lauantai 29. tammikuuta 2011

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

- Onksteilläkaikkiokei? joku kysyi.
Nostin katseeni hiekasta, jonka jäyhän muotokirjon tarkasteluun tajusin samassa keskittyneeni jo tovin pitääkseni ajatukset poissa heikosta olosta. Edessä seisoi kaksi ylimeikattua ja alipuettua teinityttöä joista jäi päällimmäiseksi mieleen tyyntä merenpintaa vasten piirtyvä mieletön vaaleanpunaisuus.

Finlandia-palkittu Nenäpäivä on ensimmäinen Mikko Rimmisen romaani, jonka olen lukenut. Ihastuin heti kirjan alkupuolella sen värikkääseen kieleen, josta ei uudissanoja ja yllättäviä adjektiiveja puutu. Suomen kieltä väännellään ja käännellään; tuntuu kuin Rimminen yrittäisi varta vasten löytää kielen uudistusvoiman rajat. Taituruutta on sekin, että uudissanat eivät olleet oikeastaan koskaan sellaisia, ettei niiden merkitystä olisi viimeistään kontekstista ymmärtänyt.

Mutta, mutta... Kirjasta jäi jälkeenpäin jotenkin semmoinen olo, että tässäkö tämä nyt sitten oli. Vaikka kieli oli rikasta, runsasta, pursuilevaa ja hersyvän hauskaa, niin itse juoni jäi lopulta jotenkin vaisuksi ja mitäänsanomattomaksi. Toisaalta Hesarin arviossakin huomautetaan, että teoksen voima on sen tyylissä ja muuten "se on vain kappale tyhjänpäiväistä elämää ilman sen kummempaa aihetta." Jotkut varmaan tykkää, toiset ei...

Yksinäinen, keski-ikäinen Irma tekeytyy Taloustutkimuksen gallup-kyselijäksi ja haahuilee ympäri Hakaniemeä ja erityisesti Keravaa, soitellen ihmisten ovikelloja. Monet ottavat Irman vastaan; erään Irjan kanssa hän ehtii melkein ystävystyäkin. Sympaattisin haastateltava on talonmies Virtanen, joka ei ole talonmies lainkaan. Moni kysyy Irmalta matkan varrella "onksteilläkaikkiokei?" - ja ilmiselvästi Irmalla ei ole kaikki okei, mutta Irma ei ala itseään sen kummemmin surkuttelemaan.

Juha Siro kirjoitti taannoin blogissaan hauskan pohdinnan siitä, kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli kuuluisi, jos siitä leffa joskus tehtäisiin. Irmahan on tavallaan Suomen Mr. Bean, nolojen tilanteiden nainen parhaimmillaan. Toisaalta en usko, että kirjasta saisi kovin vetävää leffaa, koska kirjan paras puoli - eli kieli ja tyyli - jäisi pakostakin osittain pois.

Toisaalta Irman mietteiden yksityiskohtainen, tajunnanvirtamainen seuraaminen kävi välillä jotenkin puuduttavaksi. Irman saamattomuus ja avuttomuus jopa ärsytti minua. Kirja on silti hyvä kuvaus yksinäisyyden lohduttomuudesta ja elämän päämäärättömyydestä. Lukemisen arvoinen kyllä, mutta ei mielestäni mitenkään häikäisevän hyvä - nerokasta kielenkäyttöä lukuun ottamatta.

Mikko Rimminen: Nenäpäivä. Teos. 2010.

Linkit:
Teos: Nenäpäivä
Teos: Mikko Rimminen
HS Kirjat: "Älykäs Irma etsii ystävää"
Kirjavinkit.fi: Nenäpäivä
Juha Siron blogi: "Kenelle Nenäpäivä-leffan päärooli?"

perjantai 28. tammikuuta 2011

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Istumme keittiön pöydän ääressä. Minulla on paksut villahousut ja kuuma kaakao polttelee huuliani. Pekalla ja Annallakin on villahousut. Poikien ja tyttöjen värit. Pekan isä istuu olohuoneessa joulukuusen viereisellä tuolilla lukemassa. Hän polttaa piippua, joka tuoksuu ihan erilaiselta kuin isän tupakka. Minua jännittää vähän olla yksin vieraassa paikassa, joten enimmäkseen tuijotan villahousujeni polvissa olevia mummon ompelemia paikkoja, jotka tekevät polvistani paksun näköiset. Pidän niistä silti.

Täytyy myöntää, että kuten moni muukin bloggaaja ja lukija on sanonut, minäkin suhtauduin tähän kirjaan etukäteen pienellä varauksella. Voisiko tosiaan olla niin, että Suomen kärkikaartiin kuuluva, kansainvälistäkin uraa luova näyttelijä ja julkkis olisi lisäksi lahjakas kirjailija? Vai onko kyseessä vain tekijän julkisuuden siivittämä kohukirja tai lapsuustilitys?

Yllätyin. Positiivisesti. Romaanihan oli loistava, Peter Franzén osaa kirjoittaa! Samalla hämmennyin kun tajusin, että voisin hyvillä mielin sijoittaa tämän kirjan viime vuosina lukemieni kotimaisten romaanien terävimpään kärkikastiin. Julkkiksen pinnallista kohukirjaa odottanut kriittinen lukija myöntää täten ennakko-oletuksensa täysin vääriksi!

Kirjaa on kehuttu blogimaailmassa laajalti, enkä aio toistaa tässä kaikkea. Sanon vain sen, että enpä muista milloin olisin viimeksi lukenut näin koskettavaa ja ihon alle tulevaa romaania lapsuudesta. Omaelämäkerrallisuus on tietenkin vahvana elementtinä mukana, mutta romaani poikkeaa (hyvällä tavalla!) esimerkiksi Olli Jalosen Poikakirjasta siinä mielessä, että lapsuutta ei muistella jälkiviisaana aikuisena. Jalosen romaanissa aikuisen isällinen ääni kuulsi jotenkin kerronnan läpi, kun taas Franzén asettaa lukijan muitta mutkitta mukaan pienen Pete-pojan elämään, kulkemaan vierellä, osallistumaan leikkeihin, ottamaan osaa lapsuuden uteliaisuuteen ja avuttomaan pelkoon. Romaani on kiehtova, lapsuusmuistoista koostuva välähdysten mosaiikki, joka on Franzénin mukaan syntynyt lähinnä intuitiivisesti, ilman sen suurempia suunnitelmia.

Franzén voisi kyllä harkita vakavasti kirjailijankin uraa, sen verran vakuuttavaa tekstiä miehen kädestä syntyy. Ehkä tämä kirja oli ikään kuin se perinteisesti kirjailijan omaa elämää pakostikin sivuava esikoinen, joka syntyi ainakin osittain tarpeesta käsitellä lapsuuden tapahtumia ja traumoja. Toinen romaani on kuitenkin ilmeisesti työn alla - saa nähdä, onko sekin omaelämäkerrallinen vai täysin fiktiivinen. Jään mielenkiinnolla odottelemaan...

Peter Franzén: Tumman veden päällä. Tammi. 2010.

Linkit:
Tammi: Tumman veden päällä
HS Kirjat: "Kyllä he tietävät, mitä he tekevät"
Elävä Arkisto: Peter Franzénin haastattelu
Wikipedia: Peter Franzén

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Mia Malmi (toim.): Hullu akka!

Minä olen siis rakkaani myötä saanut neljä lasta synnyttämättä ainuttakaan. [...] sain tarpeekseni ainaisesta selittelystä ja otin käyttööni ruotsalaisten keksimän sanan, eli olen bonusäiti ja bonusmummi ja ylpeä siitä. Sitä en tosin tajua miksei minulle ole positiivista nimitystä suomen kielessä. Miksi olen Suomessa vain "isin tai vaarin naisystävä" tai "uusioperheen lapseton äiti"? Bonusäiti kuulostaa paljon paremmalta ja kielii jostakin positiivisesta. Bonusäiti on jotakin ihanaa ja lempeää lapsen elämässä.

Toimittaja, kirjailija Mia Malmin kokoama Hullu akka! Kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta sisältää pohdintoja ja tutkielmia sinkkuudesta, äitiydestä, parisuhteesta ja kaikesta siitä, mitä naisena olemiseen voi kuulua. Ääneen pääsevät mm. kirjailijat Hanna Hauru, Rosa Meriläinen ja Hanna-Riikka Kuisma sekä toimittajat Anna Perho ja Susanna Yliluoma. Miehistä näkökulmaa yrittävät ilmeisesti edustaa (kovin yksipuolisesti) Jouni Hynynen ja Roman Schatz.

Mia Malmi on antanut kaikkien kirjoittajien lähestyä aihetta täysin vapaasti omista lähtökohdistaan lähtien. Tuloksena on jotenkin epätasainen ja sekava kokoelma; osa teksteistä on humoristisia, kolumnityyppisiä tilityksiä; muutama taas lähentelee tieteellisen artikkelin tyyliä viittaamalla tutkimuskirjallisuuteen ja sisältämällä kattavan lähdeluettelon. Erityisesti Terhi Koulumiehen pseudotieteellinen teksti, joka pohjautuu aikansa eläneisiin Mars ja Venus -tyyppisiin parisuhdeoppaisiin oli outo. Samoin psykoanalyytikko Elina Reenkolan freudilaista tekstiä en osannut ottaa tosissaan: Reenkolan mukaan kun aikuinen nainen vihaa automaattisesti miehiä, koska on tyttönä kokenut tulevansa isänsä vuoksi syrjityksi äidinsä taholta. Juuri näin...

Osa teksteistä ärsytti pakostakin. Naisten käsitteleminen yhtenä yhtenäisenä joukkiona on jotenkin vanhanaikaista ja pakostakin käytetyt stereotypiat (suttuinen yksinhuoltajaäiti lähiössä, arvaamattomasti raivoava PMS-vaimo, häähullu, pullantuoksuinen superäiti) tuntuivat kulahtaneilta ja aikansa eläneiltä mielikuvilta. Mukaan mahtui toki positiivisia yllätyksiäkin. Esimerkiksi Seija Vilénin puolison, Anna Kortesalmen kirjoittama "Mangopuun varjossa eli elämää post-traumaattisessa uusioperheessä" antoi mielenkiintoisen näkökulman kaksiäitisen perheen perustamiseen, varsinkin kun luen parhaillaan Vilénin Mangopuun alla -romaania. Samoin Sunniva Strömnesin "Bonusäidin vaaleanpunainen avaruusasu" -teksti (josta lainaus yllä) käsitteli uusperheen äidin roolin ongelmia ihanan avoimesti ja rehellisesti.

Mia Malmi (toim.): Hullu akka! Kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta. Like. 2010.

Linkit:
Like: Hullu akka!
Kirjavinkit.fi: Hullu akka!
Savon Sanomat: Hullu akka!

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo

Sitten Stephenin oli kerrottava hänelle julma totuus, hänen oli sanottava: "Minä olen yksi niistä, jonka Jumala on otsamerkinnyt. Kuten Kain, minut on merkitty ja tahrittu. Jos tulet luokseni, Mary, maailma kammoksuu sinua, vainoaa sinua, kutsuu sinua saastaiseksi. [...] sinä käännyt puoleeni ja sanot: 'Sinä ja minä olemme kunniakkaampia kuin nämä ihmiset. Miksi maailma vainoaa meitä, Stephen?' Ja minä vastaan: 'Koska tässä maailmassa suvaitaan ainoastaan niin kutsuttuja normaaleja.' Ja kun haet luotani suojaa, sanon: 'En kykene suojelemaan sinua, Mary, maailma on vienyt minulta oikeuteni suojella. Olen aivan avuton, voin vain rakastaa sinua.'"

Näin pohdiskelee Stephen Gordon, yläluokkaan kuuluva englantilainen nainen, Radclyffe Hallin (alun perin Marguerite Radclyffe-Hallin) klassikkoromaanissa Yksinäisyyden kaivo, jonka Basam Books eräänlaisena kulttuuritekona julkaisi viime vuoden puolella ensi kertaa suomeksi. Yksinäisyyden kaivo kuuluu niihin kirjoihin, josta tuli jo omana aikanaan sensaatio kiistanalaisen aihepiirinsä vuoksi. Romaani käsittelee naisten välistä rakkautta 1900-luvun alussa. Kirjaa ei aluksi suostuttu kustantamaan, ja kun se vihdoin julkaistiin (vuonna 1928), kustantamo haastettiin oikeuteen. Eri tahot syyttivät romaania "synnynnäisen invertismin ja pervertismin" esittämisestä ja Sunday Express -lehden päätoimittaja kirjoitti kuuluisassa pääkirjoituksessaan: "Mieluummin antaisin terveelle pojalle tai tytölle pikarillisen sinihappoa kuin tämän kirjan." Lopulta itse Englannin sisäministeri puuttui asiaan ja kirja poistettiin myynnistä sillä perusteella, että se oli hänen mielestään "vakava haitta julkiselle edulle." Kirjasta julkaistiin kuitenkin jälleen uusia painoksia 1950-luvulla.

Mistä näin kauhistuttavan haitallinen kirja sitten kertoo? Päähenkilö on Stephen Gordon, joka toivoo jo lapsena olevansa nimensä mukaisesti poika. Stephen onkin varsin tyypillinen poikatyttö: inhoaa mekkoja, nukkeleikkejä ja pitkää tukkaa; haluaisi vain miekkailla ja ratsastaa. Teini-iässä Stephenin erilaisuus korostuu entisestään ja muiden tyttöjen haikaillessa jo avioliittoon hän tuntee itsensä pohjattoman yksinäiseksi kummajaiseksi. Kukaan ei osaa tai halua selittää hänelle, mikä hänessä on "vikana". Stephenin viisas isä kyllä arvaa asioiden oikean laidan, mutta molemmat vanhemmat yrittävät lempeästi ohjata Stepheniä takaisin "oikeille raiteille", jotta hän voisi omaksua sen roolin, mikä tuon ajan naiselle kuuluukin.

Seuraava sisältää muutamia juonipaljastuksia myös kirjan loppupuolelta: Aikuisuuden kynnyksellä Stephen rakastuu päätä pahkaa - tietenkin toiseen naiseen. Angela on itse tahollaan naimisissa miehen kanssa, eikä kukaan osaa ensin epäillä hänen ja Stephenin suhdetta muuksi kuin ystävyydeksi. Asioiden oikean laidan selvittyä Stephen joutuu pakenemaan kotoaan, rakkaasta Mortonin kartanosta. Hän matkaa mm. Pariisiin, jossa hän kohtaa uuden maailman: salongit, joissa on muitakin "luonnottomia" naisia ja miehiä sekä miehiksi pukeutuvia naisia. Omana itsenään eläminen vaatii uskomattoman paljon rohkeutta maailmassa, jossa "inverttejä" (aikakauden termi mm. lesboille) halveksitaan avoimesti. Ensimmäinen maailmansota vie Stephenin ambulanssikuskiksi Lontooseen, missä hän tapaa Maryn, jonka kanssa hän matkaa Pariisiin luomaan kirjailijanuraa. Parisuhde ei kuitenkaan ole pelkkää onnea ja rakkautta...

Pidin kirjasta todella paljon! Luin kirjan julkaisuhistoriasta etukäteen ja odotin jotain ronskia erotiikkaa tai imelää romanssia, mutta kumpaakaan ei tässä ollut. Juoni oli vanhanaikaiseen tapaan ihanan hidastempoinen ja Stephenin kasvaminen aikuiseksi oli kuvattu yksityiskohtaisesti. Moniin tunteisiin ja pohdintoihin pystyi täysin samastumaan! Mieheksi pukeutuminen ja naisiin rakastuminen oli myös kuvattu jotenkin täysin luonnollisella ja yksinkertaisella tavalla - ei mitään selittelyä, häpeilyä tai sensaationhakuista kauhistelua. Tämä pitäisi kyllä ostaa ihan omaan kirjahyllyyn asti.

Lopuksi vielä vähän fiilistelyä romaanista. Tälle viestille voisi olla monia kuulijoita vielä nykyajan maailmassakin:

Hän menisi tytön luo ja sanoisi: "Minä tiedän. Minä tiedän siitä kaiken, voit luottaa minuun, Stephen." Ja sitten hän antaisi neuvoja ja koettaisi rohkaista: "Sinä et ole luonnoton, etkä kammottava, etkä hullu, yhtä lailla olet osa sitä, mitä kutsutaan luonnoksi, kuin kaikki muutkin; sinua vain ei ole vielä määritelty - sinulla ei ole omaa paikkaasi luomakunnassa. Mutta jonakin päivänä se tulee, ja sillä aikaa et saa kavahtaa itseäsi, vaan sinun on kohdattava itsesi rauhallisesti ja rohkeasti. Ole rohkea; tee parhaasi taakastasi huolimatta. Mutta ennen kaikkea ole kunniallinen. Pidä kunniastasi kiinni niiden toisten takia, jotka myös kantavat samaa taakkaa. Näytä heidän tähden maailmalle, että sinun ja heidän kaltaiset ihmiset voivat olla aivan yhtä epäitsekkäitä ja hienoja kuin loputkin ihmiskunnasta. Omista elämäsi sen todistamiselle - siinäpä vasta hieno elämäntyö, Stephen."

Radclyffe Hall: Yksinäisyyden kaivo. Basam Books. 2010.
Englanninkielinen alkuteos: The Well of Loneliness
Suomentaja: Milla Karvonen

Linkit:
Basam Books: Yksinäisyyden kaivo
Wikipedia: Yksinäisyyden kaivo
Wikipedia: Radclyffe Hall
Parnasson kritiikit: "Nouse ja puolusta meitä"

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kevään 2011 kirjat

Sunnuntaihesari listasi sivun verran keväällä 2011 ilmestyvää kirjallisuutta, josta piti tietenkin poimia itseäni eniten kiinnostavat tapaukset omalle luettavien listalle.

KAUNOKIRJAT

Esikoiset
Helen Moster: Hylky. "Tutkija selvittää uponneesta laivasta löytyneen kahvikupin tarinaa." Avain. 03/2011.
(Kirjan kuvaus Avaimen esitteessä oli mielenkiintoinen.) > luettu!

Kotimainen kirjallisuus
Essi Henriksson: Paljain käsin. "Romaani kolmen sukupolven naisista." Gummerus. 3/2011. (Romaanin piti alun perin ilmestyä vuosi sitten, mutta sitä lykättiin. Nyt odottelu vihdoin palkitaan! Henrikssonin esikoinen, Ilmestys, kolahti niin sanotusti kovaa.) > luettu!
Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo. "Syrjäytyneet hivuttautuvat kohti keskiluokan reviiriä." Like. 4/2011. > luettu!

Ulkomainen kirjallisuus
Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema. "Kuoleva ravintolakriitikko tekee viimeisen makumatkan." Gummerus. 02/2011 (Olen utelias: mitä muuta Siilin eleganssin kirjoittaja on saanut aikaiseksi?) > luettu!
Yangzom Brauen: Tiibetin tyttäret. "Tiibetistä paenneen perheen tarina." Ajatus. 02/2011.

Damon Galgut: Vieraissa huoneissa. "Romaani muukalaisuudesta." Basam Books. 05/2011. > luettu!
Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset. "Lasten vanhemmat katoavat hoitamaan norsuja." Tammi. 05/2011.

Hilary Mantel: Susipalatsi. "Booker-palkittu historiallinen romaani." Teos. 04/2011. (Booker-haastetta varten.)
Dan Rhodes: Taputtavat pikku kätöset. "Vanha museonhoitaja ajautuu sivuraiteille." Sammakko. 02/2011.
Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon. "Epäsovinnainen suhde täytyy salata." Otava. 01/2011. (Kiinnostuin Olivian kirjablogin kaksijakoisen arvion myötä.) > luettu!

TIETOKIRJAT

Elämäkerrat, muistelmat
Natascha Kampusch: 3096 päivää. "Itävaltalaistyttö eli kahdeksan vuotta vankina kellarissa." Otava. 04/2011. > luettu!

Filosofia, uskonto
Jonathan Safran Foer: Eläinten syömisestä. "Lihansyönnin eettistä tarkastelua." Atena. 1/2011. > luettu!
 
Historia, yhteiskunta
Arundhati Roy: Kuuntelen heinäsirkkoja. Merkintöjä demokratiasta. "Millaista on Intian demokratia." Like/Into. 2/2011. (Arundhati Royn toinen suomennettu teos ja ainoa suomennettu tietokirja!)
Valerie Solanas: Scum-manifesti. "Radikaalifeministinen pamflettiklassikko." Savukeidas.
Mary Wollstonecraft: Naisten oikeuksien puolustus. "Naisasianaisen pääteos." Savukeidas. (Savukeidas on viime aikoina kunnostautunut feminististen klassikoiden suomentajana.)

Suosittelen muuten lämpimästi Colm Tóibínin Brooklyn, Kazuo Ishiguron Yösoittoja sekä Sarah Watersin Vieras kartanossa -romaaneja, jotka olen ehtinyt lukaista englanniksi. Sen sijaan Marianne Lewyckan Meidät kaikki on tehty liimasta oli mielestäni tarinana yhtä ontuva kuin nimensäkin, eikä läheskään yhtä hauska kuin Lewyckan aiemmat traktori- ja mansikkaromaanit. Ilonpilaajana varoitan siis jo etukäteen tuohon kirjaan tarttuvia mahdollisesta pettymyksestä! :)

HS: Kevään 2011 kaunokirjat
HS: Kevään 2011 tietokirjat

torstai 13. tammikuuta 2011

John Banville: The Sea

That is why the past is such a retreat for me, I go there eagerly, rubbing my hands and shaking off the cold present and the colder future. And yet, what existence, really, does it have, the past? After all, it is only what the present was, once, the present that is gone, no more than that. And yet.

I read this novel some time ago as part of my 2011 reading challenge about Booker Prize winners, but haven't had time to write anything about it yet. Irish author John Banville's novel won the Booker in 2005 and I have to say that so far it is the Booker winner that has disappointed me the most (well, I haven't read that many of them yet...). And I can't believe that it was up against Kazuo Ishiguro's Never Let Me Go, and came out as the winner!

The novel's main character is an ageing art historian, Max Morden, who returns to the seaside where he spent his holidays as a child. We gradually learn that he is trying to recover from the recent loss of his wife to cancer. At the same time, he is forced to come to terms with a childhood trauma that involved his meeting with Mr. and Mrs. Grace and their twins. Max spent a summer with the twins as a boy and his memories of the voiceless, mysterious Myles and the aggressively passionate Chloe have left a mark in him.

The setting and themes of the novel are similar to those of Ian McEwan's novels. Everything in The Sea is about the subtleties of human relationships, what is said and what remains unsaid, the shadow of the darker sides of human nature - hidden violence and sexuality. The gloomy seaside with a strange atmosphere reminded me especially of McEwan's On Chesil Beach as well as Colm Tóibín's novel, The Blackwater Lightship, which also takes place on the coast of Ireland. But both of those novels were far better than this one, in my opinion.

So I have to disagree with the back cover of the novel, which describes it as "utterly compelling." The Sea is slow to read, difficult to grasp and gets easily boring. It is a celebration of nostalgia where nothing much happens: a man returns to his childhood setting and starts to remember things. Memories are reconstructed as the story moves back in time. Even the language of the novel is somehow old-fashioned, like a voice from the past. This was a slow and challenging book: carefully constructed and written, but almost too careful and thoughtful for me.

John Banville: The Sea. Picador. 2005.

Links:
The NY Times Sunday Book Review: "Drowning Man"
The Literary Magazine: "Dipping a Toe in John Banville's The Sea"
Wikipedia: The Sea
Wikipedia: John Banville
Buy The Sea from The Book Depository

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Mutta koska kaiken saa nyt kaupasta, talkoot on unohdettu. Siksi ihmiset ei tutustu naapureihinsa, vaan pelkäävät ja epäilevät ja panettelevat. Kyllä minä sanon, että se on väärin. Kyllä pitäisi tietää, mikä on talkoo, mikä on talikko ja mikä on talkkuna. Talkoissa autetaan niitäkin keistä ei tykätä, koska seuraavana päivänä se toinen voi auttaa minua.

Mielensäpahoittaja on ihana välipalakirja, täynnä jäyhää Suomi-huumoria ja maalaisjärjestä kumpuavaa syvää viisautta. Alun perin viisiminuuttisista lyhytkuunnelmista koostuva kirja sisältää pieniä arjen epäoikeudenmukaisuuksia, nykyajan menon päivittelyä 80-vuotiaan suomalaisukon monologina. Mielensä kaikesta pahoittava kertoja on vanha jäärä, perusnegatiivinen urputtajaukko, jossa on kuitenkin jotain sympaattista. Hänen suosikki-inhokkejaan ovat mm. joulukalkkuna, ystävänpäivä, kaupan light-tuotteet sekä metro, mutta tarkkanäköinen kritiikki onnistuu vain ilahduttamaan lukijan mieltä. Mielipaha ei siis savolaisittain siirry loputtomasti eteenpäin... :)

En ole aiemmin tutustunut Tuomas Kyrön tuotantoon, vaikka erityisesti Mielensäpahoittajaa edeltävä romaani, eli 700 grammaa, kiinnostaisi. Pitäisi tutustua lähemminkin... Näin loistavaa suomalaishuumoria on harvoin tarjolla!

Mitenkähän verisesti teoksen päähenkilö pahoittaisi mielensä siitä tiedosta, että hänestä on muodostunut netissä jonkinlainen ilmiö? Mielensäpahoittaja-joulukalenteri taisi olla yksi suosituimmista joulukalentereista viime jouluna ja Facebookissakin voi jo kaveerata Mielensä Pahoittajan kanssa...

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. WSOY. 2010.

Linkit:
WSOY: Mielensäpahoittaja
WSOY: Tuomas Kyrö
HS Kirjat: "Kyllä en vietä teidän päiväänne"
Kirjavinkit.fi: Mielensäpahoittaja

tiistai 4. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet

Uusi vuosi pärähti jo käyntiin, vaikka edelliseltä vuodelta on vielä pari kirja-arvostelua tekemättä. Jonossa odottaa Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja (nerokas!) ja John Banvillen The Sea (pettymys!), joista lisää myöhemmin.

Suhtaudun uudenvuodenlupauksiin vähintäänkin skeptisesti, mutta päätin kehitelllä muutamia lukuhaasteita ja -tavoitteita muiden blogistien innoittamana. 

Yritän ensinnäkin lukea tänä vuonna enemmän novelleja ja novellikokoelmia. Viime vuoden puolella luin mm. Tuuve Aron, Dan Rhodesin ja Jhumpa Lahirin novellikokoelmat. Ja ikuinen suosikki on tietenkin Haruki Murakami. Mutta uudempia kotimaisiakin novelleja voisi kokeilla, mm. Miina Supisen Apatosauruksen maa, Eeva Rohaksen Keltaiset tyypit ja Riku Korhosen Hyvästi tytöt kiinnostavat. Muita suosituksia otetaan enemmän kuin mielellään vastaan!

Tämän lisäksi jatkan ikuisuusprojektiani: eli omassa kirjahyllyssä nököttävien lukemattomien (sanan kummassakin merkityksessä) kirjojen lukemista. Hyllyyn kertyy kummasti kirjoja, jotka olen ostanut sormet syyhyten, lukemista malttamattomana odotellessani - mutta siellä ne ovat edelleen, lukematta. Ei näin.

Varsinainen lukuhaaste tälle vuodelle on Booker-palkinnon voittaneiden romaanien lukeminen. Olen huomannut itsessäni kummallisen pakkomielteisen mieltymyksen Booker-ehdokkaiden ja -voittajien suhteen ja luulen, että tämä haaste takaa useita hyviä lukukokemuksia. Voittajakirjoja on suomennettu melko vaihtelevaan tahtiin, mutta luen kirjat tarvittaessa englanniksi, jos vain saan ne käsiini. Erityisesti osa vanhemmista kirjailijoista ovat minulle uppo-outoja, eli odotan innolla, millaisia uusia tuttavuuksia tätä kautta löytyy!

Alla on lista Booker-palkituista romaaneista; yliviivatut olen jo lukenut. Haasteen kirjat löytyvät jatkossa myös tunnisteella "Booker-haaste."


2014              Richard Flanagan: The Narrow Road to the Deep North
2013              Eleanor Catton: The Luminaries / Valontuojat
2012              Hilary Mantel: Bring Up the Bodies / Syytettyjen sali
2011              Julian Barnes: The Sense of an Ending / Kuin jokin päättyisi
2010              Howard Jacobson: The Finkler Question
2009              Hilary Mantel: Wolf Hall / Susipalatsi
2008              Aravind Adiga: The White Tiger / Valkoinen tiikeri
2007              Anne Enright: The Gathering / Valvojaiset
2006              Kiran Desai: The Inheritance of Loss / Menetyksen perintö
2005              John Banville: The Sea
2004              Alan Hollinghurst: The Line of Beauty
2003              DBC Pierre: Vernon God Little
2002              Yann Martel: Life of Pi / Piin elämä
2001              Peter Carey: True History of the Kelly Gang / Kellyn kopla. Tosi tarina
2000              Margaret Atwood: The Blind Assassin / Sokea surmaaja
1999              J. M. Coetzee: Disgrace / Häpeäpaalu
1998              Ian McEwan: Amsterdam
1997              Arundhati Roy: The God of Small Things / Joutavuuksien jumala
1996              Graham Swift: Last Orders / Viimeinen kierros
1995              Pat Barker: The Ghost Road
1994              James Kelman: How late it was, how late
1993              Roddy Doyle: Paddy Clarke Ha Ha Ha / Paddy Clarke hähhähhää
1992              Michael Ondaatje: The English Patient / Englantilainen potilas
                      Barry Unsworth: Sacred Hunger
1991              Ben Okri: The Famished Road
1990              A. S. Byatt: Possession: A Romance / Riivaus – romanttinen kertomus
1989              Kazuo Ishiguro: The Remains of the Day / Pitkän päivän ilta
1988              Peter Carey: Oscar and Lucinda / Oscar ja Lucinda
1987              Penelope Lively: Moon Tiger / Kuutiikeri
1986              Kingsley Amis: The Old Devils / Vanhat pirut
1985              Keri Hulme: The Bone People / Mauriora: maan voima
1984              Anita Brookner: Hotel du Lac / Rantahotelli
1983              J. M. Coetzee: Life & Times of Michael K / Michael K:n elämä
1982              Thomas Keneally: Schindler’s Ark / Schindlerin lista
1981              Salman Rushdie: Midnight’s Children / Keskiyön lapset
1980              William Golding: Rites of Passage / Merimatka
1979              Penelope Fitzgerald: Offshore
1978              Iris Murdoch: The Sea, the Sea / Meri, meri
1977              Paul Scott: Staying On
1976              David Storey: Saville
1975              Ruth Prawer Jhabvala: Heat and Dust / Kuumuus ja kiihko
1974              Nadine Gordimer: The Conservationist
                      Stanley Middleton: Holiday
1973              J. G. Farrell: The Siege of Krishnapur
1972              John Berger: G.
1971              V. S. Naipaul: In a Free State / Vapaassa maassa
1970              Bernice Rubens: The Elected Member
1969              P. H. Newby: Something to Answer For

Hyvää uutta vuotta kaikille satunnaisille ja säännöllisille lukijoille!