maanantai 16. syyskuuta 2019

Kirjabloggaaja teatterissa: Cabaret


Suurmusikaali Cabaret (ohjaaja Péter Forgács, koreografi Gergely Csanád Kováts) sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa toissapäivänä 14. syyskuuta. Pääsin näkemään näytelmän ennakkonäytöksessä jo päivää ennen sitä, perjantaina.

Cabaret täyttää heti ensiminuuteista lähtien teatterisalin riemukkaalla musiikilla, laululla ja tanssilla, kun seremoniamestari (vangitsevan karismaattinen Mikko Rantaniva) toivottaa yleisön tervetulleeksi kabareehen. Tapahtumapaikkana on 1930-luvun Berliini ja sen legendaarinen Kit Kat Klubi, joka tarjoaa viihteellisen pakopaikan arjesta. Tarjolla on tanssia, naisia ja viinaa, rietasta ja riehakasta viihdettä ja hauskanpitoa.

Kit Kat Klubin asiakkaita ja tanssijoita: Katri-Maria Peltola, Atte Antikainen, Maija Pihlajaoja, Annamari Eerola, Hely Nylund, Johanna Kuuva, Elina Haikka, Leea Lepistö, Annukka Waara, Jesse-Joonas Kemppainen, Ilkka Pentti ja Annukka Blomberg. Kuva: Sami Tirkkonen.
Klubille päätyy myös kroonisesta rahapulasta kärsivä amerikkalaiskirjailija Clifford Bradshaw (Atte Antikainen), joka kohtaa siellä esiintymistä yli kaiken rakastavan tanssijan ja laulajan Sally Bowlesin (Johanna Kuuva). Vilpitöntä elämäniloa ja energiaa pursuileva Sally asettuu pian puoliväkisin kirjailijan vuokrahuoneeseen asumaan. Pari rakastuu, mutta erilaiset luonteet, kiristyvästä poliittisesta ilmapiiristä puhumattakaan, aiheuttavat kitkaa.

Näytelmän sivujuoni vetosi ainakin minuun pääparin kohtaloa enemmän. Täysihoitolaa pitävä Fräulein Schneider (jälleen kerran huikea Ritva Grönberg) saa kosijakseen juutalaisen hedelmäkauppiaan Herr Schultzin (vieraileva tähti Kai Hyttinen). Ikääntyvän pariskunnan hellä ja haparoiva suhde hymyilyttää ja koskettaa.

Kai Hyttinen ja Ritva Grönberg. Kuva: Sami Tirkkonen.
Näytelmän alku on melkoista menoa ja meininkiä ja kestää aikansa ennen kuin tunnelma rauhoittuu sen verran, että saan juonen päästä kiinni. Vierustoverini moitti alkua sekavaksi ja oli myös sitä mieltä, että bändi soitti ja musiikki pauhasi turhan kovaa (istuimme teatterin keskivaiheilla). Cabaret on ensimmäinen musikaali, jossa Minna-näyttämön uusi äänentoistojärjestelmä pääsee koeajolle. Volyymi ei minua haitannut, vaikka alkuun ei tosiaan montaa suvantokohtaa mahtunut tanssi- ja lauluesitysten väliin. Lavastuksesta vastaava Marie Antikainen on tehnyt upeaa työtä, ja näyttämön pyörivästä lavasta otetaan kaikki ilo irti.

Toisaalta alun riehakkuus myös alleviivasi tunnelman muuttumista vähitellen synkemmäksi, kun kabaree-esitykset ajan myötä hiipuvat ja Kit Kat Klubin ilmapiiri muuttuu ahdistavammaksi. Muutoksen merkit hätkähdyttävät: hauskuuden ja ilonpidon keskelle ilmestyy yhtäkkiä hakaristein varustettuja univormuja, Hitlerin vihaa tihkuvia puheita ja keltaisia tähtiä. Alkaa juutalaisten vainoaminen ja mustamaalaaminen, ja yhteiskunta jakautuu voimakkaasti kahtia. Ulkopuolelle ei voi jäädä, vaan jokaisen on valittava puolensa. Yksi näytelmän henkilöistä toteaakin, että jos et ole heitä vastaan, olet heidän puolellaan. Lause on kylmäävän tuttu viime vuosien ja vuosikymmenten poliittisista puheista.

Tämä tekeekin Cabaret-näytelmästä erityisen ajankohtaisen. Jyrkästi kahtiajakautunut, mustavalkoinen maailmankuva korvaa Kit Katin vapaan, väri-ilottelevan loisteen ja kimalluksen. Toisaalta Kit Kat ja kabaree symboloivat myös huoletonta irtiottoa ja piittaamattomuutta ympäröivästä maailmasta. Kenties klubin esiintyjät eivät ole niin vapaita kuin haluaisivat kuvitella vaan hekin ovat ympäröivän maailman sätkynukkeja, kuten näytelmän loppu vihjaa.

Unkarilais-suomalaisena yhteistyönä tehty Cabaret on visuaalisesti tyylikäs ja vauhdikas musikaali, mutta varsinainen tarina jäi minulle vaisuksi. Pääparin rakkaustarina ei välity aidosti koskettavana, ja kantaaottava sanoma vihan ja vastakkainasettelun tuhoavasta voimasta on esitetty jotenkin ennalta-arvattavasti. Muutama roolisuoritus nousi ylitse muiden (Ritva Grönberg ja Mikko Rantaniva erityisesti), mutta muuten kaipasin esitykseen lisää syvyyttä ja tasoja. Eli hyvä show, mutta ei erityisen mieleenpainuva kokemus.

Traileri:



Cabaret
Kuopion kaupunginteatteri
Ensi-ilta 14.9.2019 Minna-näyttämöllä
Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa

tiistai 10. syyskuuta 2019

Pertti Lassila: Kovassa valossa

Ulkoasu: Camilla Pentti
Blogi on ollut epämääräisellä tauolla ennätyksellisen pitkään; kohta en enää kehtaa kutsua itseäni kirjabloggaajaksi! Kirjanurkkauksen kuulumisia on ilmestynyt viime kuukausina vain Instagramin puolella. Jospa nyt äitiyslomalla olisi aikaa kirjoittaa blogiinkin. (Hyvähän se on nyt sanoa, kun vauva ei ole vielä syntynyt - voi olla, että vauva-arki + totaaliyksinhuoltajuus on melko tehokkaasti bloggausaikaa entisestään vähentävä kombo!). :)

Mutta asiaan, eli kirjoihin.

Pertti Lassilan teokset ovat siirtyneet aina ilmestyttyään automaattisesti lukulistalleni siitä lähtien, kun luin vuonna 2015 Finlandia-ehdokkaanakin olleen Armain aika -romaanin. Pari vuotta siitä eteenpäin haikea Kesän kerran mentyä oli yksi parhaista kirjoista, jonka luin vuonna 2017. Välillä lukaisin myös jo vuonna 2013 ilmestyneen Ihmisten asiat -romaanin. Tänä kesänä taas ilmestyi Kovassa valossa, jonka sain luettua viime viikolla.

Suomi on vasta itsenäistynyt, kun vakuutusyhtiössä työskentelevä Heimo ja tämän vaimo Suoma perustavat yhteisen kodin ja perheen Helsingissä. Pariskunta elää omaa tasaisen hyvää ja tavallista arkeaan, pysyttelee parhaansa mukaan erossa aatteista ja politiikasta, mutta pyrkii kuitenkin eteenpäin, kohti parempaa elämää. Suoma ja Heimo eivät ole käyneet muita kouluja kuin kansakoulun, mutta heidän poikansa Tarmo saa vanhempiensa iloksi valkolakin.

Kunnianhimoinen Heimo saa ylennyksiä ja etenee urallaan. Perhe vaurastuu, säätyrajat venyvät ja paukkuvat, kotiin ilmestyy arvotavaraa ja taloudenhoitaja. Elämäntaso nousee kohisten. Kirjan ensimmäinen osa onkin kuin suomalainen versio amerikkalaisesta unelmasta: jokainen on oman onnensa seppä, mutta kenties kovalla työllä kuka tahansa voi menestyä ja rikastua.

Meistä on tullut oikeita ihmisiä, Heimo sanoi. Oikeita ihmisiä ollaan, sinä olet johtaja ja minä olen johtajan rouva, sanoin.


Materia ja mammona ei kuitenkaan takaa ikuista onnea. Sotien jälkeen 1940-luvulla iskee tragedia, joka mullistaa perheen elämän. Samaan aikaan kirjakaupassa työskentelevä Heljä tutustuu nuoreen Tarmoon, mutta joutuu pian vaikean valinnan eteen.

Tästäkin teoksesta löytyy Lassilan aiemmista romaaneista tuttu tyyli kuvailla arkisia asioita kirkkaasti ja herkän tyylikkäästi. Tekstin rauhallinen rytmi saa lukemaan hitaasti nautiskellen, mutta samalla tekee mieli ahmia kirja yhdeltä istumalta loppuun. Lassilalla on myös kiehtova tapa pistää henkilöhahmojen suuhun ja ajatuksiin elämänviisauksia ja filosofisia pohdintoja onnesta, kuolemasta, rakkaudesta ja ajasta. Kuten Heljän ajatus:

Rakkaus on asia, josta ei tiedä mitään ennen kuin sen kokee, ja kun sen on kokenut, luulee tietävänsä siitä kaiken. 

Tai Suoman astetta synkempi näkemys elämästä:

Minulta vei kauan ennen kuin opin, että se, mikä on olemassa, on pelkkää muutosta, ja muuttumatonta on vain se, mikä ei ole todellista, kuten ihmismielessä toivon kuvat ja jumala.

Lassilaa on kritisoitu liian ahtaasta, stereotyyppisestä naiskuvasta. Minusta romaanin päähenkilöt ja minäkertojat, Suoma ja Heljä, eivät ole vain osaansa tyytyviä uhreja vaan itsenäisesti ajattelevia aktiivisia toimijoita. Toki Lassila myös kuvaa aikaa, jolloin naiselle tarjolla olevat roolit olivat huomattavasti kapeampia kuin nykyään. Jossain määrin sekä romaanin naiset että miehet ovat asemansa ja säätynsä uhreja, mutta eivät sentään sukupuolensa tai kohtalonsa vankeja ilman omaa tahtoa. Romaanin yllätyksellinen loppukin osoittaa tämän.

Myös Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja ja Kirjarepun Raija ovat bloganneet kirjasta. Lassila vierailee Turun kirjamessuilla vajaan kuukauden päästä.

Pertti Lassila: Kovassa valossa. Teos. 2019. 217 sivua.

Teos: Kovassa valossa
Teos: Pertti Lassila
HS: "Kirjallisuudentutkija kirjoittaa romaanissaan kauniisti Helsingistä ja tylsästi naisista"