Joskus katson Kaisan kanssa kameran tähtäimen läpi. Kaikki on toisin. Näen Alinan yksinäisyyden, joka on eristetty ja siirretty joko hyvin kauas tai hyvin lähelle. Usein huone on kadonnut, joskus vuodekin. Joskus kamera leikkaa Alinasta kummallisia palasia, kasvojen vasemman puolen, silmän tai suun. Yhdessä kuvassa on pelkkä sormenpää, profiilista kuvattuna, tarkennus on tehty kynnen ja ihon rajaan. Toisinaan kamera suo Alinan ympärille paljon tilaa. Yksinäisyys on ilmavaa. Periaatteessa siihen voisi mahtua mukanaolijoita, muistoja, ehkä enkeleitäkin.
En ole varma kumpaan kurkistan: Kaisassa asuvaan väkivaltaan vai hellyyteen.
Terhi Utriaisen Siivekäs vahtikoira on yksityinen ja inhimillinen kuvaus nuoresta valokuvaajasta, Kaisasta, joka taltioi filmilleen iäkkään Alinan viimeiset elinkuukaudet. Tapahtumien kertojana toimii ihmisyyden ja henkimaailman rajamailla häilyvä enkelihahmo.
Romaani on eräänlainen tutkielma kuolemasta ja sen läheisyydestä sekä ystävyydestä ja perheen merkityksestä. Se käsittelee myös kuvien merkitystä, sitä miten nuori nainen katsoo vanhaa naista, miten elävä näkee kuolevan ja miten kuoleva vanhus esittäytyy ja esitetään kuvien kohteena. Nuoren tytön unelmat ja vanhuksen muistot kohtaavat kuvien maailmassa. Naiset oleskelevat klaustrofobisen pienessä ja pimeässä asunnossa kumpikin omista syistään ahdistuen. Uskollinen kertojaenkeli ei enää olekaan varma, kumpi naisista tarvitsee häntä enemmän.
Siivekäs vahtikoira käsittelee vanhuutta ja kuolemaa useasta eri näkökulmasta, mutta turha melodramaattisuus ja kliseet jättävät tyhjän tunteen. Huolimatta kiinnostavasta aiheesta ja kerrontatavasta romaani ei onnistunut juuri koskettamaan minua eikä jäänyt mieleen lukukokemuksen jälkeen.
Terhi Utriainen: Siivekäs vahtikoira. Teos. 2007. 208 sivua.
Teos: Siivekäs vahtikoira
Teos: Terhi Utriainen
HS kirjat: "Vanhat naiset näyttävät, miten täältä lähdetään"
Kirjavinkit.fi: Siivekäs vahtikoira
Katso myös nämä:
Kommentit
Lähetä kommentti