Manalan tungoksessa muistelin Lostarin alakerran ahtautta. Portaita, joita pitkin on menty pää edellä ees ja taas. Morganin aina ystävällistä hymyä. Naurettavan pientä tanssilattiaa ja Darudea. Yläkerran kristallikruunun alla Lostarin muutamaa aikaansa seuraavaa heteroa. Alakerran hämärää. Hämäränurkkausten tiiviimpää hämärää. Kaapista juuri tulleiden vastaleivottuja ilmeitä ja kaapissa olevien arempia.Tulipa sitten tämäkin luettua, Sofi Oksasen toinen romaani vuodelta 2005. En viitsinyt tätä ostaa omaksi, mutta kirjastossa se oli (yllättäen...) jatkuvasti lainassa - aina viime viikkoon asti, jolloin sen lopulta hyllystä nappasin.
Baby Jane sijoittuu julkaisuvuotensa perusteella Oksasen esikoisromaanin Stalinin lehmien ja palkintoja kahmineen kohuromaani Puhdistuksen välimaastoon. Aihepiiri on kuitenkin täysin eri; tästä romaanista on turha etsiä Viron historiaa tai neuvostovallan aikoja. Baby Jane sijoittuu 1990-luvun Helsinkiin, itseään etsivien nuorten aikuisten piiriin. Päähenkilö ja minäkertoja elää parisuhteessa toisen naisen, Pikin kanssa. Piki taas on hoteinta hottia kaupungin lesbopiireissä, kaiken kokenut shanemäinen naismagneetti. Pikillä, samoin kuin kertojallakin, on kuitenkin omat ongelmansa. Molempien elämää hallitsee vakava masennus, ja Pikillä on vielä kaiken kukkuraksi paniikkihäiriö, joka kahlehtii hänet vähitellen asuntonsa vangiksi. Ex-tyttöystävät vievät Pikin roskia, tuovat kaupasta kaljaa ja hakevat apteekista uusia pillereitä. Rahaakin pitäisi jostain saada - ja jos huumeita ei halua diilata, mikäpä jäisi jäljelle kuin seksi.
Mielestäni romaanin parasta antia on sen kaupunkikuvaus ja erityisesti Helsingin kuvaus seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta. SETA oli jo olemassa (sen lehdessä ilmeisesti julkaistiin vielä tuolloin ilmoituksia, joissa etsittiin kulissiavioliittoa!) ja Lost & Found eli Lostari oli Helsingin ensimmäinen "heteroystävällinen homobaari". Mutta muun yhteiskunnan syrjintään ei romaanissa juuri oteta kantaa, vaan ennemminkin kritisoidaan 1990-luvun pilleribuumia ja terveydenhoitojärjestelmän puutteellisuutta mielenterveysongelmaisten hoidossa. Riipaiseva, angstinen ja raju kirja, joka ei pahemmin kaunistele parisuhdeväkivaltaa, ihmeellisiä fetissejä, alkoholiongelmia ja masennusta.
Sofi Oksanen: Baby Jane. WSOY. 2005.
SofiOksanen.com
WSOY: Sofi Oksanen
WSOY: Baby Jane
HS Kirjat: "Rakkaus ei paranna"
Wikipedia: Sofi Oksanen
Luin tämän joskus kevättalvella ja pidin kovasti, jos nyt pitämisestä voi puhua näin angstisen ja surullisen kirjan kohdalla. Eniten ahdisti tiukka jako homoseksuaalien ja heterojen välillä: jos menit heterobaariin ja vietit aikaasi paljon heterojen kanssa, olit jengipetturi. Toivottavasti asiat eivät ole näin mustavalkoisia oikeassa elämässä!
VastaaPoista