysymyksiä lähtisit jäsentämään kirjasta Kreeta Onkeli - Ilonen talo?
    Esseessä tulisi käsitellä aihetta päihdeperhe.

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva huomata, että tämä vanha tekstisi on noussut luetuimpien joukkoon. Kirjahan on yksi Ylen kirjahankkeen kirjoista. Teos kesti mainiosti uudelleen lukemisen, mutta ei ole muuttunut yhtään ilosemmaksi. Ajankohtaisuus suorastaan masentaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude