keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Helen Moster: Hylky

Yllättäen edessä häämötti jokin. [...] Käännyin aavistuksen vasemmalle ja hidastin laskeutumista. Taas valo osui johonkin. Leijuin alaspäin. Nyt kohde pysyi valokeilassa. Samassa erotin pystyssä törröttävän maston. Edessäni makasi hylky!

Helen Mosterin esikoisromaanissa seikkaillaan kahdella eri aikakaudella, kolmessa eri paikassa. Nykyajassa helsinkiläinen Anton on sukeltelemassa Suomenlahdella, kun hän löytää yllättäen hylyn. Hylystä Anton nappaa mukaansa pienen, posliinisen kupin, jossa on ruusumaalaus. Sitten hypätäänkin jo 1700-luvulle, jossa Venäjän ikääntyvä keisarinna Katariina Suuri tilaa astiaston saksalaiselta Meissenin posliinitehtaalta. Posliiniastiastoa viemään määrätään hollantilainen merikapteeni Willem Arnesen, jonka Arne-poika pääsee isänsä mukaan oppimaan merenkäynnin saloja.

Romaani oli erilainen kuin etukäteen odotin. Luulin, että siinä olisi enemmän kuvausta merimatkasta ja siitä, miten hylky päätyi meren pohjaan ja mitä sitten tapahtuu, kun se heti romaanin alkumetreillä löydetään. Tarina ei kuitenkaan keskity varsinaiseen laivaan tai hylkyyn kuin vasta aivan lopussa. Suurin osa ajasta seurataan Arnen ja tämän isän reissaamista ympäri Alankomaita ja Saksaa, kun he valmistautuvat merimatkaan ja keräävät keisarinnalle lähtevää lastia kokoon. Välillä taas hypätään nykyaikaan, jossa Anton seurailee Arnesien jalanjälkiä Keski-Euroopassa. Sitten taas käväistään 1700-luvun lopun Pietarissa, jossa Katariina Suuri odottelee jo malttamattomana tilaustaan.

Pidin erityisesti kirjan rikkaasta ja huolellisesta kielestä, mutta itse tarina ja henkilöt jättivät hiukan toivomisen varaa. Tietyt yksityiskohdat kirjassa häiritsivät tai jäivät vaivaamaan. Kuvittelin esimerkiksi Arnen nuoreksi, korkeintaan 10-vuotiaaksi pojaksi ja yllätyin, kun jossain kohtaa mainittiin, että hän oli 15-vuotias (muistaakseni). Ujo ja hiljainen Arne vaikutti minusta paljon nuoremmalta ja myös Arnen ajatukset olivat välillä kuin jostain lastenkirjasta, esim. "Arnea nauratti tammilankkujen nitinä ja natina jalkojen alla." Myös Anton tuntui epäuskottavalta. Miten nuori mies, jolla ei ole työpaikkaa tai tuloja, päättää yhtäkkiä lähteä selvittämään kahvikupin tarinaa lentelemällä ympäri Eurooppaa? Ok, ylihuolehtivainen äiti avusti poikaansa rahallisesti, mutta tämäkin oli vähän ontuva selitys...

Monet viittaukset jäivät hämäriksi ja sivujuonet avonaisiksi. Mikä merkitys Meissenin posliinitehtaan johtajan Camillo Marcolinin sormuksella oli? Miksi Antonin kädet olivat niin samannäköiset kuin Arnen maalaamassa kuvassa esiintyvät posliininmaalaajan kädet? Mitä Caspar an der Heidenille, Arnen ystävälle ja taidemaalarille, tapahtui?

Willem Arnesen, Arnen isä, oli minusta kirjan mielenkiintoisin hahmo. Hän vaikuttaa aluksi varsin stereotyyppiseltä ankaralta isältä, joka väheksyy Arnen taiteellisia lahjoja ja yrittää kieltää poikaansa maalaamasta. Hän ei näe meriaiheisissa tauluissa mitään ihastelemisen arvoista, onhan hänellä oikea meri koko ajan ympärillä matkoillaan. Toisaalta Willem Arnesen on aivan arkkitehtuurin pauloissa ja kehuu vuolaasti ja tunteikkaasti näkemäänsä goottilaista kirkkoa. Varsin kaksijakoinen mies siis, eikä aivan niin epäesteettinen kuin voisi ymmärtää...

Jostain syystä tuntuu jotenkin pahalta kritisoida tätä kirjaa, koska siinä on kuitenkin niin paljon hyvää, että suosittelen lukemaan sen silti. Tekee mieli sanoa sama kuin Salla: olisin halunnut pitää tästä enemmän. Odottelen joka tapauksessa mielenkiinnolla Mosterin mahdollisia tulevia romaaneja!

Helen Moster: Hylky. Avain. 2011.

HelenMoster.fi 
Avain: Hylky
Kiiltomato/Tapio Salomaa: "Harhailua ja löytämistä" 
HS kirjat: "Hylky kätkee unelmat ja pettymykset"
Keskisuomalainen: Hylky

2 kommenttia:

  1. Unohdinkin tuon sormusasian kokonaan! Sekin jäi tosiaan epäselväksi...

    VastaaPoista
  2. Marcolinin sormus oli tosiaan ihan mysteerijuttu. Ensin sitä kuvailtiin niin kuin se olisi tärkeämpikin asia, mutta sitten se jotenkin unohtui...

    VastaaPoista