tiistai 31. tammikuuta 2012

Tammikuun luetut (ja kootut selitykset)


Tammikuu oli taas vähän kummallisempi lukukuukausi. Luin kirjoja vaihtelevalla innostuksella, sykäyksittäin. Välillä saattoi mennä useampikin päivä ilman että aukaisin yhdenkään kirjan kansia (harvinaista!) ja toisaalta luin Julian Barnesin ja Joel Haahtelan lyhyet romaanit yhden viikonlopun aikana. Tammikuun lukusaldoksi tuli kuitenkin lopulta vain viisi kirjaa:

Tammikuun luetut:
Haruki Murakami: 1Q84
Colm Tóibín: The Heather Blazing
Markus Nummi: Kadonnut Pariisi
Julian Barnes: The Sense of an Ending
Joel Haahtela: Traumbach

Näistä Haruki Murakamin 1Q84 nousi suvereenisti ylitse muiden. Barnesin viime vuoden Booker-voittaja yllätti positiivisesti. Haahtelan uutuus oli ehkä pienoinen pettymys, koska se muistutti minusta häiritsevän paljon Elenaa. Colm Tóibínin romaani ja sen kyläyhteisö Irlannin rannikolla muistuttivat myös toisesta saman herran teoksesta, eli The Blackwater Lightship -romaanista. Markus Nummen Kadonnut Pariisi meni täysin yli ymmärryksen.

Sitten seuraa osio nimeltä Kootut selitykset - eli miksi en ole kirjoittanut mistään näistä kirjoista vielä tämän kummempaa arviota. ;)

Ensinnäkin syytän Haruki Murakamia, kuinkas muuten. 1Q84 oli uskomattoman koukuttava, vaikuttava ja hämmentävä lukukokemus. Luin kirjaa pitkään ja hartaasti ja loppua kohden hidastin tahtia tahallani, koska en halunnut kirjan vielä loppuvan. Näinkin voi itseään huijata. :) Mutta kaikki loppuu aikanaan ja niin myös ichi-kyu-hachi-yon (kirjan nimi vain kuulostaa kauniimmalta japaniksi kuin esim. englanniksi tai suomeksi!). 1Q84:n lukeminen tuntui kuin olisi syönyt kymmenen ruokalajin aterian - se nyt vain vaatii hieman sulattelua...

Toiseksi syytän työkiireitä, mikä on tylsä selitys, joten ei siitä sen enempää.

Viimeistä vaan ei vähäisintä syytä käytän myös häpeilemättä selityksenä siihen, miksi olen viime kuukausina päivittänyt blogiani tavallista vähemmän ja vieraillut muiden blogeissa vieläkin harvemmin. On nimittäin käynyt niin hassusti, että olen raskaana. :) Sen lisäksi, että vatsassani elelevä olio on aiheuttanut paljon iloa ja onnea, se on myös tuonut mukanaan harmillisia lieveilmiöitä. Kuten esimerkiksi sen, että ensimmäiset raskauskuukaudet kuluivat aamupahoinvoinnin merkeissä. Joka on mielestäni hyvin hämäävästi nimetty raskausoire: itselläni "aamu"pahoinvointi koski nimittäin aamua, päivää, iltapäivää ja pahimmillaan myös iltaa. Tästä syystä päivärytmini muuttui niin, että vietin illat ja iltayöt töiden parissa. :P Nyt pahoinvointi on onneksi helpottanut, joten tilanne "normalisoituu" ainakin hetkeksi. :) Mutta blogimaailma on saanut siis jäädä taustalle, kun olion olemassaolon ihmettely ja kummalliset oireet ovat vieneet mukanaan.

Ylläolevasta tilityksestä huolimatta kirjablogi pysyy jatkossakin kirjablogina - raskaus- ja vauvablogi nimeltä "Eloa pellossa" on erikseen. Päivitämme sitä yhdessä vaimoni kanssa. Tavoitteena oli kertoa mahdollisimman totuudenmukaisesti hedelmöityshoidoista ja siitä, kuinka naisparin perhe muodostuu, joten blogissa on käsitelty melko henkilökohtaisia ja intiimejäkin asioita. Tästä syystä päätimme pitää blogin suljettuna kaikilta paitsi kutsutuilta lukijoilta - vaikka piiloudummekin nimimerkkien taakse. Mutta jos jotakuta siis kiinnostaa seurata raskaus- ja vauvakuulumisia tai ylipäätään sitä, miten sateenkaariperhe tästä muotoutuu, niin kommentoikaa tähän tai lähettäkää vaikka sähköpostia tuohon gmail-osoitteeseeni, niin lisään teidät lukijoiksi. :)

Aurinkoisia pakkaspäiviä! Brr... :)

torstai 26. tammikuuta 2012

Geraldine Brooks: March

If war can ever be said to be just, then this war is so; it is action for a moral cause, with the most rigorous of intellectual underpinnings. And yet everywhere I turn, I see injustice done in the waging of it. And every day, as I turn to what should be the happy obligation of opening my mind to my wife, I grope in vain for words with which to convey to her even a part of what I have witnessed, what I have felt.

Geraldine Brooks has taken one of the classics of American literature, Louisa May Alcott's Little Women, and re-written the story from an entirely different perspective. This time, the main character is Mr. March, the father of the four "little women" who is absent for most of Alcott's novel as he is off fighting in the American Civil War.

I have never read Little Women, but I have watched the film with Winona Ryder, Claire Danes etc. dozens of times. I remember wondering about the missing father who always seems distant although the girls read his letters from the war. Near the end of the film, Mr. March is injured in the war and his wife, Marmee, leaves the girls to go and take care of him in a military hospital. And finally, the father returns home for Christmas.

Alcott's story is hopeful and optimistic, but the character of Mr. March remains a mystery. He just seems like an affectionate, but distant father who is never at home. Geraldine Brooks sheds light on this mysterious, somewhat black-and-white character by giving March a history, a voice and a complex personality of his own.

March is a book about the American Civil War, but it is not a book about fighting and shooting and armies. Mr. March leaves his family in the North, because he sincerely believes that the main cause of the war (to abolish slavery in the South) is morally just and righteous. He quite sincerely believes that the Union cause is worth fighting for - although he himself is going to the war as a man of the church, a chaplain, and refuses to fire his gun.

The reality that March faces shatters his illusions about the glories and righteousness of war. The quote above just about sums up the impossible situation that he finds himself in. While he sets off with the naïve belief that the North is doing what is morally right, he soon finds himself questioning this belief over and over again. He meets slaves who are willing to die for their former masters, Union men who take over the southern plantations and treat the slaves (now, officially, "free") just as brutally as their former slave-owners, Union soldiers and Confederate forces who attack and murder each other ruthlessly for the sake of revenge... March writes loving letters home to his wife and daughters, but he struggles with the idea that he has to protect them from the harsh reality of the situation and censor his true experiences.

March not only gives voice to the absent father of Little Women, but also imagines something beyond the loving, happy family life and marriage that Alcott describes. March and his wife, Marmee, have their own hidden secrets and doubts about their relationship. I noticed that many online reviews were especially critical of the way that Brooks portrays Marmee - not quite as motherly, loving and tender as in Alcott's novel. But March is obviously an interpretation, so it's not even meant to be totally loyal to Alcott's original work.

Despite the somewhat old-fashioned language and complicated sentences, I really enjoyed the novel and couldn't stop turning the pages. I recommend this for all fans of Alcott - but with a warning: after reading this, the March family won't feel the same as it did before.

Geraldine Brooks: March. Penguin. 2005. 280 pages.

GeraldineBrooks.com
Wikipedia: March

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Kansi: Jenni Noponen
Minut pitää joka aamu vetää avaimella. Muuten saatan nukahtaa ikiuneen.
Äitini sanoo, että näytän suurelta lumihiutaleelta, jonka sakarat sojottavat törröllä. Madeleine vastaa, että niinpä minut on helppo löytää lumimyrskyn sattuessa.

Mathias Malzieun romaani kiinnosti minua sen vuoksi, että kustantamon myyntikuvaus upposi kerrankin minuun täysin. Maagisia sanoja olivat ensisijaisesti synkänkaunis, vinksahtanut ja timburtonmainen. Muiden blogien arviot viime vuoden loppupuolella eivät kuitenkaan olleet täysin vakuuttuneita. Kirjan luettuani minunkin täytyy todeta, että upea kansi ei tässä tapauksessa onnistu korvaamaan kansien välissä olevan tekstin höttöisyyttä.

Sydämen mekaniikka on kyllä timburtonmainen - tavallaan. Tunnelmasta tuli vähän mieleen Corpse Bride. Kirjan päähenkilö, Jack, syntyy Edinburghissa maailman kylmimpänä päivänä vuonna 1874. Tohtori Madeleine pelastaa vastasyntyneen vauvan kiinnittämällä tämän sydämen avuksi pienen käkikellon. Äitinsä hylkäämä Jack kasvaa Madeleinen hoivassa, koska kukaan ei halua adoptoida poikaa, jonka rinnassa törröttää kellotaulu. Koulussa Jackia kiusataan ja Madeleine varoittaa, ettei Jack saa suuttua, koska hänen herkkä kellosydämensä ei kestä suuria tunnekuohuja. Ennen kaikkea Jack ei saisi koskaan rakastua. Eräänä päivänä Jack näkee kadulla laulavan tytön ja ihastuu. Kun laulajatar, Miss Acacia, katoaa, Jack lähtee etsimään tätä.

Romaani on hyvin sadunomainen, mutta sisälsi silti paljon synkkyyttä ja yllättävän paljon erotiikkaa. Erityisesti seksikohtaukset pistivät lukiessa silmään, kun ne olivat jotenkin täysin odottamattomia. Mikään lastensatu ei tosiaankaan ole kyseessä. Ja kyllä Tim Burton osaa olla synkänkaunis ja vinksahtanut paljon paremmin...

Kannattaa lukea myös Lauran, Susan, Jum-Jumin, Saran ja Lumiomenan arviot kirjasta.

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka. Gummerus. 2011. 221 sivua.
Ranskankielinen alkuteos: La Mécanique du cœur
Suomentaja: Lotta Toivanen

Gummerus: Sydämen mekaniikka
Gummerus: Mathias Malzieu

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kevään 2012 kirjat

Useissa blogeissa on jo esitelty kevään uutuuskirjojen listoja ja olen jo bongaillut niistä muutamia kiinnostavia uutuuksia. Kevät ei ehkä vedä vertoja viime syksyn listalle (jolta minulla tosin on edelleen n. 2/3 lukematta...), mutta mukaan mahtuu silti vaikka mitä, mm. yllättävän paljon kiinnostavia novellikokoelmia!

Tammi:
Emma Donoghue: Huone (01/2012). Haluan lukea suomennoksen osittain sen vuoksi, että minua kiinnostaa, miten Jackin käyttämä eriskummallinen kieli on onnistuttu kääntämään. Ja osittain siksi, että tämä on niitä kirjoja, jotka tekee mieli lukea uudestaan. :)
Haruki Murakami: Norwegian Wood (01/2012). Olen lukenut tämän englanniksi vuosia sitten ja katsoin äskettäin elokuvan. Leffa ei vakuuttanut, mutta kirjan tunnelma olisi kiva palauttaa mieleen.

Avain:
Seija Vilén: Pohjan akka (02/2012). Vilén ei vielä saanut minusta vannoutunutta fania Mangopuun alla -romaanin myötä, mutta uuden romaanin Kalevala-aihe kiinnostaa. Kuulostaa tosin vähän Johanna Sinisalon Sankareilta...
Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua (03/2012). Aloitin tämän Pakistaniin sijoittuvan novellikokoelman jo englanniksi, mutta taidan odotella suomennosta ja lukea sen sitten loppun.

Otava:
Anne Swärd: Kesällä kerran (03/2012). Tätä odotan kevään kirjoista ylivoimaisesti eniten! Viime vuonna suomennettu Viimeiseen hengenvetoon oli yksi parhaista viime vuonna lukemistani kirjoista, joten odotukset uudelle suomennokselle ovat ainakin jo valmiiksi korkealla. > LUETTU!
Joel Haahtela: Traumbach (01/2012). Odottelee jo yöpöydällä vuoroaan... > LUETTU!

WSOY:
Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia (06/2012). Novellikokoelma Makinelta!
Tuuve Aro: Himokone (03/2012). Uusi kokoelma yhdeltä kotimaisista suosikkikirjailijoistani novellikokoelmien piiristä. > LUETTU!
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike (04/2012). Tuleekohan Mielensäpahoittajasta oikein kirjasarja..? > LUETTU!
Annika Idström: Veljeni Sebastian (03/2012). Tämä on ilmestynyt alun perin jo vuonna 1985, mutta en ole lukenut sitä. Vaikutti tutustumisen arvoiselta kuvauksen perusteella. > LUETTU!
Amor Towles: Seuraelämän säännöt (05/2012). Kuulosti ainakin lievästi kiinnostavalta, joten päätyy luultavasti vähintään selailtavaksi. ;)

Gummerus:
Turkka Hautala: Kansalliskirja (03/2012). Harkintalistalle, vaikka Paluu ja Salo ovat vielä lukematta. > LUETTU!
Claire Castillon: Kuplissa (02/2012). Koska Castillonin aiempien novellikokoelmien häiriintyneet ihmissuhteet ovat jääneet mieleen kummittelemaan... > LUETTU!
Vladimir Nabokov: Naurua pimeässä (01/2012). Sopisikohan tämä jälkiruuaksi Anna Kareninan jälkeen? :)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Hän näki reseptejä ja valokuvia ruoista, kuten keittokirjoissa yleensäkin, sekä kuvauksia annosten valmistusmenetelmistä, mutta hän näki myös valokuvia Nigellasta häärimässä keittiössään, aina eri vaatteissa, haistelemassa ruoka-aineita, sekoittamassa, hämmentämässä, kaatamassa, esimerkiksi maitoa pienestä kulhosta isompaan, ja työntämässä jotain suuhunsa tai aikomassa työntää jotain suuhunsa. Joissakin kuvissa Nigellan katse on pelkästään suloinen, toisissa taas ilkikurinen tai suorastaan hävytön.

Päivitystahti sen kuin hidastuu vain... Blogiyhteisö on jäänyt elämässäni viime aikoina valitettavasti taka-alalle muiden juttujen varjoon. En ehtinyt osallistua Blogistanian Finlandian valintaan (vaikka Kätilö tekisi nyt kyllä mieli lukea!), enkä ole edes tehnyt mitään yhteenvetoa joulukuun saati viime vuoden luetuista. Ja Anna K. -kimppaluku pitäisi vielä lähiaikoina saada kunnialla päätetyksi. Noh, olen päättänyt etten ota bloggaamisesta nyt mitään stressiä, joten päivityksiä saattaa tulla hieman harvemmin. Uskon ja toivon, että te lukijat ymmärrätte. :)

Tartuin Erlend Loen uusimpaan suomennettuun teokseen, kun halusin joulukuussa jotain kevyttä ja helppoa luettavaa Murakamin 1Q84-järkäleen rinnalle (jonka viimeinen sivu häämöttää jo, mutta en haluaisi antaa vielä kirjan päättyä!). Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa oli nimenomaan kevyttä ja helppoa Murakamin rinnalla, ja myös sen kirjalliset ansiot jäivät reilusti rinnakkaisteoksen varjoon. Hieman epäreilua nostaa näin erilaisia teoksia rinnakkain, tiedän. Mutta yöpöydällä ne viihtyivät ihan sulassa sovussa. :P

Loen romaanissa norjalainen pariskunta, Bror ja Nina, vuokraavat loma-asunnon Garmisch-Partenkirchenistä Baderien saksalaisperheeltä. Kärsivä taiteilija Bror yrittää kirjoittaa näytelmäkäsikirjoitusta, mutta unelmoi vain päivät pitkät TV-kokki Nigella Lawsonista.

Voin kokemuksesta sanoa, ettei Nigellan kokkausohjelmia voi katsoa hämmentymättä. Tumma, kaunis nainen ei tosiaankaan ole mikään Martha Stewart, vaan tekee ruoanlaitosta oudon eroottista ja flirttailee estottomasti katsojien kanssa samalla kun valmistaa rasvan-, sokerin- ja suklaantäyteisiä herkkuja. Kirjan päähenkilö Bror ihastuu Nigellaan pakkomielteisesti samalla kun Brorin perhe hajoilee ja sekoilee tahoillaan.

Lainausmerkit loistavat poissaolollaan myös tämän romaanin dialogista, mikä on Loelle ilmeisesti aika tyypillistä. Eri puhujien sanomiset on vain erotettu eri riveille, mutta se, kuka puhuu, jää usein epäselväksi. Minua ärsytti, kun jouduin välillä palaamaan taaksepäin pitkissä dialogeissa yrittäessäni selvittää, puhuuko tässä nyt Nina vai Bror.

Välipalakirja, joka ei lopulta ollut kovin hauska eikä varmaankaan jää mieleen pitkäksi aikaa.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa. Johnny Kniga. 2011. 203 sivua.
Norjankielinen alkuteos: Stille dager i Mixing Part
Suomentaja: Outi Menna

WSOY: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
Kirjavinkit: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa