En saanut silmiäni irti hänen valokuvastaan; koulun orkesterin soittaessa minä tuijotin kuvaa koko ajan, tuntui kuin me olisimme sopineet tapaavamme tällä hetkellä, jotta voisimme kertoa toisillemme jotain, mitä emme vielä tienneet toisistamme. Tutustuin viime vuoden loppupuolella muutamaan itselleni ennestään tuntemattomaan saksalaiskirjailijaan, osittain Helsingin kirjamessujen Saksa-teeman innoittamana. Siegfried Lenzin teos tarttui kirjastosta käteeni, ja arvio kirjasta on odottanut kirjoittamistaan jo jonkin aikaa. Hetken hiljaisuus alkaa siitä, kun kaikki päättyy: hautajaisista. Koulun kuoro laulaa, minkä jälkeen rehtori astelee juhlasalin eteen, kohti koroketta, jolle on asetettu Stellan kuva. Käy ilmi, että Stella on koulun englanninopettaja, ja kirjan minäkertoja, 18-vuotias Christian, on yksi hänen oppilaistaan. Jo teoksen toisella sivulla paljastetaan, että Christianin ja Stellan suhde oli aivan muuta kuin perinteinen oppilas-opettaja-suhde: Sinun lyhyt musta tukkasi...