Kirjanurkkaus

Lukijani, minun on nyt kuiskattava sinulle totuus. Tulehan lähemmäksi ja paina korvasi vasten tätä sivua. Vielä hiukan lähemmäksi. Aion nimittäin kertoa sinulle rehellisesti erään asian koskien edellä olevaa lukua, jonka olet juuri lukenut. Kuuntele nyt tarkkaan, lukijani, niin saat kuulla tärkeän tosiseikan. Jamaikan valkoisilla miehillä ei toden totta ollut tapana käyttäytyä tuolla tavalla. Toisinaan vannon lukevani jonkin kirjan toisenkin kerran, mutta harvoin oikeasti teen niin. Andrea Levyn Pitkä laulu on siinä mielessä poikkeus, että se on ensimmäinen kirja, jonka tuon blogiini jo toista kertaa - tällä kertaa suomeksi. Luin The Long Songin lähes viisi vuotta sitten ja muistan, että rakastin sitä. Ihastuin sen suorasukaiseen kertojaan, tonimorrisonmaiseen kieleen ja moniulotteisiin henkilöhahmoihin. Kirjoitin tuolloin arvioni lopuksi, että en voi uskoa, ettei yhtäkään Andrea Levyn teosta oltu suomennettu. Onneksi nyt on. En kuitenkaan rynnännyt pää kolmantena jalkana osta...

July was born upon a cane piece.  Her mother, bending over double, hacked with her cane bill into a thick stem of cane. [...] So intent was she upon seeing that the weeping cane was stripped of its leaves - even in the dampening rain its brittle edges flew around her like thistledown - that she did not notice she had just dropped a child from her womb. July was born right there - slipping out to fall bloody and quivering upon a spiky layer of trash. This is the first novel by Andrea Levy that I've read, although her name was vaguely familiar to me before. The original reason why I grabbed this book from the library was that it was one of the Booker Prize nominees this year (although it didn't win). I'm glad I did read this, it's a brilliant book with language that is nothing short of amazing. The Long Song is written in the form of a memoir and the narrator takes on a very prominent role from the beginning of the novel. As soon as you open the front cover of th...