Siirry pääsisältöön

Päivä 23 & 24 - Kirjoja joita itse - tai muiden - pitäisi lukea

23. päivän haastekysymyksenä on kirja, joka on ollut jo pitkään lukulistalla. "TBR-lista" on kasvanut pitkäksi eikä kovin nopeasti lyhene - eikä se nyt ole tarkoituskaan. :) Mukaan mahtuu ikuisuusprojekteja (Uppiniskaisuuden kronikka) sekä yleissivistykseen kuuluvaa settiä (Lolita ja Anna Karenina).

Lähiaikoina luettavien kirjojen kärkipäässä on varmaankin Markus Nummen Karkkipäivä, Helen Mosterin Hylky, Miina Supisen Apatosauruksen maa ja Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät. Näistä kaikista olen lukenut ja kuullut niin paljon kehuja, että olisi jo korkea lukea ne itse.

Tämän päivän haastekysymyksenä on kirja, jonka toivoisin useamman ihmisen lukevan. Näitäkin riittää, mutta yksi kirjailija ansaitsisi mielestäni enemmän blogi- ja muitakin savuja: Torgrim Eggen. Olen lukenut Eggenin kolmesta suomennetusta teoksesta kaksi, Sisustajan ja Kaksoset, joista molemmat olivat omalla tavallaan vaikuttavia kirjoja. Erityisesti jälkimmäinen, Castron Kuubaan sijoittuva romaani, ansaitsisi enemmän lukijoita ja näkyvyyttä.

Kommentit

  1. Minulle Eggenin Pärstäkerroin on jäänyt mieleen vaikuttavana lukukokemuksena, Sisustajasta en välittänyt ja senpä vuoksi kai on sitten Kaksosetkin jäänyt lukematta. Pitäisikin lukea tuo Pärstäkerroin uusiksi, koska en enää muista mikä siinä oli niin hienoa... :)

    VastaaPoista
  2. Minä taas en ole vielä päässyt Pärstäkertoimeen käsiksi, mutta sekin pitäisi kyllä lukea. Kaksoset oli minusta parempi kuin Sisustaja, kannattaa tutustua! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Anni Kytömäki: Kultarinta

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Mutta ehkä muut ihmiset eivät metsässä ole samoja kuin avotaivaan alla. He muuttuvat yhtä aikaa läpinäkyviksi ja salaperäisiksi, tavallisiksi ja oudoiksi, samaksi aineeksi kuin tuuli, linnunlaulu ja neulasten kärjissä tiukkuvat vesihelmet. Metsässä heidän ytimeensä näkee hetkittäin. Tai ei, sen vain aavistaa. Olin lukenut yhden sivun ja yli 600 oli vielä edessä, kun minun piti laskea kirja alas ja hengähtää hetki. Anni Kytömäen kirjoitustyyli on pakahduttavan kaunista, lumoavaa, tarkkaa ja kuvailevaa. Luontosanat kuulostavat eksoottisilta uudissanoilta, mutta samalla ikiaikaisen perinteisiltä. Puhutaan murskasiipi linnusta, vesikivestä , maata suonivista poluista ja äänestä, joka sujuttelee puiden takaa. Sanotaan, että suomen kielessä ja murteissa on satoja eri sanoja pelkästään lumelle, mutta Kytömäen romaani osoittaa, miten runsaasti kielestä löytyy myös muita Suomen luontoon ja metsien kulttuuriperintöön liittyviä sanoja, joita tällainen luonnos

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

Annika Idström: Veljeni Sebastian

Päällyksen kuva: Ilkka Pesonen Täytin viikko sitten yksitoista vuotta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin kouriintuntuvasti ajan rajallisuuden ja sen että jonakin päivänä minäkin kuolen. Toisinaan kun katson itseäni peilistä kauhistun, näen kellertävän ihon, hiuksenhienot rypyt suun ympärillä ja silmien alla sinertävät kuopat. Sanonta "lapsuus on ohi" ei ole koskaan koskenut minua, oma lapsuuteni ei ole edes alkanut. Veljeni Sebastian pisti silmääni WSOY:n kevään 2012 katalogista. En ollut aiemmin kuullut edes kirjailijan nimeä, mutta kustantamon ottaman uuden painoksen kuvaus kuulosti kiehtovalta. Kustantamon mukaan romaani on "väkevän myyttinen kuvaus hyvän ja pahan kerrostuneisuudesta, perhesuhteiden salatusta väkivallasta". Päähenkilö on koulukiusattu, pikkuvanha, 11-vuotias Antti. Vuonna 1985 ilmestynyt romaani on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana ja saanut myös Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itse luin alkuperäisen, vuonna 1985 ilmestyneen version ja voin s