Siirry pääsisältöön

Tuuve Aro: Merkki


Mutta Anna Holmkrona keräsi pöydältä ne hienot posliinit ja hopeat ja tyrkkäsi tilalle pienet lasikipot. Niistä ei kyllä piirakkaa syötäisi, mikä pettymys. Ja tosiaan, kippoihin valutettiin kohta helakanpunaista lientä ja sen päälle vaniljajäätelöä, aivan naurettavan pieni nokare. 
- Holmkruuna, sepä vinkeä nimi, mä sanoin lopulta. - Onko kyseessä pitkäkin suku.
Mä olin osoittanut ne sanat Nisselle, mutta ennen kuin se ehti vastata, Anna vinkaisi: - Ja, ja, kyllä on pitkä.
- Ihan Saarisia ollaan, sanoi Nisse. - Alun perin.

Vaikka yleensä vierastan novelleja, innostuin etsimään käsiini Tuuve Aron kokoelmia tykästyttyäni Sinikka Tammisen outo tyhjiö -novellikokoelmaan. Merkki oli ehkä vieläkin koukuttavampi ja vaikuttavampi kokoelma kuin tuo aiempi. Kaikissa kokoelman novelleissa hiivitään jossain mustan huumorin ja absurdin farssin rajamaastossa ja mukaan mahtuu sopivissa määrin huumoria, kurjuutta ja yhteiskunnallista kritiikkiä. Minuun tämä sekoitus osui ja upposi täysin!

Yksi kokoelman helmistä on yllä siteerattu novelli "Grannarna", jossa tavalliset talliaiset Matti ja Marjatta saavat naapureikseen suomenruotsalaiset Anna ja Nisse Holmkronan, joiden olohuoneessa komeilee kristallikruunu ja seinillä roikkuu kummallisia tauluja. Holmkronat kutsuvat naapurinsa illalliselle, jolla kilistellään shampanjaa ja ihmetellään simpukoita liemessä. Mutta miksi pariskunnan tyttären valokuva on käännetty kirjahyllyssä takaseinään päin?

Pitkä niminovelli "Merkki" puolestaan kertoo omalaatuisesta tehdastyöläisestä, joka eräänä tammikuisena iltana löytää kerrostalonsa roskakatoksesta pienen sanomalehtimytyn, jonka sisältä paljastuu vauva. Kertojalla itsellään ei kuitenkaan ole kaikki henkisesti kunnossa ja lukija joutuu jännäämään, miten vauvan (ja kertojan) lopulta käy.

Ehkä rankin novelli on kuitenkin "Rumat, likaiset ja ilkeät", jossa seurataan yksinhuoltaja-alkoholistiäidin perheen kammottavaa arkea. Novellin kertojana toimii esikoistytär Reetta, joka joutuu yksin huolehtimaan sisaruksistaan, tekemään heille ruokaa, käymään kaupassa ja peittelemään nukkumaan. Välillä täytyy lepytellä humalaisena riehuvaa äitiä olutpullolla ja makkaraleivällä. Joskus Reetan tekisi mieli vain lukita äiti parvekkeelle, ulos perheestä. Mutta silloin saattaisi sosiaalitoimiston täti tulla taas käymään ja sitä Reetta ei myöskään halua...

Kokoelman novellit ovat hyvin erilaisia, mutta ehkä yksi yhdistävä tekijä on se, että monissa esiintyy lapsia - usein yksinäisiä, syrjittyjä tai jollain tavalla unohdettuja lapsia. Silti kyseessä ei ole mikään sydäntä raastavan surullinen kokoelma - jostain löytyy aina lopulta toivoa.

Tuuve Aro: Merkki ja muita novelleja. WSOY. 2006.

Linkit:
Kiiltomato: "Yksinäiset, avuttomat ja surkeat"
HS kirjat: "Kun sosiaaliset koodit törmäilevät"
WSOY: Merkki ja muita novelleja
WSOY: Tuuve Aro

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s