Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2009.

Jeanette Winterson: Uskallus ja intohimo

Mikä minua kiinnostaa? Intohimo. Pakkomielle. Olen tuntenut molemmat ja tiedät että niiden välinen raja on ohut ja julma kuin venetsialainen veitsi. 1800-luvun alussa ranskalainen Henri uhraa kahdeksan vuotta elämästään seuratakseen palvomaansa Napoleon Bonapartea sotaan keisarin henkilökohtaisena kananteurastajana. Venäjän hyytävillä aroilla Henri joutuu näkemään, kuinka hänen ystävänsä silpoutuvat kappaleiksi, tulevat hulluiksi tai kuolevat nälkään. Kylmyys syö ruumista ja mieltä; yöllä aukaistaan maahan tuupertuneen hevosen vatsa, jotta voidaan lämmitellä jalkoja höyriävissä sisäelimissä. Aamulla saappaat ovat jäätyneet kiinni hevosen suolistoon. On sanomattakin selvää, että äärimmäisissä olosuhteissa Henrin rakkaus ja uskollisuus johtajaansa kohtaan joutuu kovalle koetukselle. Samaan aikaan räpyläjalkainen androgyynityttö, Villanelle, varttuu Venetsian kanaalien varrella ja pukeutuu tarvittaessa pojaksi kasinoiden ja peliluolien asiakkaita viihdyttääkseen. Hän menettää sydä

Junichiro Tanizaki: Avain

Viime aikoina olen ollut poissa kotoa joka päivä. Mieheni on yleensä täällä, kun lähden. Hän on sulkeutuneena työhuoneeseensa, kyyristyneenä pöytänsä ääreen, kirja avoinna edessään, aivan kuin syventyneenä lukemaan. En kuitenkaan usko, että hän lukee. Kuvittelen, että hänellä on aivan liian paljon pohtimista siinä, mitä mahdan toimittaa niinä tunteina, jotka olen poissa kotoa. Ei tietenkään ole epäilystä siitä, että hän minun lähdettyäni tulee alas olohuoneeseen, ottaa lipastosta päiväkirjani ja lukee sitä. Junichiro Tanizakin lyhyt romaani, Avain , sai 1950-luvulla ilmestyessään kulmakarvat (tai niskakarvat) nousemaan pystyyn kirjailijan kotimaassa aina parlamenttia myöten. Tanizaki kirjoitti kirjan vanhoilla päivillään ja oli jo aiemmilla teoksillaan aiheuttanut kohua ja saavuttanut julkisuutta suorasukaisen realistisilla tabujen, seksuaalisuuden ja yksityisen perhe-elämän kuvauksillaan. Kohutuista aiheistaan huolimatta (tai ehkä juuri niiden ansiosta) Tanizakia pidettiin yhtenä J

Jeanette Winterson: The Stone Gods

'There are many kinds of life,' says Spike, mildly. 'Humans always assumed that theirs was the only kind that mattered. That's how you destroyed your planet.' 'Don't blame me,' said Pink. 'I didn't destroy it.' 'But you have a second chance. Maybe this time...' The first sentence of the novel sets the tone: This new world weighs a yatto-gram. When I started reading The Stone Gods , I have to admit that I was disappointed. It's science fiction. And I'm not a big fan of science fiction. Of course, some scifi novels are fascinating must-reads ( 2001: A Space Odyssey !), but I don't generally get any kicks out of the futuristic utopia/dystopia mythologies with robots and other technological wonders. But as I continued reading the novel - somewhat reluctantly - I was soon swept away. It wasn't just robots and dystopia - there was something intensely, deeply human about the book. Jeanette Winterson isn't reall

Gustave Flaubert: Rouva Bovary

Erikoisesti häntä kuohutti se, ettei Charles'illa näyttänyt olevan minkäänlaista käsitystä hänen kitumisestaan. Charles oli varma siitä, että teki vaimonsa onnelliseksi, ja tuo varmuus tuntui Emmasta tylsältä loukkaukselta ja kiittämättömyydeltä. Kenenkä vuoksi hän, Emma, nyt pysyi järkevänä? Eikö juuri Charles ollut kaiken autuuden esteenä, kaiken kurjuuden syy ja kuin terävä piikki siinä monimutkaisessa aitauksessa, joka sulki hänet sisäänsä joka puolelta? Emma on hyvin kasvatettu nuori nainen 1800-luvun puolivälin Ranskassa. Hänet naitetaan Charles Bovarylle, köyhälle mutta rakastavalle lääkärille. Emmalle ei kuitenkaan riitä kodinhengettären osa vaatimattomassa maalaispitäjässä, vaan hän unelmoi Pariisin seurapiireistä, romanttisista herrasmiehistä ja kalliista huvituksista. Emmalle tarjoutuu useaan otteeseen jonkinlainen ulospääsy tylsän turvallisesta äidin ja vaimon roolista. Lopulta hänen henkilökohtaiset ratkaisunsa syöksevät Bovaryt kierteeseen, josta ei näytä olevan p

Toby Litt: Beatnikit

Vasta kolmantena päivänä aloimme päästä kunnon päivämatkoihin - tai matka alkoi päästä meihin. Jack saattoi kysyä minulta vaikkapa halusinko pysähtyä lounaalle, tai muistinko jonkun jutun Matkalla -romaanista, ja minä saatoin vastata vasta monen mailin päästä, jonkun uudenkin pikkukaupungin suhahdettua ohitsemme. Jackiä hitauteni ei haitannut. Matkaa, aikaa ja uusia kaupunkeja riitti. Teot ja niiden seuraukset, samoin kuin kysymykset ja vastaukset tuntuivat ajautuvan yhä kauemmas toisistaan. Itselleni tuiki tuntemattoman brittikirjailijan jo vuonna 1997 kirjoittaman esikoisromaanin alaotsikkona on "Englantilainen Road Movie". Romaanin mukaansatempaavaa kerrontaa voisi tosiaan kuvailla elokuvamaiseksi, ja kirjaa lukiessa huomaa itsekin välillä kuvittelevansa, miltä tapahtumat näyttäisivät kameran linssin läpi. Luulisi, että beatnikit ovat aiheena loppuunkoluttuja. 1950-1960-lukujen anti-materialistisen, vapaita huumeita ja seksiä peräänkuuluttavan beat-sukupolven korvasi p