Siirry pääsisältöön

Elina Loisa: Julkeat

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

En rupea siihen samaan oravanpyörään, mistä iso osa Maxin kavereista on jo pudonnut tai pudottautunut pois. En mene esittelemään elämääni sosiaalitoimistoon enkä tilittämään tekemisiäni työvoimatoimistoon.
Joten minä olen hyvä luomaan mielikuvia, rakentelemaan totuuksia. Olen hyvä niille, joille kukaan ei ole ollut riittävän hyvä ja jotka eivät sitä aina ansaitsisikaan. Itselleni olen armelias enkä mieti maxmaisesti oikeaa ja väärää, rakkautta ja ihmisiä.

Mikähän näissä syrjäytyneiden ja ahdistuneiden nuorten naisten arkirealistisissa tarinoissa minua oikein kiehtoo? Mitä sekavampi ja häiriintyneempi tapaus, sitä parempi! Hämmentävää... ;)

Elina Loisan Julkeat-romaanin päähenkilö ja minäkertoja on nuori nainen, joka on muuttanut pikkukaupungista Helsinkiin ottaakseen kaiken irti elämästään. Nimettömäksi jäävä nainen kulkee baarista toiseen, iskee itselleen rahanlähteitä ja sänkykumppaneita sukupuolesta riippumatta ja ylpeilee sillä, että häntä eivät sido työajat, parisuhteet, moraali tai muutkaan velvollisuudet. Kertojan seurana kulkee sielunkumppani Max, naisia huvikseen hurmaava homomies, jonka elämä koostuu kertojan tavoin työn vieroksumisesta, baari-illoista ja sossun huijaamisesta.

Vastaavasta boheemityyppisestä pummailusta kertovia romaaneja on kirjoitettu pilvin pimein ja luulisi, että kirja alkaisi vähitellen junnaamaan paikallaan ja toistamaan itseään. Aihevalinta ei tosiaan ole kovin omaperäinen, eikä Loisa myöskään onnistu järkyttämään (en tiedä onko tarkoituskaan) rappioelämän kuvaksella. Loisan romaani ei kuitenkaan kyllästytä tai puuduta. Lauseet soljuvat yhtä välinpitämättömän rentoina kuin päähenkilön elämä, ja romaanin kieltä ja erityisesti dialogia lukee mielellään.

Julkeat kuuluu samaan kastiin kuin esim. Sofi Oksasen Baby Jane, Hanna-Riikka Kuisman Käärmeenpesä, Emma Juslinin Yksin yhdessä ja Iida Rauman Katoamisten kirja. Tässäkin liikutaan normiyhteiskunnan äärirajoilla, piipahdetaan marginaalin tuolla puolen, ihmismielen ja ihmissuhteiden pimeämmissä ja rumemmissa totuuksissa.

Romaania on haukuttu melko rankastikin muutamissa blogeissa. Minä taas pidin tästä kovasti ja odottelen mielenkiinnolla kirjailijan mahdollisia tulevia tuotoksia. :)

Elina Loisa: Julkeat. Gummerus. 2010.

Gummerus: Julkeat
Gummerus: Elina Loisa
Kirjavinkit: Julkeat

Kommentit

  1. Kiitos hlbt-kirjavin(e)istä! Innostuin lukemaan putkeen Katoamisten kirjan, Julkeat ja vielä uudestaan myös Baby Janen. Kaikista pidin, ja Baby Janesta jäi nyt ihan erilainen kokemus kuin sen juuri ilmestyttyä. Siinä elämänvaiheessa sitä kai haki vain kovasti samaistumiskohteita, ja tietenkin petyin, kun olikin niin synkeä tarina. Osana tätä kolmen kirjan putkea se olikin ihan paikallaan! Katoamisten kirja oli suosikkini näistä, sillä siinä oli eniten lämpöä ja toiveikkuutta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt...

Hassan Blasim: Allah99

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...

Tiiliskivifobia

Nyt kun blogeissa pohditaan kesä- ja lomalukemisia ja toisaalla mietitään tiiliskiven pohjimmaista merkitystä, niin minäkin ajattelin paljastaa kesäprojektini, joka on eräs tiiliskiveksikin kutsuttu teos. Teen tämän postauksen täysin itsekkäistä syistä; kuvittelen nimittäin, että jos olen uskotellut teille näin julkisesti täällä blogissani, että aion moiseen projektiin ryhtyä, niin en voi enää perääntyä siitä. Blogiyhteisön painostus rohkaiseva kannustus saa siis minut lukemaan tämän ja ehkä jopa erehdyn nauttimaan siitä! :) Kyseessä on siis Leo Tolstoin Anna Karenina . Tuo suuri maailmankirjallisuuden klassikko, yleissivistykseen kuuluva teos, jokaisen itseään kunnioittavan, sivistyneen lukutoukan hyllyssä jököttävä järkäle. Miksi, oi miksi, en käynyt katsomassa tätä Turun kaupunginteatterissa viime vuonna? Miksi en ylipäätään ole nähnyt tästä yhtäkään näytelmä-, tv- tai elokuvasovitusta, vaikka luulisi, että niitä on pilvin pimein? Miten ihmeessä kirja on tietämättömyydestäni ...