Huh, huh... Sain kuin sainkin viime kuussa luettua Saran Kadonnutta aikaa etsimässä -haasteen ensimmäisen osan, Combrayn. Mitään hienoa kirjallista analyysiä en uskalla lähteä romaanista tekemään vaan kuvailen vain vähän lukukokemusta.
Marcel Proustin lukeminen ei itse asiassa ollut ihan niin haastavaa kuin odotin, vaikka rönsyily, pikkutarkat kuvaukset, toisiinsa iloisesti sekoittuvat muistot ja ylipitkät lauseet kävivät välillä hermoille. Jossain vaiheessa huomasin, että romaani vaati selvästi hitaampaa ja kärsivällisempää lukutapaa kuin suurin osa kirjoista. Mielikuviin olisi pitänyt paneutua huolella, muistoihin heittäytyä ja keskittyä kokonaisvaltaisesti... varmaan niinkuin Proust teki kirjoittaessaan. Minulla uhkasi kärsivällisyys loppua välillä kesken. Tätä oli vaikea lukea vain pari sivua kerrallaan, koska vei aina jonkin aikaa ennen kuin kirjan tunnelmaan pääsi sisälle. Minkäänlaista selkeää, yksittäistä juonta en koskaan löytänyt ja jossain vaiheessa tajusin olla sellaista edes hakematta. :)
Proust itse - kirjailijajana, kertojana, päähenkilönä - aiheutti aika ristiriitaisia tunteita. Romaanin alussa hän kuvailee rakkauttaan ja riippuvuuttaan äitiinsä; hänessä taisi olla melkoisesti mammanpojan vikaa... :) Myös yläluokkaisuus ja snobismi nostivat välillä päätään, vaikka toisaalta hän kirjoittaa perheensä ja sukunsa ylimielisistä tavoista myös aika kriittisesti. Välillä tuskastuin romaanin tyylin lisäksi sen päähenkilön uskomattomaan itsekeskeisyyteen. Kaikki tuntui pyörivän vain ja ainoastaan Proustin ympärillä - vaikka se kai on koko romaanisarjan pointti. Toki mukaan mahtui myös kiinnostavia sivuhenkilöitä. Mielenkiintoisin tapaus oli ehdottomasti Proustin täti, joka viettää päivänsä seuraillen kylän asukkaiden tulemisia ja menemisiä huoneensa ikkunasta ja juoruilee samalla Françoise-palvelijattarensa kanssa.
Nuoren Proustin näkemä omituinen seksi(?)kohtaus kahden naisen välillä kirjan loppupuolella yllätti täysin. Päähenkilö oli siihen asti vaikuttanut jotenkin lapsellisen viattomalta ja yhtäkkiä hän päättikin kuvailla eroottista tirkistelykohtausta. Ehkä se kuvasi jotain murrosiän alkamista tai ehkä sekin oli vain yksi mieleenjäänyt lapsuus/nuoruusmuisto...
Kirjan loppupuolella Proust myös muistelee vaikeuksiaan kirjailijauran alkupuolella:
[...] koska aioin tulla kirjailijaksi, oli korkea aika tietää, mistä kirjoittaisin. Mutta heti kun aloin miettiä, kun yritin keksiä aiheen johon voisi kätkeä loputtoman arvokkaan filosofisen sisällön, järkeni lakkasi toimimasta, näin edessäni pelkkää tyhjää, tunsin että minussa ei ollut neronkipinää, tai sitten jokin aivosairaus esti sitä syttymästä.
En tiedä vitsaileeko tai liioitteleeko hän tässä tahallaan (aivosairaus?!), mutta kunnianhimoa tuntuu ainakin olevan. :)
Jälkimaku: ihailu suomentajia kohtaan, jotka ovat tehneet hienon työn varmasti vaikean romaanin parissa ja säälinhäivähdys Proustia kohtaan hurjan etunimirimpsun (Valentin Louis Georges Eugène Marcel) takia.
Haasteen jatko-osiin en uskalla tarttua, kun lukupino on jo muutenkin korkea, mutta ainakin voin nyt kehuskella lukeneeni hyvin pienen osan Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjaa! :)
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1. Swannin tie: Combray. Otava. 1984.
Ranskankielinen alkuteos: A la recherche du temps perdu: Do côté de chez Swann
Suomentajat: Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen
Wikipedia: Kadonnutta aikaa etsimässä
Kirjasto.sci.fi: Marcel Proust (in English)
Kommentit
Lähetä kommentti