Siirry pääsisältöön

Damon Galgut: In a Strange Room

[...] you must forgive me, because in every story of obsession there is only one character, only one plot. I am writing about myself alone, it's all I know, and for this reason I have always failed in every love, which is to say at the very heart of my life.

This is one of those books that leave you speechless after you close the covers. While it was incredibly easy and enjoyable to read, it feels difficult to describe and impossible to review afterwards. But I'm determined to try... as always. :)

In a Strange Room was shortlisted for the Booker Prize last year, so (although it didn't win) I knew I could expect something good. In a nutshell, the novel tells about one man (who Has No House) and his three journeys. These three journeys are separate, kind of like three individual short stories within the novel. The main character/narrator travelling in these stories is a South African man called Damon (so by implication he is also the author?), who is a man without a home. He does not belong anywhere, he is constantly on the move, restlessly travelling from place to place.

The first story, "The Follower", describes a meeting with a fellow traveller, a German man called Reiner, in Greece. The two men share a passion for walking and decide to go on a long hike in Lesotho, Africa. Hiking, camping and spending 24 hours a day with a complete stranger creates tension between the two men - sexual and emotional tension as well as frustration and helplessness.

In the second story, "The Lover", Damon meets three backpackers, Jerome and Alice from Switzerland and Christian from France. The foursome decides to travel from Zimbabwe to Malawi to Tanzania to Kenya... The social dynamics of this little group also develop in interesting ways as they battle with visa problems, bus timetables and other annoying practicalities.

The third story, "The Guardian", was, in my opinion, the most incredible and impressive journey of the three. Damon travels to India with a South African friend, Anna, who suffers from manic depression. He tries to look after his pill-popping friend who is determined to have a holiday romance and keep Anna's girlfriend back in South Africa updated on her situation at the same time. Until everything goes horribly wrong and the journey becomes a nightmare...

This novel was so deep and intense: it's amazing what can lurk behind a few simple words and how much can be said with silences, brief looks and small touches between these travellers. The main character's alienation from the world makes him sympathetic. Despite his awkward loneliness, he seems to be always looking for something, or someone. Because of this longing, he is fascinated almost to the point of obsession about the people he meets on the road and becomes emotionally attached to strangers who literally come and go from his life.

... and in Finnish: Tämän ihmeellisen, unenomaisen romaanin suomennos, Vieraassa huoneessa, on ilmestynyt heinäkuussa Basam Booksin kustantamana. Suosittelen erityisesti Ian McEwanin romaanien ystäville! Tässä on sitä samaa intensiivistä tunnelmaa, joka luodaan vähäeleisesti rivien välissä...

Damon Galgut: In a Strange Room. Atlantic. 2010. 180 pages.

The Man Booker Prize: In a Strange Room
The Guardian: In a Strange Room
The Telegraph: In a Strange Room
Wikipedia: Damon Galgut

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude