Siirry pääsisältöön

Markus Nummi: Karkkipäivä

Kansi: Päivi Puustinen
"Mä olen oikeesti tohtori Kilmoori eli Tok vaan", sanoi Tomi ja katsoi Aria suoraan silmiin. Katse oli anova. "Ja mun pitää oikeesti auttaa yhtä sessaa... prinsessaa... eli... eli Mirabellaa. Uskothan sä?"
Ari ei tiennyt mitä sanoa.

Markus Nummen Karkkipäivän kanssa koin viime vuonna hypetyksen yliannostuksen ja jätin romaanin suosiolla hyllyyn odottelemaan blogi- ja muiden savujen hälvenemistä. Silti tuntui, että ympärillä kaikki olivat lukeneet tai lukivat Karkkipäivää ja noin puolet lukijoista ilmoitti, että Finlandia-palkinnon olisi pitänyt mennä tähän osoitteeseen Nenäpäivän sijaan.

Korkeat odotukset iskostuivat kaikessa hiljaisuudessa minuunkin niin syvään, että jotenkin aavistelin, että tästä kirjasta en yksinkertaisesti voi olla pitämättä (vähän samaa aavistelen muuten Harjukaupungin salakäytävistä, joka tuossa lukupinossa odottelee). Välttelin siis Karkkipäivää ja luin sen sijaan Nummen Kiinalaisen puutarhan keväällä. Se oli niin poikkeuksellisen hyvä kirja, että ihmettelen vieläkin miten vähälle huomiolle se on jäänyt.

Aurinkoisen mustikankeruuretken jälkeen oli sitten sopiva aika lopulta tarttua mustikansiniseen ja makeannimiseen romaaniin. Luin tämän parissa päivässä; viimeisiä kappaleita suorastaan ahmin sellaisella nopeudella, etten muista milloin olisin viimeksi ollut näin jonkin kirjan pauloissa.

Kirjan juoni on kerrattu jo monessa esittelyssä ja blogissa, joten tässä lyhyesti: kirjailija Arin seuraan lyöttäytyy Tok Kilmooriksi itseään kutsuva pikkupoika, joka yrittää pelastaa prinsessa Mirabellan. Sekä Ari että sosiaalityöntekijät ovat ihmeissään, kunnes pojan tarinan takaa paljastuu toinen...

Hämmennyin heti romaanin alussa. Syynä tähän ei ollut "Tok Kilmoorin" käyttämä erikoinen leikkikieli vaan se, että Karkkipäivän alussa kirjailija, Ari, tuskailee Karkkipäivä-nimisen romaanin kirjoittamisen kanssa. Kirjallisuuden entinen opiskelija nosti minussa taas pientä päätään ja innostui. Autofiktiota, mahtavaa! :)

Päivi Koivisto on kirjoittanut Kiiltomatoon mielenkiintoisen tekstin autofiktiosta ja kuinka se on taas yleistymässä Suomen kaunokirjallisuudessa. Eli autofiktio tarkoittaa siis mitä tahansa fiktiivistä tekstiä, jonka päähenkilöä tai kertojaa voidaan oletettavasti pitää samana kuin kirjailijaa. Siis vähän niin kuin omaelämäkerta, mutta fiktiivisenä. Koiviston tekstissä mainitaan Karkkipäiväkin. Käykääpä lukemassa, jos aihe yhtään kiinnostaa!

Mutta jos palataan vielä mielipiteeseeni romaanista, niin kyllä hyvää kannatti odottaa! Kirjan tarina oli kaikkea muuta kuin aurinkoinen, mustikansininen ja makea, mutta ennakkoaavistus piti sikäli paikkansa, että eihän tästä voinut olla pitämättä. Henkilöhahmot jotenkin tunnisti, hirvittävällä tavalla, todellisiksi (se viikonloppulomalle lähtevä äiti!) ja joillekin, erityisesti Paulalle, halusi vain huutaa (mene nyt hyvä nainen sinne kotiin jo!). Jotkut mielikuvat taas syöpyivät mieleen, koska ne voisivat olla ja ovat totta (se avatun jääkaapin valossa pehmoleluaan lohduttava lapsi).

Tämä oli hyvin erilainen kirja kuin Kiinalainen puutarha, enkä osaisi laittaa niitä paremmuusjärjestykseen jos pitäisi. Finlandia-palkintoakaan en lähde enää ruotimaan. Eiköhän Karkkipäivä ole omat lukijansa tavoittanut ja Nenäpäivä omansa. :)

Markus Nummi: Karkkipäivä. Otava. 2010. 383 sivua.

Otava: Karkkipäivä
Otava: Markus Nummi
Kiiltomato/Tiina Rintala: "Lähiöpihan näkymättömät lapset"
HS kirjat: "Näkymätön kaupunki satuttaa silmiä"

Kommentit

  1. Kiva että luit ja tykkäsit! Luin arviotasi nyökkäilen "juuri noin", "kyllä" jne. Minä odotan että tuo hehkuttamasi Kiinalainen puutarha saisi pian vuoronsa.

    VastaaPoista
  2. Kiva että tykkäsit tästä, niin minäkin ja taisin olla juuri yksi niistä hehkuttajista, jotka olisi valinnut tämän nenäpäivän edelle Finlandian jaossa...Minä en ole vielä lukenut Nummelta muuta, mutta kiinnostuin kyllä:)

    VastaaPoista
  3. Minullakin on tämä lukupinossani, saa nähdä milloin ehdin... Kiitos tuosta linkistä Kososen autofiktio tekstiin, aihe on kiinnostava!

    VastaaPoista
  4. anni, Kiva kuulla! :) Olisi mukavaa nähdä ja lukea enemmän arvioita Kiinalaisesta puutarhasta.

    Sanna, minäkin kiinnostuin tämän myötä Nummen esikoisromaanista, Kadonnut Pariisi, joka on ilmeisesti fantasiaa, eli taas aivan erilainen kuin nämä kaksi muuta!

    Maria, Ole hyvä! Toivottavasti pääset Karkkipäivän kimppuun pian. :)

    VastaaPoista
  5. Tämä on ollut pitkään luettavien listalla! Äh, liiankin pitkään, vai pitäisikö oppia ajattelemaan niin päin, että ihanaa kun maailma on pullollaan vielä lukemattomia hyviä kirjoja.

    Kiitos myös tosta kiiltomato-linkistä, juttu oli mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  6. Pitäisi lukea tämä ennen kuin uudet Finlandia-ehdokkaat julkaistaan. Haastoin nimittäin viime vuonna itseni lukemaan "kaikki" ehdokasteokset (Kärpäsenkesyttäjän(?) jätin jo valmiiksi pois haasteesta). Hyvin jaksoin, mutta sitten tyssäsi ja tyssäsi nimenomaan tähän viimeiseen eli Karkkipäivään. Pitäisi koota itsensä nyt lähikuukausina ja saattaa haaste loppuun:)

    VastaaPoista
  7. Luin Karkkipäivän vasta nyt, joten jäin aika paljolta paitsi kaikesta suitsutuksesta, ja tutustuin kirjaan puhtaalta kankaalta. Pidin tarinasta ja sen rohkeudesta, mutta sen sijaan en hurmaantunut kielestä. Oli tämä silti antoisa lukuelämys, ja sivut kääntyivät miltei itsestään :)

    VastaaPoista
  8. Tämä oli kyllä hurja kirja, minäkin annoin sen odottaa, ajattelin jopa etten lue ollenkaan. Luin kuitenkin. Viimeiset luvut oli tosiaan pakko ahmia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Voi Romeo, Romeo, miksi olet Romeo? Hylkää isäsi ja kiellä nimesi, tai jos et tahdo, vanno että rakastat, enkä minä silloin ole Capulet. Romeo ja Julia taitaa olla yksi esitetyimmistä ja tunnetuimmista (ellei tunnetuin) Shakespearen näytelmistä, "kaikkien aikojen rakkaustarina", josta on tehty tuhat ja yksi versiota ja uudelleentulkintaa. Shakespeare saa silti usein kaiken kunnian rakkaustarinan keksimisestä; moni ei tiedä, että hän ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka kirjoitti Romeon ja Julian kohtalokkaasta suhteesta. Tarinaa oli kerrottu eri muodoissa ympäri Eurooppaa jo vuosikymmenten ajan ennen Shakespearen näytelmäversiota, ja se oli hänen yleisölleen hyvin tuttu. Shakespearen pääasiallinen lähde oli eräs Arthur Brooken runoteos, Romeus and Juliet (1562), josta näytelmän juoni ja kaikki sen henkilöt ovat peräisin. Romeon ja Julian hienous ei ehkä perustukaan pelkkään tarinaan vaan tapaan, jolla Shakespeare sen esittää. Näytelmää pidetään mestariteoksena ositt

José Saramago: Luola

[...] jotkut lukevat koko ikänsä eivätkä pääse koskaan lukemansa sisälle, he takertuvat tekstiin eivätkä ymmärrä että sanat ovat vain virtaavan joen poikki aseteltuja kiviä, ne ovat sitä varten että pääsisimme niitä myöten toiselle rannalle, sillä pääasia on juuri se toinen ranta, Paitsi jos, Paitsi jos mitä, Paitsi jos sellaisella joella ei olekaan pelkästään kahta rantaa vaan monta, jos jokainen lukija on itse oma rantansa ja jos se ranta, jolle hänen on päästävä, onkin juuri hänen ja vain hänen [...] Yritin joskus lukea José Saramagon Toinen minä -romaania, mutta en päässyt muutamaa kymmentä sivua pidemmälle. En pitänyt kilometrin pituisista lauseista, verkkaisesta tahdista ja sekavasta dialogista, jossa ei tiennyt kuka sanoi mitäkin. Tartuin siis hieman vastahakoisesti lukupiirikirjaamme Luolaan . Yllätyin, miten mukaansatempaava romaani oli (ainakin Toiseen minään verrattuna!) ja luin kuin luinkin 400-sivuisen järkäleen vajaassa viikossa. Tyyli tuntui heti alusta lähtien pe

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

100 on hyvä numero, hän ajatteli, se on tasapainoinen luku. Sillä on neljä jalkaa, se tuoksuu Omolle ja se on kissa. Niinpä Jonas osti appelsiineja. Hän osti niitä neljä, yhtä monta kuin kissalla on jalkaa, ja saippuaa, samanlaista kuin mitä mummolassa oli ollut hänen lapsuudessaan. Vihreää ja mäntysuovan tuoksuista. Tällaisen saippuan olemassaolon Jonas ehdottomasti hyväksyi, ei pelkästään sen nostalgia-arvon takia vaan myös yleisen hygienian. Tämä on ensimmäinen kirja, jolla osallistun Sivumennen-podcastin ja -blogin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea vuoden aikana 12 vielä lukematonta kirjaa omasta hyllystä. Miki Liukkosen Lapset auringon alla on odottanut hyllyssä lukemistaan jo useamman vuoden ajan, muistaakseni ilmestymisvuodestaan (2013) lähtien. Liukkonenhan on oululainen kirjallisuuden enfant terrible ; nuoren, boheemin, vähän hullun rappiorunoilijan perikuva, joka väitti - kenties vain puolivakavissaan - uudistavansa suomalaisen kirjallisuude