Siirry pääsisältöön

Tärpit Helsingin kirjamessuille 2015

Helsingin kirjamessut alkoivat tänään, ja ensimmäinen messupäivä alkaa jo olla takanapäin. Itse istun vielä kiltisti junassa matkalla pääkaupunkiin ja tarkoituksena olisi pyöriä messuilla perjantaista sunnuntaihin.

Tässä muutama vinkki messuohjelmasta:

perjantai 23.10

klo 10.15 - 11.00 Kullervo
Sateenkaaren kirjo
HLBTIQ-hahmoista kirjallisuudessa keskustelemassa mm. Salla Simukka ja Elias Koskimies. Paneeliin olisi kannattanut ottaa mukaan myös Iida Rauma, koska hänen tuoreessa romaanissaan sukupuolivähemmistöön kuuluvaa henkilöä ei - kerrankaan! - problematisoida.

klo 11.30 - 12.00 Sibelius
Tiina Laitila Kälvemark: Karkulahti 
Olin kuulemassa kirjailijan haastattelua jo Turun kirjamessuilla. Karkulahti oli vahva ja moneen suuntaan aukeava romaani.

klo 12.30 - 13.00 Katri Vala
Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
Ajankohtainen romaani ja yksi parhaista tänä vuonna ilmestyneistä. Oma arvostelu löytyy täältä.

klo 13.30 - 14.00 Katri Vala
Lahjakas ja ennakkoluuloton X 2
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta sekä Alexandra Salmela: Antisankari
Rauman romaani ei ole vielä saanut kovin paljon blogisavuja tai mediahuomiota ylipäätään. Kiinnostaa kuulla lisää myös Salmelan romaanista, kun se on niputettu tähän samaan haastatteluun.

klo 18.00 - 18.30 Katri Vala
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Luin vasta äskettäin Itärannan Teemestarin tyttären ja uusi romaani kuulostaa vähintään yhtä lupaavalta.

lauantai 24.10

klo 13.30 - 14.00 Katri Vala
Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja maan
Abulhawan edellinen suomennettu teos, Jeninin aamut, töröttää tuossa vieressä matkalukemisena. Tarina on melkein liian traaginen, mutta myös kirjailijan uusin romaani kiinnostaa.

klo 15.00 - 15.30 Louhi
Anu Holopainen: Ihon alaiset
Luin tämän pian sen ilmestymisen jälkeen eikä mikään nuortenkirja ole herättänyt näin paljon ajatuksia pitkään aikaan. 

klo 16.30 - 17.00 Louhi
Sari Pöyliö: Ihmisen veri
Sain kirjan äskettäin luettua ja pistin vaimonikin lukemaan. Erikoinen kirja ihmiskehosta, lääkäriydestä ja elokuvan teosta.

sunnuntai 25.10

klo 11.00 - 12.00 Aino
Vähemmistöt suomalaisessa kirjallisuudessa
Sukupuolivähemmistöt ja etnisten vähemmistöjen edustajat ovat edelleen suomalaisessa kirjallisuudessa harvinaisia - ainakaan ns. valtavirtakirjallisuuden päähenkilöinä. Keskustelemassa mm. Anja Snellman.

klo 13.00 - 14.00 Aleksis Kivi
HS kirjallisuuspalkinto: Esikoiset lavalla
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon finalistit haastateltavina.

klo 13.00 - 14.00 Louhi
Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi
Simukan kaksi ensimmäistä nuortenkirjaa julkaistaan yhteisniteenä. Kun enkelit katsovat muualle ja Minuuttivalssi kertovat kahden tytön välisestä suhteesta.

klo 13.30 - 14.00 Kirjakahvila
Tahdon2015-paneelikeskustelu
Nykyisestä perhekäsityksestä keskustelemassa Jani Toivola, Tuuve Aro, Riina Katajavuori ja Paula Noronen.

klo 14.00 - 15.00 Aino
Käännetyt maailmat & kääntämisen menneisyys ja tulevaisuus
Kääntämisen merkityksestä, historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta.

--------

Huh, huh... Tässä sitä riittääkin taas nähtävää. Ja vielä voisi tietysti jossain välissä pyöriä antikvariaateissa ja lapsen kanssa uudistuneessa Tarinalaaksossa! Ja tavata muita kirjabloggaajia! Piipahdan varmasti myös jossain vaiheessa kirjabloggaajien lukuvinkkipisteessä Boknäsin osastolla (6r121). Nähdään messuilla! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude