Siirry pääsisältöön

Päivä 07 - Aliarvostetuin kirja

Tämä onkin vaikeampi kysymys... Mietin ensin, olisiko jotain kirjaa, josta minä olen pitänyt vaikka muut eivät, mutta tähän kysymykseen vastataankin vasta päivän 29 kohdalla.

En siis vastaa mitään yhtä kirjaa, vaan yhden kirjailijan koko tuotannon, eli William Shakespearen näytelmät. Ehkä hieman outo valinta aliarvostetuimmaksi, koska Shakespearen nimen tuntevat varmasti kaikki ja moni on - jos ei lukenut hänen näytelmiään - niin ainakin nähnyt niitä näyttämöllä, elokuvana tai modernisoituina versioina. Mutta kuinka moni oikeasti lukee Shakespearen tuotantoa aktiivisesti, huvikseen?

Yläasteella ja lukiossa Shakespearen näytelmät olivat englannin tunnilla vähän sama kuin Kalevala ja Helkavirret äikän tunnilla: kai niissä jotain hienoa ja suurta aisti, mutta hirveää pakkopullaa oli kahlata niitä läpi siinä iässä. Yliopistossa tartuin alkukieliseen Shakespeareen uudestaan ja yllätin itsenikin innostumalla näytelmistä. Tuntui, että ensimmäisen kerran ylipäänsä tajusi niistä jotain ja pystyi analysoimaan niitä järkevästi kuin mitä tahansa kaunokirjallisuutta. Leffaversioita katsoessa pystyi samastumaan näyttelijöihin paremmin, nauttimaan komedioiden huumorista ja tragedioiden draamasta.

Esimerkiksi Romeo ja Julia muuttui mielenkiintoisemmaksi, kun rivien välistä pystyi lukemaan parin huimasta ikäerosta: Julia oli 13-vuotias ja Romeo ilmeisesti 20-jotain, mikä antaa maailman kuuluisimmaksi tituleeratulle rakkaustarinalle aika jännän sävyn. :) Hamletilla oli vähintäänkin outo äitisuhde 300 vuotta ennen Freudin oidipusteorioita ja vähemmän tunnettu, mutta sitäkin vaikuttavampi Titus Andronicus on ehkä verisin näytelmä, jonka olen koskaan lukenut/nähnyt (uskokaa pois: K-18 olisi tälle liian alhainen ikäraja!).

Yhteenvetona siis, että Shakespearen näytelmät ovat toki arvostettuja, mutta silti aliarvostettuja. Mutta niihin tutustumisen voi onneksi aloittaa helpostikin, vaikkapa Monty Pythonin versioiden avulla. :)

Kommentit

  1. Minä, minä, minä!! Shakespeare on ihan mahtavaa, tykkään kovasti ja palaan aina välillä lukemaan näitä uudelleen -kaikkia en ole kylläkään vielä lukenut läpi. Esimerkiksi Roomeo ja Juulia on paikoin tosi roisi ja hauska ja muutenkin näille saa välillä nauraa ihan kippurassa. Shakespeare on ehdottomasti liian vähän luettua nykyaikana: näytelmiä pidetään toki hienoina klassikoina, mutta miksi niitä ei kuitenkaan lueta?

    VastaaPoista
  2. hyvä valinta! minulle tuli myös jossain kohtaa jotenkin "yllätyksenä", että nämähän ovat aivan loistavia :) näistä voisi kyllä olla "nyky"käännöksiä enemmän...

    VastaaPoista
  3. Hyvä pointti! Minä kyllä tykkäsin Romeosta ja Juliasta jo lukiossa. :) Aikuisena en ole juuri lukenut, täytyy myöntää, mutta teatterista ja televisiosta mahtavat tarinat ovat tuttuja, ja Stratford-upon-Avonissa käydessämme ostin sellaisen Shakespearen näytelmiä kootusti avaavan teoksen parantamaan yleissivistystäni. ;) Olisi kyllä hyvä idea tarttua joskus itse näytelmiinkin taas.

    VastaaPoista
  4. Erinomainen valinta! Shakespeare ei olisi tullut minulle tässä kohdassa mieleenkään, mutta loistava huomio. Punastellen tunnustan, etten ole ikinä lukenut mitään Shakespearea.

    VastaaPoista
  5. Komppaan: loistovalinta!

    Minä olen lukenut pari näytelmää, siinä uudessa suomennossarjassa. Onkos WSOY niitä kustantanut, vai kukas olikaan. Kulttuuriteko kumminkin, uudet suomennokset ja tyylikkäät ulkoasut näytelmillä!

    Eivät kuitenkaan mielestäni ole ihan helppoa luettavaa. Vaativat keskittymään!

    VastaaPoista
  6. Hienoa, en ole ainoa jonka mielestä Shakespeare on aliarvostettu!! :)

    anni.m:lle tiedoksi, että kuten Sallakin mainitsi, uusia käännöksiä onneksi tehdään edelleen. Minullakin on pari uudempaa suomenkielistä näytelmää hyllyssä - ja WSOY tosiaan on kustantajana.

    Lukeminen kyllä vaatii jonkin verran keskittymistä, mutta dialogin kuvitteleminen mielessään näytelmänä auttaa. Eihän näitä ole tarkoitettukaan luettavaksi vaan näyteltäväksi! (Shakespeare itse voisi muuten olla vähän ihmeissään siitä, miten hänen tuotantoaan nykyään lähestytään...) ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Tapio Tamminen: Islamin aseeton soturi: Ghaffar Khan ja talebanien synty

Ghaffar Khanin perustama Khudai Khidmatgar -liike on historiallisesti ilmeisesti ainutlaatuinen sosiaalinen keksintö, sillä missään muualla väkivallaton vastarintaliike ei ole järjestäytynyt kurinalaiseksi aseettomaksi armeijaksi. Eilisessä Hesarissa oli syyskuussa menehtyneen tietokirjailija Tapio Tammisen muistokirjoitus. Tamminen muistetaan ehkä parhaiten Tieto-Finlandian vuonna 2015 voittaneesta Kansankodin pimeämpi puoli -teoksesta (2015), mutta itse olen lukenut vain Tammisen vuonna 2011 ilmestyneen tietokirjan Abdul Ghaffar Khanista . Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta bloggausta en ole siitä tehnyt, joten päätin nyt kaivella vanhat muistiinpanot esiin.   Islamin aseeton soturi kertoo siis Ghaffar Khanista, joka perusti maailman suurimmaksi rauhanarmeijaksi kutsutun aseettoman liikkeen 1920-luvun lopulla brittiläisen Intian luoteisella raja-alueella, joka on nykyisin osa Pakistania. Tällä vuosituhannella kyseinen alue on tullut tunnetuksi erityisesti Yhdysvaltain pommituksi