Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Olen 42-vuotias. Olen miehetön, lapseton ja työtön. Olen myynyt asuntoni, olen saanut valmiiksi ensimmäisen kirjani ja irtisanoutunut entisestä työstäni lopullisesti. Olen astunut valkoiseen sumuun - olen vapaa ja täydellisen irti. Mutta sumu vaikuttaa olevan pahinta mahdollista laatua, enkä todellakaan tiedä mitä seuraavaksi tekisin. Minne menisin? Ketä seuraisin? Mitä nelikymppinen, perheetön, työnsä ja kotinsa jättänyt nainen voi elämällään tehdä?  En ole vielä lukenut Mia Kankimäen hehkutettua esikoisteosta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava, 2013), mutta nyt siihen on pakko tarttua, koska minusta taisi tulla Mia Kankimäki -fani. Naiset joita ajattelen öisin on yksi lumoavimmista ja inspiroivimmista ja kyllä, myös kliseisesti ihanimmista kirjoista, jonka olen tänä vuonna lukenut. Postauksen alun lainauksessa kuvaillun haahuiluvaiheen jälkeen Kankimäki saa hurjan idean: hän päättää tutustua 1800-luvun naistutkimusmatkailijoihin ja lähteä heidän jalanjälji

Kirjabloggaaja teatterissa: Suurenmoista!

Florence (Virpi Rautsiala) ja Cosmé McMoon (Tapio Nykänen). Kuva ja kuvankäsittely: Antti Karppinen Yksi Kuopion kaupunginteatterin syksyn ohjelmiston uutuuksista on teatterinjohtaja Pekka Laasosen ohjaama Suurenmoista! , joka sai ensi-iltansa vajaa viikko sitten. Näytelmä kertoo Florence Foster Jenkinsistä , jonka tarina on monelle tuttu ainakin elokuvasta Florence , jonka pääosassa on Meryl Streep . Itse en ole elokuvaa nähnyt, joten menin katsomaan näytelmän ilman sen kummempia ennakko-odotuksia tai mielikuvia Florencesta. Florence Foster Jenkins oli amerikkalainen seurapiirijulkkis ja amatöörisopraano, joka tuli tunnetuksi laulutaidostaan - tai siis lähinnä sen puutteesta. Armoton arvostelu ja pilkka ei estänyt Florencea pukeutumasta pröystäileviin esiintymisasuihin ja laulamasta oopperaa ja aarioita yleisön edessä. Omalaatuisesta ja itsevarmasta esiintyjästä tuli eräänlainen kulttihahmo, jonka laulajanuraa tukivat - joko vakavissaan tai vitsillä - monet silmäätekevät ja muu

Sarah Winman: Tin Man

I'd never felt more myself. Or more in tune to what I was and what I was capable of. A moment of authenticity when fate and blueprint collide and everything is not only possible, but within arm's reach. And I fell in love. It's been almost six years since I read Sarah Winman's debut novel When God Was a Rabbit ( Kani nimeltä jumala in Finnish), just on the basis of the front cover and the description on the back. A year ago I read her second novel, A Year of Marvellous Ways ( Merenneidon vuosi ). Both were OK, but no more than OK, so I wasn't expecting much more from Winman's third novel, Tin Man . In fact, I was so unexcited about the novel that, after borrowing it from the library with the intention of reading it, I kept moving it lower and lower down in my pile of TBR books until finally the inevitable day came when I had renewed the loan six times (the maximum!), i.e. selfishly kept the book - still unread - in my pile for more than half a year! So it w