sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Jeanette Winterson: Uskallus ja intohimo

Mikä minua kiinnostaa?
Intohimo. Pakkomielle.

Olen tuntenut molemmat ja tiedät että niiden välinen raja on ohut ja julma kuin venetsialainen veitsi.


1800-luvun alussa ranskalainen Henri uhraa kahdeksan vuotta elämästään seuratakseen palvomaansa Napoleon Bonapartea sotaan keisarin henkilökohtaisena kananteurastajana. Venäjän hyytävillä aroilla Henri joutuu näkemään, kuinka hänen ystävänsä silpoutuvat kappaleiksi, tulevat hulluiksi tai kuolevat nälkään. Kylmyys syö ruumista ja mieltä; yöllä aukaistaan maahan tuupertuneen hevosen vatsa, jotta voidaan lämmitellä jalkoja höyriävissä sisäelimissä. Aamulla saappaat ovat jäätyneet kiinni hevosen suolistoon. On sanomattakin selvää, että äärimmäisissä olosuhteissa Henrin rakkaus ja uskollisuus johtajaansa kohtaan joutuu kovalle koetukselle.

Samaan aikaan räpyläjalkainen androgyynityttö, Villanelle, varttuu Venetsian kanaalien varrella ja pukeutuu tarvittaessa pojaksi kasinoiden ja peliluolien asiakkaita viihdyttääkseen. Hän menettää sydämensä naiselle ja pakenee julmaa aviomiestään pohjoiseen. Villanelle ja Henri kohtaavat toisensa Venäjällä.

Unenomainen ja hypnoottinen romaani on pohjimmiltaan pasifistinen, mutta Jeanette Winterson väistää taidokkaasti ylitunteellisen ja paasaavan kerronnan sudenkuopat. Kirja soljuu huomaamatta eteenpäin kuin virtaava vesi: mietin koko ajan, milloin varsinainen juoni alkaa, kunnes huomasin, että olin lukenut romaanin jo lähes loppuun asti.

Bazar julkaisi suomennoksen uutena painoksena vuonna 2007, tällä kertaa nimellä Intohimo.

Jeanette Winterson: Uskallus ja intohimo. WSOY. 1989.
Englanninkielinen alkuteos: The Passion
Suomentaja: Leena Tamminen

Bazar: Jeanette Winterson
HS kirjat: "Kerro tarinasi uudestaan"
Wikipedia: Jeanette Winterson

Katso myös nämä:

torstai 21. toukokuuta 2009

Junichiro Tanizaki: Avain

Viime aikoina olen ollut poissa kotoa joka päivä. Mieheni on yleensä täällä, kun lähden. Hän on sulkeutuneena työhuoneeseensa, kyyristyneenä pöytänsä ääreen, kirja avoinna edessään, aivan kuin syventyneenä lukemaan. En kuitenkaan usko, että hän lukee. Kuvittelen, että hänellä on aivan liian paljon pohtimista siinä, mitä mahdan toimittaa niinä tunteina, jotka olen poissa kotoa. Ei tietenkään ole epäilystä siitä, että hän minun lähdettyäni tulee alas olohuoneeseen, ottaa lipastosta päiväkirjani ja lukee sitä.

Junichiro Tanizakin lyhyt romaani, Avain, sai 1950-luvulla ilmestyessään kulmakarvat (tai niskakarvat) nousemaan pystyyn kirjailijan kotimaassa aina parlamenttia myöten. Tanizaki kirjoitti kirjan vanhoilla päivillään ja oli jo aiemmilla teoksillaan aiheuttanut kohua ja saavuttanut julkisuutta suorasukaisen realistisilla tabujen, seksuaalisuuden ja yksityisen perhe-elämän kuvauksillaan. Kohutuista aiheistaan huolimatta (tai ehkä juuri niiden ansiosta) Tanizakia pidettiin yhtenä Japanin tärkeimmistä nykykirjailijoista.

Avain koostuu keski-iän ohittaneen avioparin vuorottelevista päiväkirjamerkinnöistä. Kumpikaan ei myönnä toiselle kirjoittavansa päiväkirjaa; eikä kumpikaan myönnä tietävänsä, että toinen sellaista kirjoittaa. Kumpikaan ei myöskään tunnusta lukevansa toisen päiväkirjaa ja, ennen kaikkea, kumpikaan ei paljasta kirjoittavansa ainakin osittain myös toisen luettavaksi tarkoitettuja asioita. Vaikenemisen, salailun ja manipulaation vyyhti on valmis.

On niin monia aiheita, joita ei uskalla sanoa ääneen. Niistä kirjoittaminen tuntuu olevan helpompaa. Päiväkirjat paljastavat vanhenevan ja potenssiongelmaisen aviomiehen epäilykset vaimonsa salasuhteesta toiseen mieheen. Vaimon päiväkirjat puolestaan yrittävät lietsoa miehen mustasukkaisuutta entisestään, jotta tämä katsoisi vaimoaan vielä kerran uusin silmin.

Päiväkirjoista tulee kirjoittajilleen avautumisväline, johon syvimpiä tunteita, epäilyksiä, kaunoja ja pettymyksiä voi purkaa.

Suomessa ei taida olla kovin montaa kääntäjää, jotka suomentaisivat kirjallisuutta suoraan japanin kielestä. Tämänkin teoksen Tuomas Anhava on suomentanut Howard Hibbettin englanninkielisestä käännöksestä.

Romaanin pohjalta tehtiin ensimmäinen elokuvasovitus jo vuonna 1959: Kagi - outo ahdistus (ohjaajana Kon Ichikawa). Vuonna 1983 Tinto Brass ohjasi romaanin pohjalta italialaisen elokuvasovituksen, La chiave.

Junichiro Tanizaki: Avain. Tammi. 1961. 140 sivua.
Japaninkielinen alkuteos: Kagi
Englanninkielisestä käännöksestä, The Key, suomentanut Tuomas Anhava

Wikipedia: Junichiro Tanizaki
Kirjasto.sci.fi: Junichiro Tanizaki [en]

Katso myös nämä:

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Jeanette Winterson: The Stone Gods

'There are many kinds of life,' says Spike, mildly. 'Humans always assumed that theirs was the only kind that mattered. That's how you destroyed your planet.'
'Don't blame me,' said Pink. 'I didn't destroy it.'

'But you have a second chance. Maybe this time...'


The first sentence of the novel sets the tone: This new world weighs a yatto-gram.

When I started reading The Stone Gods, I have to admit that I was disappointed. It's science fiction. And I'm not a big fan of science fiction. Of course, some scifi novels are fascinating must-reads (2001: A Space Odyssey!), but I don't generally get any kicks out of the futuristic utopia/dystopia mythologies with robots and other technological wonders. But as I continued reading the novel - somewhat reluctantly - I was soon swept away. It wasn't just robots and dystopia - there was something intensely, deeply human about the book.

Jeanette Winterson isn't really known as a scifi novelist. Probably her best-known novel is Oranges Are Not The Only Fruit, an autobiographical novel about a girl growing up and coming to terms with her sexual identity in a conservative Christian environment.

The Stone Gods is divided into several parts, different worlds and different times. Yet these worlds are not as separate as they would initially seem, but they are strangely related, interconnected. In the first part, the people living on Orbus, a near-inhospitable planet strangely resembling our Earth, have finally discovered a new, hospitable planet that they (or the lucky ones) may relocate to and "start again".

A pioneering mission is sent to the new home-to-be, Planet Blue, to kill off the dinosaurs and establish a colony. The pioneers include Billie Crusoe (intertextuality!) from Enhancement Services; Pink, a new-age human who has been "Fixed" so that she will remain twenty-something-years-old forever; and the pinnacle of technology: an evolving robot, or Robo sapiens, nicknamed Spike. Despite their best intentions, recolonization goes horribly wrong...

But as it says in the novel: This is one story. There will be another.

The novel juxtaposes different types of colonization, different ways to be in-between worlds, different methods to destroy the place we are living in. An Englishman, Billy, is shipwrecked onto Easter Island from Captain Cook's ship. He witnesses the inhabitants of the island cut down all their trees and construct massive idols to worship.

Then - a new age - the world is living in Post-3 War, another war that should never have happened. People realize that human emotions and individualism have caused all the problems in the world. In an effort to avoid new wars and conflicts, a new kind of robot is constructed: a robot that can think for itself and evolve, but still remain objective and make sensible decisions -not motivated by feelings or personal opinions. The robot, nicknamed Spike, is trained by Billie. Sound familiar?

Billie travels on the Tube one night and discovers an old manuscript, titled The Stone Gods, on a seat. What Billie reads and what she thinks sounds strangely familiar: A love story, that's what it is - maybe about aliens. I hate science fiction.

Metafiction is always beautifully mind-blowing when it is well-written. And science fiction that is not simply a tribute to the wonders of technology and space/time travel is refreshing. As Jeanette Winterson writes on her official site: "People say to me 'so is the Stone Gods science fiction?' Well, it is fiction, and it has science in it, and it is set (mostly) in the future, but the labels are meaningless. [...] There are books worth reading and books not worth reading. That's all."

The Stone Gods
is a philosophical manifest of free love and a tribute to and a critique of humanity. It is easily one of the best books I've read this year - so definitely in the worth-reading category!

Jeanette Winterson: The Stone Gods. Hamish Hamilton. 2007.

JeanetteWinterson.com: The Stone Gods
The Guardian review by Ursula K. Le Guin: The Stone Gods
Wikipedia: Jeanette Winterson

See also:

lauantai 2. toukokuuta 2009

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Erikoisesti häntä kuohutti se, ettei Charles'illa näyttänyt olevan minkäänlaista käsitystä hänen kitumisestaan. Charles oli varma siitä, että teki vaimonsa onnelliseksi, ja tuo varmuus tuntui Emmasta tylsältä loukkaukselta ja kiittämättömyydeltä. Kenenkä vuoksi hän, Emma, nyt pysyi järkevänä? Eikö juuri Charles ollut kaiken autuuden esteenä, kaiken kurjuuden syy ja kuin terävä piikki siinä monimutkaisessa aitauksessa, joka sulki hänet sisäänsä joka puolelta?

Emma on hyvin kasvatettu nuori nainen 1800-luvun puolivälin Ranskassa. Hänet naitetaan Charles Bovarylle, köyhälle mutta rakastavalle lääkärille. Emmalle ei kuitenkaan riitä kodinhengettären osa vaatimattomassa maalaispitäjässä, vaan hän unelmoi Pariisin seurapiireistä, romanttisista herrasmiehistä ja kalliista huvituksista.

Emmalle tarjoutuu useaan otteeseen jonkinlainen ulospääsy tylsän turvallisesta äidin ja vaimon roolista. Lopulta hänen henkilökohtaiset ratkaisunsa syöksevät Bovaryt kierteeseen, josta ei näytä olevan poispääsyä.

Rouva Bovarya pidetään yhtenä maailmankirjallisuuden suurista klassikoista, ja se mainitaan usein yhtenä kaikkien aikojen parhaista romaaneista. Teoksessa on kaikki täydellisen romaanin ainekset - ainakin 1800-luvun eurooppalaisen realismin näkökulmasta. On romantiikkaa, on seikkailua, on filosofisia pohdintoja, uskonnollista kritiikkiä, korukielen alle piilotettua seksuaalisuutta (joka ei tosin estänyt Gustave Flaubertia saamasta aikanaan syytettä siveettömyydestä). Romaani on kuitenkin pohjimmiltaan suuri melodramaattinen tragedia, mikä varmasti vetosi aikoinaan ja vetoaa edelleenkin lukijoihin.

WSOY julkaisi romaanista uuden suomennoksen (suomentajana Anna-Maija Viitanen) vuonna 2005.

Gustave Flaubert: Rouva Bovary. Otava. 1984.
Ranskankielinen alkuteos: Madame Bovary
Suomentaja: Eino Palola

Kiiltomato: "Kesäklassikko: Omakuva Flaubertin peilissä"
Kirjavinkit.fi: Rouva Bovary
Wikipedia: Rouva Bovary

Katso myös nämä:

perjantai 1. toukokuuta 2009

Toby Litt: Beatnikit

Vasta kolmantena päivänä aloimme päästä kunnon päivämatkoihin - tai matka alkoi päästä meihin. Jack saattoi kysyä minulta vaikkapa halusinko pysähtyä lounaalle, tai muistinko jonkun jutun Matkalla-romaanista, ja minä saatoin vastata vasta monen mailin päästä, jonkun uudenkin pikkukaupungin suhahdettua ohitsemme. Jackiä hitauteni ei haitannut. Matkaa, aikaa ja uusia kaupunkeja riitti. Teot ja niiden seuraukset, samoin kuin kysymykset ja vastaukset tuntuivat ajautuvan yhä kauemmas toisistaan.

Itselleni tuiki tuntemattoman brittikirjailijan jo vuonna 1997 kirjoittaman esikoisromaanin alaotsikkona on "Englantilainen Road Movie". Romaanin mukaansatempaavaa kerrontaa voisi tosiaan kuvailla elokuvamaiseksi, ja kirjaa lukiessa huomaa itsekin välillä kuvittelevansa, miltä tapahtumat näyttäisivät kameran linssin läpi.

Luulisi, että beatnikit ovat aiheena loppuunkoluttuja. 1950-1960-lukujen anti-materialistisen, vapaita huumeita ja seksiä peräänkuuluttavan beat-sukupolven korvasi pian laajempi ja vaikutusvaltaisempi hippiliike. Amerikasta alkunsa saaneet beatnikit kulminoituivat musiikki- ja kirjallisuuspiirien kulttihahmoihin Jack Kerouacista ja Allen Ginsbergistä Bob Dylaniin. Yksittäisiä baretteihin ja raitapaitoihin pukeutuvia bongorummunsoittajia tosin varmasti löytyy edelleen. :)

Romaanissa beat-aatetta herätellään uudelleen henkiin rapakon tällä puolen, Englannissa. Kolme 1990-luvulla elelevää parikymppistä brittinuorta yrittää kääntää kelloja taaksepäin, aikaan ennen Bob Dylanin kuolemaa vuonna 1966. He yrittävät välttyä materialistisilta houkutuksilta käyttämällä aina mustia aurinkolaseja ja karttelemalla televisiota ja radiota. Uudet teknologiat ja keksinnöt ovat kaiken pahan alku ja juuri.

Beat-ideologia vie kolmikon rajoja rikkovalle roadtripille Yhdysvaltain halki Kerouacin Matkalla-romaanin renkaanjäljissä. Moderneja aatteita ja houkutuksia on kuitenkin vaikeampi välttää kuin luulisi.

Mielenkiintoiseksi romaanin tekee se, että minäkertojana on kolmikon ainoa naispuolinen henkilö, Mary. Nykyromaaneissa vahvasti hallitseva naisnäkökulma mieskirjailijan teoksessa taitaa olla harvinaisuus.

Toby Litt: Beatnikit. Sammakko. 2008.
Englanninkielinen alkuteos: Beatniks
Suomentaja: Seppo Lahtinen

Sammakko: Toby Litt & Beatnikit
Kirjavinkit.fi: Beatnikit
Turun Sanomat: "Hip ja cool"

Katso myös nämä: