tiistai 9. helmikuuta 2010

Sofi Oksanen: Baby Jane

Manalan tungoksessa muistelin Lostarin alakerran ahtautta. Portaita, joita pitkin on menty pää edellä ees ja taas. Morganin aina ystävällistä hymyä. Naurettavan pientä tanssilattiaa ja Darudea. Yläkerran kristallikruunun alla Lostarin muutamaa aikaansa seuraavaa heteroa. Alakerran hämärää. Hämäränurkkausten tiiviimpää hämärää. Kaapista juuri tulleiden vastaleivottuja ilmeitä ja kaapissa olevien arempia.

Tulipa sitten tämäkin luettua, Sofi Oksasen toinen romaani vuodelta 2005. En viitsinyt ostaa tätä omaksi, mutta kirjastossa se oli (yllättäen...) jatkuvasti lainassa - aina viime viikkoon asti, jolloin lopulta nappasin sen hyllystä!

Baby Janen julkaisuvuosi sijoittuu Oksasen esikoisromaanin Stalinin lehmien ja palkintoja kahmineen kohuromaani Puhdistuksen välille. Aihepiiri on kuitenkin täysin eri: tästä romaanista on turha etsiä Viron historiaa tai neuvostovallan aikoja. Baby Jane sijoittuu 1990-luvun Helsinkiin, itseään etsivien nuorten aikuisten pariin.

Päähenkilö ja minäkertoja elää parisuhteessa toisen naisen, Pikin kanssa. Piki taas on hoteinta hottia kaupungin lesbopiireissä, kaiken kokenut shanemainen naismagneetti. Pikillä samoin kuin kertojallakin on kuitenkin omat ongelmansa. Molempien elämää hallitsee vakava masennus, ja Pikillä on vielä kaiken kukkuraksi paniikkihäiriö, joka kahlehtii hänet vähitellen asuntonsa vangiksi. Ex-tyttöystävät vievät Pikin roskia, tuovat kaupasta kaljaa ja hakevat apteekista uusia pillereitä. Rahaakin pitäisi jostain saada - ja seksi myy...

Hurjankuuloisista teemoista huolimatta mielestäni romaanin parasta antia on - vähän tylsästi - sen kaupunkikuvaus ja erityisesti Helsingin kuvaus seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta. SETA oli jo olemassa (sen lehdessä ilmeisesti julkaistiin vielä tuolloin ilmoituksia, joissa etsittiin kulissiavioliittoja!) ja Lost & Found eli Lostari oli Helsingin ensimmäinen "heteroystävällinen homobaari". Muun yhteiskunnan syrjintään ei romaanissa juuri oteta kantaa, vaan ennemminkin kritisoidaan 90-luvun pilleribuumia ja terveydenhoitojärjestelmän kyvyttömyyttä hoitaa mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä.

Riipaiseva, angstinen ja raju kirja, joka ei kummemmin kaunistele parisuhdeväkivaltaa, ihmeellisiä fetissejä, alkoholiongelmia tai masennusta.

Sofi Oksanen: Baby Jane. WSOY. 2005.

SofiOksanen.fi
WSOY: Sofi Oksanen
WSOY: Baby Jane
HS kirjat: "Rakkaus ei paranna"
Wikipedia: Sofi Oksanen

1 kommentti:

  1. Luin tämän joskus kevättalvella ja pidin kovasti, jos nyt pitämisestä voi puhua näin angstisen ja surullisen kirjan kohdalla. Eniten ahdisti tiukka jako homoseksuaalien ja heterojen välillä: jos menit heterobaariin ja vietit aikaasi paljon heterojen kanssa, olit jengipetturi. Toivottavasti asiat eivät ole näin mustavalkoisia oikeassa elämässä!

    VastaaPoista