sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

William Shakespeare: Paljon melua tyhjästä

BENEDICK
Nainen minut kantoi, siitä häntä kiitän. Nainen kasvatti minut, ja siitä myös annan nöyrän kiitoksen. Mutta miekkaani en lykkää mihin tahansa huotraan, anteeksi vain, hyvät naiset.

William Shakespearen Paljon melua tyhjästä on yksi niistä Shakespeare-haasteeni suomennoksista, joita eniten odotin. Alkuperäinen Much Ado About Nothing on muistikuvieni mukaan ensimmäinen Shakespearen näytelmä, jonka luin teini-iässä. Minä ja silloinen ystäväni fanitimme kyseistä näytelmää ja erityisesti vuoden 1993 elokuvaversiota, jonka on ohjannut Kenneth Branagh. Branagh itse esiintyi leffassa kukkoilevana Benedickinä, ja Emma Thompson oli upea sanavalmiina ja teräväkielisenä Beatricena. Meillä oli tapana siteerata vuorosanoja näytelmästä tai elokuvasta sopivissa tilanteissa, mikä aiheutti meille tietenkin valtavasti hupia (ja muille epäilemättä myötähäpeää/hämmennystä). ;)

Odotukset Kersti Juvan uutta suomennosta kohtaan olivat siis korkealla, varsinkin suomentajan kirjoittaman saatetekstin lukemisen jälkeen. Juva nimittäin kertoo päättäneensä yrittää mahdotonta: hän haluaa säilyttää suomennoksessakin näytelmän alkuperäisen runomitan. Tämä ei ole kovin helppoa, koska Shakespearen käyttämä ns. "viisipolvinen jambi" ei istu täysin luontevasti suomen kieleen. Kukaan muu WSOY:n Shakespeare-sarjan suomentajista ei ole edes yrittänyt säilyttää sitä. Juva päättää kuitenkin ottaa haasteen vastaan, ja tuloksena on Paljon melua tyhjästä, jossa on nouseva, jambinen runomitta!

"Siis ei voisi vähempää kiinnostaa...".
Mistä Paljon melua tyhjästä sitten kertoo? Pääpari, Beatrice ja Benedick, ovat kumpikin vannoutuneita sinkkuja, jotka vihaavat ja rakastavat toisiaan. Näytelmän kohokohdat koostuvat parivaljakon nokkelasta sanasodasta, jossa he loukkaavat ja pilkkaavat toisiaan kilpaa. Beatrice on kuin mikä tahansa entisaikojen feministi, joka kieltäytyy alistumasta miesten vallan alle:

LEONATO
Minä toivon että teille löytyy jonakin päivänä aviomies.

BEATRICE
Ei ennen kuin Jumala tekee ne maata arvokkaammasta aineesta. Eikö teitä muka sureta, jos nainen joutuu alamaiseksi komealle tomulle ja saa tehdä tiliä tekemisistään pahatapaiselle paakulle? Ei, minä en mokomaa huoli. 

Benedickin ja Beatricen ystävät kehittävät kuitenkin ovelan juonen riitaisan parin saattamiseksi yhteen. Sillä välin näytelmän toinen pariskunta, Claudio ja Hero, suunnittelee jo häitä. Eräs ilkeämielinen henkilö on kuitenkin päättänyt tuhota Heron maineen ja pilata kaiken. Mukaan mahtuu tietenkin ovela munkki, epäpäteviä poliiseja, moraalittomia kamarineitoja ja valekuolemia. Shakespearea parhaimmillaan!

Mutta rehellisyyden nimissä on nyt sanottava, että suomennos jätti minut vähän kylmäksi. En tiedä, oliko kyse siitä, että odotukset olivat turhan korkealla vai ajoiko runomitan noudattaminen toisinaan komedian ja nokkelien sanavalintojen edelle. Välillä teksti nimittäin kuulosti jotenkin pakotetulta, jopa kömpelöltä. Vai oliko lukemisen ajankohta vain väärä (luin tätä pienissä pätkissä työkiireiden lomassa)? Vai kävikö vain niin, että se, mikä nuorempana oli niin hauskaa ja nokkelaa, ei enää myöhemmällä iällä vaikuta samalla tavalla? En osaa sanoa.

Vaikka tämä suomennos ei nyt täysin lumonnut, niin voin edelleen suositella lämpimästi tuota vuoden 1993 elokuvaversiota, joka on minun mielestäni edelleen yksi parhaista Shakespearen näytelmien elokuvasovituksista. Traileri löytyy esimerkiksi täältä.

Bloggaajista uuden suomennoksen ovat lukeneet ainakin Elina ja saman blogin Hanna sekä Haltiamieli.

William Shakespeare: Paljon melua tyhjästä. WSOY. 2009. 165 sivua.
Englanninkielinen alkuteos: Much Ado About Nothing
Suomennos: Kersti Juva

Maailmankirjat: Paljon melua tyhjästä

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Parinoush Saniee: Kohtalon kirja

Minä olin nykyään äiti, kotirouva, toimistotyöntekijä, yliopisto-opiskelija ja vangin vaimo. [...] Ajan mittaan opin kantamaan työtaakkani ja aloin tottua siihen. Silloin tajusin, että kykenemme paljon enempään kuin uskomme. Jonkin ajan päästä totumme elämäämme ja rytmimme sopeutuu tehtäviemme määrään. Olin kuin juoksija elämän kilparadalla, ja Hamidin ääni, joka sanoi "olen ylpeä sinusta" kaikui korvissani kuin yleisön aplodit valtavalla stadionilla, ja vahvisti voimiani ja ketteryyttäni.

 Tämä on niitä romaaneja, joiden takakannessa pitäisi olla varoitusteksti: "Aloita lukeminen vain, jos ehdit ihan oikeasti uppoutua tähän kirjaan ajan kanssa!" Parinoush Sanieen Kohtalon kirja oli ainakin minulle siinä määrin koukuttava, että jouduin useampana iltana uhraamaan muutamia tunteja kalliista yöunestani, jotta ehtisin lukea kirjaa mahdollisimman pitkälle eteenpäin. Jokainen, joka tietää, miten korvaamattoman arvokkaita yön tunnit ovat huonosti nukkuvan taaperon vanhemmille, ymmärtää, millainen uhraus on kyseessä. ;)

Olen viime aikoina osittain aikataulullisista syistä suosinut lyhempiä romaaneja, mutta Kohtalon kirja poikkeaa näistä yli 600 sivullaan. Heti ensilehdillä pahaa-aavistamaton lukija kohtaa ei yksi- tai kaksi- vaan kolmisivuisen (!) listan henkilöitä, joita kirjassa esiintyy. Pelkäsin etukäteen, että tämä on taas yksi niitä kirjoja, joista pitäisi suunnilleen piirtää sukupuuta lukiessa, jotta pysyisi edes jotenkuten kärryillä henkilöiden nimistä ja suhteista. Onneksi olin väärässä! Vaikka henkilöitä tosiaan vilisee kirjassa kymmenittäin, minun ei tarvinnut palata kirjan alussa olevaan listaan kuin kerran. Saniee onnistuu jotenkin tuomaan perhesuhteet esille niin selvästi, että suuren iranilaissuvun jäsenet pysyvät siististi järjestyksessä tällaisenkin lahopäälukijan mielessä. :)

Sanieen romaani kertoo iranilaisen Masumen tarinan lapsuudesta keski-ikään Iranin levottomien vuosikymmenten aikana 1900-luvun loppupuolella. Masume viettää lapsuutensa konservatiivisen äidin ja oppineen isän sekä tyttöä alati väheksyvien veljien kanssa. Tytön ihastuminen apteekkiapulaiseen uhkaa perheen kunniaa, ja hänet on naitettava pikaisesti miehelle, jota hän ei ehdi edes tavata ennen häitä. Uusi aviomies, Hamid, ei kuitenkaan ole mikään vanhanaikainen tyranni vaan uudistusmielinen vapaa-ajattelija, joka toivoo vaimonsa muun muassa jatkavan opintojaan. Poliittiset ja yhteiskunnalliset muutokset eivät kuitenkaan jätä Masumen pientä perhettä rauhaan.


Yritin pohtia, mikä kirjassa oikein vetosi minuun. Ehkä sen lumon salaisuus piili siinä, miten lähelle se onnistui pääsemään tavallista arkea poliittisen kuohunnan keskellä. Miten se otti lukijaa hellästi kädestä kiinni ja vei juomaan teetä olohuoneen sohvalle samalla, kun ulkona riehui käsittämätön ja kauhistuttava vallankumous. Miten se herätti kysymyksiä siitä, missä määrin naisen yksityinen elämä kodin ja perheen keskiössä on vähemmän (vai enemmän?) arvokasta kuin miesten hallitsema julkinen maailma poliittisine selkkauksineen ja ideologioineen. Ihailin sitä, miten kirjailija päähenkilönsä kautta pyrki hienovaraisesti jättämään politiikan kakkossijalle ja asettamaan perheen etusijalle, vaikka jälkimmäinen joutuikin aina väistämättä kärsimään ensimmäisestä.

Muutamassa arvostelussa on toivottu romaanin tiivistämistä ainakin niiltä osin, kun Masume kuvailee lastensa kasvua ja kehitystä, luonteita ja uhmaikää, vastuuta ja äitiyttä. Vaikka välillä olo oli kuin lukisi Vauva-lehden artikkelia (tyyliin "Synnytin sodan keskellä!"), minä pidin nimenomaan näistä pienistä arjen kuvauksista sodan mullistusten keskellä. Vaikka ulkona riehuu koko kansan vallankumous, kodin seinien sisällä suurin draama saattaa syntyä isoveljen mustasukkaisuuskohtauksista pikkuveljeä kohtaan.

Kirjan loppuratkaisu herättää varmasti tunteita ja ajatuksia suuntaan jos toiseen, ainakin länsimaisen lukijan näkökulmasta. Olisikin mielenkiintoista tietää enemmän siitä, miten romaania tulkitsisi iranilaisesta kulttuurista peräisin oleva, ehkäpä Masumea enemmän muistuttava lukija. Ainakin kirjasta on tullut Iranissa myyntimenestys, vaikka uusien painosten ottaminen onkin kielletty.

Romaanin julkaisuhistoria muistuttaa karulla tavalla sen päähenkilön elämää. Lahjakkaan kirjailijan romaanin julkaisu kiellettiin kahteen otteeseen ennen kuin maan sensuurikoneisto päätti lopulta sallia sen. Samoin Masumenkin yritykset pyrkiä eteenpäin elämässään estetään, ja hänen kunnianhimoaan väheksytään. Se saa Masumen pohtimaan kysymyksiä, joita moni muukin nainen ympäri maailmaa saattaisi oikeasti miettiä:

Kysyn usein itseltäni: Mikä on minun osani? Onko minulla koskaan ollut itsenäistä, omaa kohtaloa? Vai olenko aina ollut vain osa ympärilläni olevien miesten kohtaloa, miesten, jotka ovat aina uhranneet minut omien uskomustensa ja tavoitteidensa alttarilla? [...]
Kuinka monta kertaa minut oli nostettu korkeimmille huipuille ja sitten viskattu alas pää edellä? Enkä ansainnut kumpaakaan. Minua ei kohotettu korkealle omien kykyjeni ja hyveitteni vuoksi, eikä minua pudotettu omien virheideni takia.

Kohtalon kirjaa on luettu ahkerasti kirjablogeissa. Ainakin Annami, Annika K, Lukutoukka/Krista, Jenni/Kirjakirppu ja Elegia ovat lukeneet kirjan.

Parinoush Saniee: Kohtalon kirja. Tammi. 2014. 609 sivua.
Persiankielinen alkuteos: Sahme man
Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä The Book of Fate
Suomentaja: Anna Lönnroth

Tammi: Kohtalon kirja

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kesäkuun luetut


Kesäkuussa työjutut tuntuivat vievän jokaisen liikenevän minuutin vuorokaudesta, joten lukemiselle ja varsinkin bloggaamiselle jäi aivan liian vähän aikaa. Kesälukumaratonin aikana ehdin sentään lukea reilut kolme kirjaa, eli puolet kuukauden lukusaldosta.

Kesäkuun luetut:
Adolfo Bioy Casares: Morelin keksintö
William Shakespeare: Cymbeline
Joel Haahtela: Katoamispiste
Raija Siekkinen: Se tapahtui täällä
J. M. Coetzee: Michael K:n elämä
Gabriel García Márquez: Mamá Granden hautajaiset

Luin siis (ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni) argentiinalaisen kirjailijan kirjoittaman romaanin, Morelin keksinnön, joka onnistui olemaan yhtaikaa sekä mitäänsanomaton että ajatuksia herättävä. Kuukauden kohokohtia olivat ehdottomasti Haahtelan, Siekkisen ja (edellisistä täysin poikkeavan) Coetzeen kirjat, jotka ahmin maratonin aikana enkä ole vieläkään onnistunut purkamaan vaikutelmiani sanoiksi. Márquezin tarinakokoelma oli edellisiin verrattuna pirstaleinen ja sekava, mutta sellainenhan Márquez on (Sadan vuoden yksinäisyys ei ollut minun juttuni; luin sen joskus teini-iässä).

Kesken on yhä Ali Smithin Oli kerran kello nolla, joka hieman kärsii siitä, että luen sitä pienissä pätkissä. Kun tartun kirjaan uudestaan, menee aina hetki ennen kuin muistan kaikki kymmenet henkilöhahmot ja sen, missä takaumassa nyt oltiinkaan menossa. Lukupinossa odottaa tällä hetkellä Cormac McCarthyn Tie ("ei tätä kannata lukea, masennut vain" - kirjoittaa eräs kirjaston työntekijä kirjasuosituksessaan, mikä sai minut lainaamaan kirjan!) ja Ursula K. Le Guinin The Left Hand of Darkness. Molemmat kuuluvat sarjaan 'Nämä On Pitänyt Lukea Jo Kauan, Mutta En Ole Saanut Aikaiseksi'.

Shakespeare-haaste on reippaan alun jälkeen jäänyt hieman unohduksiin. Tavoitteenanihan oli lukea kaikki Shakespearen komediat ja tragediat, yhteensä siis 28 näytelmää, uusina suomennoksina tämän vuoden loppuun mennessä ja blogata niistä. Tuo vaatisi sellaista 2 - 3 näytelmän kuukausitahtia, mutta olen nyt auttamattomasti aikataulusta jäljessä. Luettuna on 7 näytelmää, eli tätä vauhtia urakkaan menee ennemminkin kaksi vuotta kuin yksi. :) Mutta en ota tästä stressiä; hauskaa, jos saan edes joskus näytelmät luettua.

Vive la France! -haasteessa tavoittelen yhtä raitaa, eli vielä toinen ranskalainen kirja pitäisi lukea 1.10 mennessä. Lukupinossa odottaa ainakin Jean Echenozin Pianossa, joka kertoo ilmeisesti huippupianistista, joka pääsee kuolemansa jälkeen elämään ikuisesti... Pariisissa!

Lopuksi vielä jännä fakta: vaimoni huomasi yllättäen kirjailija Joel Haahtelan kirjoittaman artikkelin lääketieteen aikakauskirja Duodecimissä. Aiheena on Richard Wagnerin psyyke, eli kärsikö Wagner kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä (Haahtelan mukaan todennäköisesti). Haahtela on tietenkin kirjoittanut artikkelin psykiatrian erikoislääkärinä, mutta mukana on myös omakohtaisia muistoja Wagnerin musiikista ja kuinka se saattaa johdattaa kuulijansa "transsin kaltaiseen musiikkihumalaan, jossa leijailen tästä kirjoituksesta päätellen vieläkin". Mielenkiintoinen juttu taiteilijoista, flow-tilasta ja maanisesta säveltäjästä. Kannattaa lukea, jos tulee vastaan! :)